Provinssi 2018: Torstai
Moni teistä lukijoista on varmaankin tänä viikonloppuna Ruisrockissa, mutta palataanpa viikon takaiseen Provinssiin. Provinssi 2018 alkoi osaltani torstaina päivällä kello kolme Woodland lavalta, jonka korkkasi Olavi Uusivirta. Herra sähköjänis ei pettänyt livenä tälläkään kertaa vaan heitti upean energisen keikan auringonpaisteessa. Yleisöäkin oli melko varhaisesta ajankohdasta huolimatta paikalla runsain määrin. Olavin keikan jälkeen suuntasin kohti päälavaa, jolla soitti Lauri Tähkä. En alun perin ollut aikeissa katsoa saati kuvata keikkaa, mutta viihdyin päälavan edessä mainiosti kuitenkin muutaman biisin verran. Sitä ei käy kiistäminen etteikö Lauri Tähkä olisi vallan loistava esiintyjä. Tähkän vielä soittaessa oli aikaa pienelle ruokatauolle. Sen jälkeen kiirehdin Radio Helsinki Stagelle, jolle kapusi ihana nainen nimeltä Laura Moisio bänditovereineen. Löysin naisen musiikin vastikään ja ihastuin oitis. Keikka oli suurimmaksi ihanan rento, rauhallinen ja musiikki lämpimän folk-henkistä.
Koska halusin katso Laura Moision keikan kokonaan, en ehtinyt kuvaamaan JVG:n poikia ”kunnolla”. Räpsin muutaman kuvan yleisön seasta tanssimisen lomassa. Päälavan edusta oli tupaten täynnä fiilistelvää festarikansaa. JVG:n jälkeen viereisellä telttalavalla eli Soundi stagella soitti Ruusut. Valitettavasti basso peitti lähes kaiken muun alleen Sidewaysin keikan tavoin. Laulusta sai ehkä tällä kertaa hieman paremmin selvää, mutta pinnistellä täytyi. Keikan loputtua siirryin lämpimän ja pimeän teltan uumenista ulos vesisateeseen. Keikkalistallani olisi ollut vielä Karina, mutta koska olin nähnyt bändin juuri Sidewaysissa ja keikka oli Provinssissa ulkoilmalavalla, niin suuntasin kotiin nukkumaan.
Provinssin puitteista pitää mainita, että värikkääseen aluetaiteeseen oli tänä vuonna panostettu vielä aiempaa enemmän ja festivaalialue näytti aivan ihanalta! Suosikkejani olivat ehdottomasti joessa nököttävät sieniteokset. Kaikenlaisia istumapaikkoja oli myös todella paljon, mikä oli ehdoton plussa. Huomenna jatketaan Provinssitunnelmissa!
I’m sure many of you readers are in Ruisrock this weekend but let’s go back a week to Provinssi. My Provinssi 2018 started with Olavi Uusivirta’s gig at Woodland stage. There was a lot of audience despite the gig’s early starting time. Mr. Uusivirta was super energetic as usual and did not disappoint. After a brilliant start I headed to the Mainland stage where Lauri Tähkä was already playing. I hadn’t planned on seeing the gig but ended up photographing for the duration of a few songs. There’s just no denying that Lauri Tähkä is an excellent performer. Then I had a little food break before going to see Laura Moisio on the smallest of the festival stages, Radio Helsinki Stage. The gig was lovely and mostly a relaxed one with folkish music.
Because I wanted to see Moisio’s gig in its entirety I didn’t make it to photograph JVG ”properly”. I took a few shots amongst the audience though, in between dancing. After JVG it saw Ruusut. Unfortunately their gig had the same problem as it had at Sideways. The bass pretty much drowned the vocals and everything else under it. I had planned on seeing Karina after Ruusut, but as it started raining and I’d just seen the band a few weeks before, I headed home instead.
I have to mention all the awesome, colorful art at the festival area. There was much more of it compared to previous years, and there was also more seating which was a real plus! My absolute favorite of the area art were the mushrooms in the river. More Provinssi photos and stories coming tomorrow!