Provinssi 2017: Lauantai

Provinssi 2017-97

Provinssin kolmas ja viimeinen päivä alkoi osaltani Woodland Stagelta, jonka otti varmalla otteella haltuunsa Robin. Loputtomalla energialla varustettu sähköjänis heitti hyväntuulisen ja menevän keikan silmänkantamattomiin jatkuvan yleisön edessä. Yleisön keski-ikä vaikutti olevan reippaasti alhaisempi kuin muilla todistamillani keikoilla, joten nuorten ja aikuisten lisäksi keikalla näkyi siis runsaasti ihan pieniäkin lapsia. Itse näin Robinin keikalla nyt ensimmäisen kerran, ja haluan ehdottomasti nähdä toistekin! Junen pyynnöstä kuvasin hänelle kännykällä keikalta muutaman pätkän, mutta niistä vain yksi osoittautui onnistuneeksi. Onneksi kyseessä oli ihana Sua varten. Toisilla kerroilla olin kuvannut kenkiäni, taivasta tai ottanut vain valokuvan. Harmittaa ihan vietävästi, että missasin Hula Hulan, sillä piti ehtiä kuvaamaan seuraavaksi päälavalla esiintyvää Sannia eikä poispääsy sieltä lavan edustalta ollut mikään helppo ja nopea tehtävä. Sitä porukkaa vain riitti ja riitti ja riitti.
Provinssi 2017-104
Provinssi 2017-99
Provinssi 2017-100
Provinssi 2017-103
Provinssi 2017-98
Provinssi 2017-106
Provinssi 2017-101
Provinssi 2017-156
Provinssi 2017-109
Sanni oli upea kuten aina. Sannilla oli keikan alkupuolella päällään jumalainen kimaltava ”merenneitokaapu”, haluan samanlaisen! Jälleen kerran keikka oli täynnä mahtavia biisejä, joiden tahdissa laulaa ja bailata. Jos mä oon oikee kirvoitti muutaman kyyneleenkin. Mutta vieläkään en saanut kuulla Kakara ku Caraa livenä. Sannin keikan jälkeen siirryin kiireen vilkkaan telttaan, jossa aloitti Suomessa ensimmäistä kertaa esiintyvä britti Louis Berry. Minä ja pari muuta tyttöä olimme ainoat, jotka tanssivat lavan edustalla, muut tyytyivät seisomaan melko lailla liikkumatta tai hytkymään hieman. Saimme jopa kiitosta itse herra Berryn taholta: ”I love the dancers in the front”. Onneksi herra bändeineen soitti nopeatempoisten biisien ohella hitaitakin biisejä, muuten olisin varmaan pyörtynyt kuumuudesta ja uupumuksesta. Keikan päätti She Wants Me, jonka aikana lauloin, tanssin ja hypin taukoamatta kuin viimeistä päivää. Tässä vaiheessa meitä lavan edustalla tanssijoita oli jo isompi joukko. En nyt yhtäkkiä muista milloin olisin viimeksi ollut keikan päättyessä niin hikinen ja kaikkeni antanut kuin Louis Berryn vedon jälkeen. Tuon Robin – Sanni – Louis Berry -keikkaputken jälkeen olin aivan nääntynyt.
Provinssi 2017-112
Provinssi 2017-108
Provinssi 2017-114
Provinssi 2017-107
Provinssi 2017-113
Provinssi 2017-117
Provinssi 2017-115
Provinssi 2017-118
Onneksi seuraavana oli vuorossa Astrid Swan Amphitheatren rauhallisessa ympäristössä. Istumapaikka, mitä luksusta. Siinä missä Sannin Jos mä oon oikee aiheutti muutaman kyyneleen, niin Astridin riipivä ja koskettava Song of Fear -kappale sai aikaan kunnon kyyneltulvan. Astrid Swanin keikan jälkeen suuntasin Radio Helsingin pikkulavalle, jonka otti haltuunsa Vesta. Yleisöä oli kertynyt melkoisesti, eikä mikään ihme. Veikkaan, että ensi vuonna Vesta esiintyy jo hieman suuremmilla lavoilla, sillä tällä mimmillä on lahjakkuutta pelkässä pikkusormessaankin enemmän kuin monilla muilla artisteilla yhteensä. Vesta on yksi niistä uusista suomalaisartisteista, joiden debyyttialbumia odotan kuin kuuta nousevaa. Keikka nyt oli arvatenkin aivan upea ja julkaisematontakin materiaalia kuultiin.
