Torstai on toivoa täynnä, ainakin jos suuntaa heti aamusta junalla Seinäjoelle auringonsäteiden säestämänä. Kesän 2017 Provinssissa ei olisi voinut parempi keli olla. Alice jo raportoikin omasta viikonlopustaan kera osien 1, 2 ja 3, mutta kerratkaamme vielä minun tämän kesän ensimmäistä festaripäivääni.

Aamuinen herätys alkoi stressipäivien jälkeen kurkkukivulla. Of course – tunnollinen työntekijä sairastaa lomalla, vaikka edes kahden päivän minilomalla. Eikun tropit mukaan ja nokka kohti etelää. Lounaaksi kiinnosti syödä lähinnä sipsejä, kun odottelin Alicea töistä kävelläksemme vehreän hullulan läpi kohti Törnävänsaarta. Ihmisiä ei ollut jonoksi asti, kaikki olivat hyväntuulisia.

Keikkailta alkoi Kairon; IRSE!llä, jonka talvisen Oulun keikan missasin jostain mistä lie syystä. Kuulijaa lavalla odotti kunnon progemeininki ja paluu 60-70-lukujen vaihteeseen. Soundi ei kuitenkaan ollut tunkkainen tai ylitsevuotavan retro, vaan kohtalaisen raikas – joskaan ei helppo. Välillä melodiat olivat yksinkertaisempia, välillä niiden ja rytmien kombinaatio kohtalaisen monimutkainen sekä kuulijalle, että varmasti muusikollekin. Viihdyin!

Die Antwoordin näin Provinssissa vuonna 2015, joten tiesin, mitä odottaa – räävittömyyttä, twerkkaavia tanssijoita, Yolandan korkeaakin korkeampaa ääntä ja Ninjan vahvaa otetta yleisöstä. Kaiken sain ja yleisö bailasi mukana (osa ehkä hivenen liikaa nauttineena näin ihmisten joukosta valokuvaavana (koska pitistä kuvaus oli kielletty), toim.huom.). Kuten viimeksikin, pääosin tunnistin ne tunnetuimmat biisit, uusia en juuri lainkaan. Die Antwoordissa tykkäänkin eniten siitä pimeästä livemeiningistä ja hurmoksesta, minkä he saavat aikaan. Kotona tulee harvemmin kuunneltua, paitsi jorausmielessä. Silti keikalla ei mielestäni päästy aivan parin vuoden takaiseen. Vaikuttavina tekijöinä varmaankin silloiset aika olemattomat odotukseni sekä sadesää, jonka keskellä rap-rave-kreisikeikka oli lämmin tuulahdus.

Muistan, kun torstain pääesiintyjän paikan napannut The Killers ilmestyi musiikkikentälle debyyttilevynsä voimin. Olin hullaantunut. Ainoa miinus bändissä oli, että he eivät olleet Briteistä – koska kaikkihan me tiedämme, että paras musiikki tulee Briteistä. Anyway. Viime vuosina kuuntelu on ollut vähäistä (mielestäni bändin levyt eivät ole kovin tasaisesti hyviä, vaan raitoja löytyy laidasta laitaan) ja olinkin varma, etten osaa muita kun debyyttilevyn biisit. Osasin lopulta kaikki! Näin sitä pieni ihminen kuvittelee kaikenlaista.

Noh, koska odotuksia ei ollut ja ihan mukiinmenevä helvetin kuuma Brandon Flowers otti yleisön pihtiotteeseensa ja piti aurinkoisella esiintymisellään meidät siellä koko keikan ajan, olin jokseenkin otettu. Missään vaiheessa settiä ei tullut suvantoa, sain kuulla mm. When You Were Youngin, A Dustland Fairytalen sekä tietysti Mr. Brightsiden ja rokkasin minkä siinä vaiheessa vielä flunssaisena jaksoin. Viruksen kipeyttämä kurkku toki käheytyi täysin. Jälkeenpäin en osannut viikkoon kuunnella muuta kuin The Killersiä, sekin kertonee jo keikasta jotain.

Kiitos Provinssi, vaikka retkeni jäikin lyhyeksi tällä erää. Kuten Alicekin kertoi, järjestelyt ruokailuineen toimivat mallikkaasti. Oli siis mukavaa kaikin puolin, tulen taas uudestaan! Lisää kuvia Flickrissä.

In Finland we have this saying about Thursday being full of hope. Well, if you’re heading towards Seinäjoki and Provinssi festival under a shining sun, it very well may be just that. Alice already recounted her version of the weekend in parts 1, 2 and 3, but here’s my version of my first music festival day of summer 2017.

When you’re a diligent worker, you obviously catch a virus right when you’re about to have a couple of days off to go to festivals. So with a sore throat I hopped on the train and headed South. When Alice got off work we walked to Törnävänsaari to meet happy people shining in the sun. My evening started with Finnish prog band Kairon; IRSE!. The lads really put the crowd through some tough melodies and beats, occasionally giving something more mellow to chew. Although the vibes come from the 60s and 70s, the band’s overall sound isn’t too retro or stinky, but fresh. Me liked it.

South African rap-rave duo Die Antwoord was on our agenda next. I saw them in Provinssi a couple of years ago, so my hopes for this gig were sky high. I knew they’d get the crowd hyped with twerking dancers, Yolanda’s high-pitched voice and Ninja’s tight grasp from his audience. And the crowd did get hyped. To the point where as a photographer it got a bit annoying at points (no photographing from the pit was allowed). I really love the duo’s weird sense of humor and their craziness on stage. At home I rarely listen to them, except maybe when heading for a night out, which meant I didn’t really know but half of the songs. Overall the gig was good, but not as good as in 2015. Maybe then my non-existing expectations and the rain brought that something special to the gig.

Thursday’s main act was The Killers. I remember when they first popped into the music scene and  young June was in love. The only thing wrong about them was that they weren’t from the UK. Because as we know, all the best music comes from the UK. Anyway… I haven’t really been interested in the band for years and was sure I wouldn’t know tunes from any other record than the debut one, but boy I was wrong. I knew all, which was nice.

So, a) I had really no expectations and b) there was that certain vocalist (occasionally playing bass or piano) who, has yes, always been hot but was now hotter than ever, keeping his energy up and sprinkling it all over the crowd. The outcome? I was hooked. I saw and heard Brandon Flowers and the band play When We Were Young, A Dustland Fairytale and Mr. Brightside to mention some. My already raspy throat got a lot worse when I used all my leftover energy to dance and sing through the songs. Afterwards I couldn’t listen to anything else but The Killers for a week. I guess that tells something about the gig.

Thank you Provinssi – although my stay was a short one, I wish to see you yet again! More photos at Flickr.