Qstock 2015: lauantai

Puuh, kesäloma tuli tielle, mutta nyt olis vihdoin tarjolla Qstock-raportin toista osaa. Ensimmäinen osa täällä.

Viimeksi vihjailin yllätysnimistä ja ulkomaisista indiekiinnityksistä. Toinen festaripäivä aloitettiin kuitenkin railakkaalla menolla kera Teksti-TV 666’n, jonka hiki lensi paviljongin lavalta kauniisti kaaressa. Heti perään Disco Ensemble, jonka vanhat suosikit tuntuivat sydämenpohjassa asti. Ihanaa nähdä bändi pitkästä aikaa livenä! Myöhemmin illalla päälavan valloitti Suomen kuumimpiin naisartisteihin lukeutuva Jenni Vartiainen, joka ei ole täysin sulaudu omaan pirtaani, mutta joka selkeästi on esiintymisen ammattilainen.

Välissä rokkailtiin festarin parhaat keikat, Ewert and The Two Dragons sekä Say Lou Lou. Ensimmäisen edellisestä keikkakokemuksestani on jo tovi, joten odotin tätä innolla – enkä pettynyt. Uudet biisit toimivat moitteetta, ja The Rabbit aiheutti saman kutkutuksen kuin ennenkin. Ihanat Eesti-pojat, näen teidät mielellään mahdollisimman pian taas uudelleen! Say Lou Loun ihastuttavat siskokset Miranda ja Elektra puhalsivat eloa telttaan samaan aikaan sekä haikealla että eloisalla popillaan. Oli loistava keikka, ja kaikesta päätellen neidotkin nauttivat sydämensä kyllyydestä.

Qstock2015-233
Qstock2015-249
Qstock2015-239
Qstock2015-257
Qstock2015-237
Qstock2015-261
Qstock2015-263
Qstock2015-275
Qstock2015-268
Qstock2015-279
Qstock2015-286
Qstock2015-288
Qstock2015-290
Qstock2015-379
Qstock2015-394
Qstock2015-393
Qstock2015-385
Qstock2015-401
Qstock2015-296
Qstock2015-298
Qstock2015-303
Qstock2015-307
Qstock2015-292
Qstock2015-317
Qstock2015-316
Qstock2015-320
Qstock2015-309
Qstock2015-301
Qstock2015-326
Qstock2015-338
Qstock2015-356
Qstock2015-354
Qstock2015-348
Qstock2015-370
Qstock2015-377
Qstock2015-361
Qstock2015-372
Qstock2015-366
Qstock2015-364
Qstock2015-373

Rannan lava jäi lauantaina osaltani paitsioon, lukuun ottamatta Rähinä Specialia kera Uniikin, Brädin ja Spektin. Ennen keikkaa nimittäin Cheekin Instagramista oli poimittavissa huhu herran ilmestymisestä Qstockiin. Vaikka Cheek on kaikkea muuta kuin lemppariartistini, en halunnut missata mahdollista lavavierailua. Cheek tulikin kyllä paikalle, mutta pysytteli lavan sivussa katsojana. Päivän toinen ylläri saatiin, kun ennen illan pääartistia suuntasin telttaan kuuntelemaan Ville Valon sooloprojektia Rambo Rimbaudia. Ihmettelin hetken heartagram-somisteisia ämyreitä, kunnes bändi saapui lavalle ja alkoi mitään sanomatta soittaa HIMin biisejä… Jep, His Infernal Majestyhan se siinä! Yleisöllä kesti hetki hoksata asian laita, mutta siinä vaiheessa, kun poistuin kuvauspitistä, telttaan oli täysin turha enää yrittää sisälle – porukkaa parveili kuin lokkeja torilla. Savuverhon takana (eli valokuvauksellisesti äärimmäisen hankalasti) esiintynyt ja rumpalinvaihdoksen kokenut HIM aiheutti sydämentykytyksiä, vaikken heidän tilannettaan ole vuosiin seurannutkaan. Greatest Love Songs Vol. 666 on silti edelleen parhaita kotimaisia albumeja, mitä on tehty.

Qstock2015-402
Qstock2015-404
Qstock2015-409
Qstock2015-406
Qstock2015-407
Qstock2015-417
Qstock2015-419
Qstock2015-435
Qstock2015-458
Qstock2015-445
Qstock2015-449
Qstock2015-438
Qstock2015-452
Qstock2015-455

Illan pääesiintyjä Nightwish on kesän aikana heittänyt vain pari Suomen keikkaa, joten metallikansa oli taatusti löytänyt tiensä Ouluun. Uusi vokalisti Floor Jansen otti yleisön haltuun varmalla otteella ja pyroefektit kuumottivat hiuskiehkuroita. Väsyneenä festaroitsijana olin iloinen, etten pidä bändistä – en olisi yksinkertaisesti jaksanut jäädä katsomaan keikkaa loppuun. Kaikista mainituista lisää kuvia Flickrissä.

Kokonaisuutena Qstock oli varsin menevä festari – alue miellytti ja kahvi oli hyvää. On mukavaa, miten jokaisella kotimaisella vähänkin pidempään pyörineellä festarilla on selkeästi oma luonteensa. Qstockilla on kyllä kaikki ainekset yhdeksi pohjoisen tärkeimmistä kesätapahtumista. Mutta pikku vinkki: napatkaahan ensi vuoden ohjelmistoon vielä se Antti Tuisku. ;)

 

Phew, summer vacation got in the way (still one week to go!), but here’s the second part of my Qstock festival report. The first part is here.

On the second festival day I saw Finnish goodies like Teksti-TV 666 and Disco Ensemble, who both rocked their asses off! So good to see them both live, although especially DE I’ve seen a couple of times before. Jenni Vartiainen is one of the hottest female artists in Finland right now, and she sure knows how to perform and bring joy to the crowd. Just not exactly my thing, you know. I also checked out one rap gig – against all odds – mainly because there was a rumour about Finland’s probably biggest rap star Cheek heading towards Oulu. He did show up at the Rähinä Special gig, but only as a onlooker, not on stage.

The best two acts of the day gathered indie fans to enjoy some pretty awesome music. First, Ewert and The Two Dragons (Estonia), who won my heart a couple of years ago. I hadn’t seen the lads live for some time, but they were as good as I remembered and almost made my heart burst out of my chest. Say Lou Lou’s (Sweden/Australia) sweet sisters Miranda and Elektra sent out a bunch of good vibes to the audience and got huge cheers back. The gig was great and hopefully one that will be repeated some time in the future.

But a big surprise was still to come. I walked towards the tent aiming to see Rambo Rimbaud, a solo project of Ville Valo. But when smoke surfaced, a familiar looking band walked silently to the stage and started playing HIM songs, there was no doubt this wasn’t any solo project – it was indeed His Infernal Majesty! With a new drummer and some old hits the band took the whole festival by storm. The crowd went wild and yes, it was good to hear those tunes live again after a while!

The day ended with one of Nightwish’s few domestic gigs of the summer. The new singer Floor Jansen owned the stage, but I kind of thought I was being lucky with not liking the band – I was too tired to watch the gig. Altogether Qstock was kind to me, and I would recommend the festival to foreigners, too. I love it how all music festivals in Finland have their own, distinct characteristics. Qstock is maybe small, but even feistier. ;) More pics at Flickr.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.