Qstock 2015: perjantai

Melkein käy työstä tämä, festareilla käynti nimittäin. Mutta kun hulinaa on luvassa omassa kotikaupungissa, sitä ei jätetä väliin, eihän?

Oulun Qstock myytiin loppuun jo ennakkoon. Näin on käynyt jo kolmena vuonna peräkkäin, siitäkin huolimatta, että yhdessä minikaupunkifestari Rotuaari Piknikin kanssa ohjelmisto on saanut kritiikkiä toistuvuudestaan – aina samat, kotimaiset artistit. Noh. Oli asian laita niin tai näin, itselleni Qstock tarjosi loistavan mahdollisuuden nähdä ne suomalaisaktit, jotka syystä tai toisesta olivat jääneet välistä muissa tilanteissa tai festareilla. Eli ohjelmisto sopi meikäläiselle mainiosti! Koska Oulu tunnetaan hyvin pitkälti metallimusiikin kaupunkina, myös Qstock suuntaa tarjontansa usein tälle mustanpuhuvalle kansalle. Tällä kertaa useimmille suurimmat sydämentykytykset taisi aiheuttaa yhden harvoista Suomen-keikoistaan heittänyt Nightwish, sekä täydellisen yllätyskeikan tehnyt HIM. Mutta näistä lisää myöhemmin.

Pitäydytään siis perjantaissa. Qstockissa olin käynyt pari kertaa aiemmin, vuosia sitten, kun viimeksi asuin pohjoisessa. Viime vuonnakin oli porteilla töissä, mutta itse festivaalikokemus jäi minimaaliseksi. Tällä kertaa otin hommasta kaiken irti. Alue oli levittäytynyt entisestään ja erilaisia lavoja löytyi Raatin ja Kuusisaaren alueelta jopa kuusi kappaletta. Aurinkoa oli hyvä pidellä riippukeinuissa maaten, kun taas paisteen ystäville löytyi rantahietikolta konttimotellin lisäksi beach party -meininkiä DJ:iden tahtiin. Ja aivan kuten Ilosaarirockissakin, sää osoitti lempeytensä festarikävijöitä kohtaan. Lähiruuan lisäksi useilla festareilla tänä kesänä hitiksi nousseet, paikallisten panimoiden valmistamat tapahtumien nimikko-oluet katosivat Oulussakin janoisten musiikinystävien suihin ennätysajassa.

Päiväni alkoi Von Hertzen Brothersilla (tai oikeammin jo aiemmin lounastaessani etelästä festareille suunnanneen Heidin kanssa), jota en ollut nähnyt livenä kovin pitkään aikaan. Poijjaat pitivät hyvästä rokkitunnelmasta huolen, as always. Satellite Stories sai tanssijalat kirvoitettua pomppuliikkeeseen, samoin kuin myöhemmin päivällä nähty teiniajan lemppari Apulanta. Kaikilta olen tosin nähnyt parempiakin vetoja klubiolosuhteissa. Sannin live-esiintyminen oli itselleni neidon ensimmäinen, ja voi, mitä energiaa! Mimmi paukutti menemään kyllä ihan täysillä. Myös teltassa kaikunut Selah Sue kuulosti kiintoisalta, mutta jäi osaltani pintaraapaisuksi.

Qstock2015-8
Qstock2015-9
Qstock2015-13
Qstock2015-15
Qstock2015-18
Qstock2015-31
Qstock2015-38
Qstock2015-20
Qstock2015-44
Qstock2015-27
Qstock2015-50
Qstock2015-52
Qstock2015-55
Qstock2015-57
Qstock2015-62
Qstock2015-67
Qstock2015-69
Qstock2015-115
Qstock2015-149
Qstock2015-77
Qstock2015-155
Qstock2015-154
Qstock2015-158
Qstock2015-164
Qstock2015-167
Qstock2015-171
Qstock2015-170
Qstock2015-81
Qstock2015-85
Qstock2015-90
Qstock2015-96
Qstock2015-98
Qstock2015-99
Qstock2015-100
Qstock2015-109
Qstock2015-104
Qstock2015-111

