Provinssi 2018: Lauantai

Provinssi_2018-193

Nyt täytyy sanoa, että tämä viime viikot paahtanut helle on saanut aivoni sellaiseen sulaneeseen tilaan, että katsotaan millaisen festariraportin kykenen Provinssin viimeisestä päivästä kirjoittamaan. Etenkin, kun asunnossa on lähes +30 astetta lämmintä. Sen muistan, että aurinkoista oli Provinssissa lauantainakin. Lauantai alkoi omalta osaltani muiden päivien tavoin Woodland Stagelta, jonka nuori Isac Elliot otti taitavin elkein haltuunsa. Porukkaa ei vielä tuolloin ollut alueella kovinkaan paljon, mutta huomattava joukko tosifaneja oli kuitenkin paikalla. Isacin lopetellessa keikkaa kiiruhdin päälavalle tsekkaamaan Reino Nordinin keikan. Tykkään herran musiikista, vaikka henkilökohtaisesti olen herrasta persoonana vähän toista mieltä. Kahden edellisen päivän ja tuon lauantain kahden ensimmäisen keikan jälkeen olin jo niin väsynyt, että päätin skipata monen monta kertaa nähdyt Pariisin Kevään ja Egotripin, ja kävelin takaisin asunnolle pienille päiväunille!

Provinssi_2018-183

Provinssi_2018-177

Provinssi_2018-176

Provinssi_2018-179

Provinssi_2018-190

Provinssi_2018-184

Provinssi_2018-195

Provinssi_2018-200

Provinssi_2018-199

Provinssi_2018-196

Provinssi_2018-6

Päiväunien virkistämänä palasin alueelle juuri sopivasti Vestan keikkaa katsomaan. Siitä sitten jatkuikin uuvuttava useiden keikkojen putki: Biffy Clyro – Paperi T – Detalji –  M  – Antti Tuisku. Päiväunet tulivat siis todellakin tarpeeseen. Lauantain parhaimmiksi keikoiksi osoittautuivat kolme viimeistä eli Detalji, M ja Antti Tuisku. Detalji tosin oli mielestäni aivan väärällä lavalla ja väärään kellonaikaan (ulkoilmalava, päivävalo), mutta onnistui silti olemaan mahtava! Naisen musiikki vaatisi kaverikseen ehdottomasti pimeän sisätilan, jotta se toimisi parhaiten. Täytyy päästä katsomaan joskus sellaista keikkaa! Suosikkini M oli ihana kuten aina. Olen tainnut nähdä Minjan ja pojat jo ainakin viisi kertaa. Antti Tuiskun viimeinen keikka ennen määrittelemättömän pitkää taukoa oli upeaa katsottavaa. Loistava päätös loistavalle festarille!Tämänvuotisen festarin kävijämäärä oli muuten 76 000 henkilöä, ja se on Provinssin / Provinssirockin koko historian toiseksi suurin määrä.

Provinssi_2018-221

Provinssi_2018-223

Provinssi_2018-224

Provinssi_2018-225

Provinssi_2018-220

Provinssi_2018-222

Provinssi_2018-227

Provinssi_2018-226

Provinssi_2018-243

Provinssi_2018-237

Provinssi_2018-244

Provinssi_2018-231

Provinssi_2018-2

Provinssi_2018-232

Provinssi_2018-206

Provinssi_2018-204

Provinssi_2018-202

Provinssi_2018-215

Provinssi_2018-209

Provinssi_2018-208

Provinssi_2018-212

Provinssi_2018-217

Provinssi_2018-254

Provinssi_2018-253

Provinssi_2018-250

Provinssi_2018-5

Provinssi_2018-248

Provinssi_2018-4

Provinssi_2018-258

Provinssi_2018-261

Provinssi_2018-269

Provinssi_2018-268

Provinssi_2018-266

Provinssi_2018-283

Provinssi_2018-276

Provinssi_2018-275

Provinssi_2018-286

Oh lord we’ve been having this heat wave in Finland for weeks now. My brain’s a non-working slow mess so let’s see what kind of post I can write about the last day of this year’s Provinssi. I started my Saturday from Woodland Stage with  Isac Elliot. There wasn’t a huge amount of audience yet but a considerable amount of fans anyhow. Next in line was Reino Nordin. I do like his music even though I’m not that into his personality. I was so exhausted by the two previous festival days and these two gigs that I decided to skip Pariisin Kevät and Egotrippi because I’ve seen them many times and instead went back home for a nap!

That nap really was a good idea because the rest of the Saturday was running from gig to gig: Vesta  Biffy Clyro – Paperi T – Detalji –  M  – Antti Tuisku. The best three gigs turned out to be those latter ones. In my opinion Detalji was on a completely wrong stage at the wrong time (outdoor stage and daylight) as her music is perfect for dark indoor spaces.  She was great nonetheless. I have to see her in a darker setting sometime! My favorite M was  lovely as always. I think I’ve seen Minja and the guys at least five times already. Antti Tuisku’s last gig before an indefinite hiatus was awesome to look at. A stellar ending to a great festival! This year  76 000 people attended the festival, and that’s actually the second biggest record of the festival’s entire history. Well done!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.