Jos yleisömäärää tulkitaan, ei ole epäilystäkään siitä, mikä on Suomen kovin kotimainen rokkibändi tällä hetkellä. Haloo Helsinki! veti päälavan edustan täysin tukkoon, ja pyrotekniikat vahvistivat kovaa show’ta. Henkilökohtaisestihan en oikein voi sietää koko bändiä, joten jätin keikan suosiolla alun jälkeen väliin. Myöskään The Sounds ei ole minun teekuppini, ja verrattuna edelliseen oli lavan edustakin huomattavasti väljempi. En silti epäile, etteikö pogoilijoilla olisi ollut loistava meininki – ja onhan Maja Ivarsson edelleen kuumis. Itse kuitenkin suuntasin mieluummin kohti rantaa ja illan viimeisiä tansseja. Näin Kasmirin ensi kertaa livenä, ja kyllä tykkäsin, enhän huonoa toki odottanutkaan. Herra tuntui sopivan Rytmiranta-lavalle kuin nakutettu.

Seuraavan päivän jalkasäryt unohtuivat parinkin suuren yllätysnimen sekä kahden, indietytön sydäntä suuresti lämmittävän, ulkomaankiinnityksen vuoksi. Näistä kuitenkin lisää raportin toisessa osassa! In the meanwhile, lisää kuvamateriaalia Flickrissä.

Qstock2015-118
Qstock2015-120
Qstock2015-117
Qstock2015-119
Qstock2015-126
Qstock2015-127
Qstock2015-132
Qstock2015-133
Qstock2015-137
Qstock2015-142
Qstock2015-145
Qstock2015-223
Qstock2015-224
Qstock2015-226
Qstock2015-186
Qstock2015-184
Qstock2015-185
Qstock2015-190
Qstock2015-194
Qstock2015-196
Qstock2015-197
Qstock2015-198
Qstock2015-205
Qstock2015-211
Qstock2015-212
Qstock2015-217
Qstock2015-218
Qstock2015-207
Qstock2015-221

Phew. This could be called work, this summer-filled-up-with-rock-festivals. But I’m not complaining! Because when there’s a festival at your home town, you’re not supposed to NOT go, right? Qstock in Oulu is a festival typically full of both the biggest Finnish names, and metal bands for the lovers of dark music. This time I’m babbling only about Friday, but on the second day we got to see these small, small bands called Nightwish and HIM who threw a surprise-gig – amongst a couple of foreign indie bands that warmed up this girl’s heart for sure.

Anyway. Let’s stick at Friday. Von Hertzen Brothers, Satellite Stories, Apulanta. All bands that will probably always sing a song in my heart although all of them (read: Apulanta) aren’t one of my CURRENT favourites. Goog gigs, but nothing highly special.  Sanni I saw live for the first time, and the gal sure had energy on stage! No wonder fans were overwhelmed. Selah Sue sounded interesting, but unfortunately I didn’t have time to listen to it properly – other gigs were calling out my name.

When thinking of the biggest name of Finnish pop rock, Haloo Helsinki! is definitely high on the list, probably right on the first spot. With pyro techniques and sing-a-long tunes I can see how they hold their place even though I find them mostly just irritating (nothing wrong with the musicians, just not my cup of tea). Same’s with The Sounds – some good vibes coming from stage, but nah, not for me, thanks. So the last gig of the evening for me was Kasmir. The Justin Timberlake of Finland was as good as expected, and fit the beach stage perfectly.

Altogether Qstock was – for the third year in a row – sold-out even before the festival opened its gates. The venue was bigger than ever with six different stages and included near-by produced food, hammocks, a motel made from containers and beach parties. Again the sun had a perfect timing and no raindrops were seen the whole weekend. So all and all a well-spent two days – but more from Saturday coming up later!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.