Provinssi 2017-125
Provinssi 2017-122
Provinssi 2017-119
Provinssi 2017-137
Provinssi 2017-132
Provinssi 2017-131
Provinssi 2017-135
Provinssi 2017-133
Provinssi 2017-129
Provinssi 2017-161
Provinssi 2017-162
Provinssi 2017-163
Provinssi 2017-154
Provinssi päättyi minun osaltani Ultra Bran ihka ensimmäiseen paluukeikkaan. Päälava kylpi ilta-auringon säteissä, kun bändi asteli lavalle. Minä en silloin Ultra Bran kulta-aikoina pitänyt bändistä lainkaan enkä ole koskaan kuunnellut yhtyeen kappaleita niitä muutamaa tunnetuinta lukuunottamatta, joista toki nykyään pidän. Ehkä siksi keikka ei herättänyt minussa mitään hurmiota. Alkupuolen biisejä en osannut lainkaan ja kolmannen päivän iltana jalkani olivat jo niin tuskaisen kipeät, että en yksinkertaisesti kyennyt seisomaan siellä yleisömeren keskellä enää useamman biisin kuunneltuani. Lähdin sen sijaan hakemaan suklaakakkua ja matkalla lauleskelin mukana Älä soita tänne enää koskaan tahdissa. Kappaletta kuunnellessa tulee aina väistämättömästi mieleen mahtava tv-sarja Isänmaan toivot, jonka tunnusmusiikkina kappale aikanaan soi. Söin suklaakakkuni sitten lähes ylhäisessä yksinäisyydessä sillalla istuen. Juuri silloin Terhi Kokkonen alkoi laulaa Vesireittejä.  Voi, mikä ihana hetki ja juuri se kappale, jonka toivoin kuulevani. Sitä seurasivat vielä Sinä lähdit pois ja Minä suojelen sinua kaikelta, joita fiilistelin ja lauloin kaukana siitä hurmioituneesta yleisömerestä. Keikan päätyttyä suuntasin heti kotiin ja kuuntelin Louis Berryn menevimpiä biisejä, jotta olisin jaksanut kävellä ne viimeiset ylämäet kotiin. Profeettojen aikaan olin jo peiton alla korvatulpat korvissa, sillä ilman niitä Cheekin kamala ääni kuului suljettujen ikkunaluukkujenkin läpi makuuhuoneeseeni. Ei kiitos. Kokonaisuutena Provinssi saa kuitenkin tältä vuodelta kyllä täydet pisteet!
Provinssi 2017-153
Provinssi 2017-143
Provinssi 2017-138
Provinssi 2017-152
Provinssi 2017-147
Provinssi 2017-150
Provinssi 2017-4
Provinssi 2017-151
Provinssi 2017-148
Provinssi 2017-140
I started the third and last day of Provinssi by seeing Robin live. That guy has so much energy and he’s always so incredibly cheerful, love it. The gig was really good and there was a huge audience. Unfortunately I missed Hula hula because I had to rush to another stage to photograph and see Sanni. Sanni was awesome as always and she wore a shiny ”mermaid robe” that was so pretty! I’m a bit disappointed that I still didn’t get to hear Kakara ku Cara live but Jos mä oon oikee brought some tears into my eyes. After Sanni I headed over to the tent where Louis Berry was performing. There were only me and a couple of other girls who were dancing our asses off in the front, especially during 25 Reasons, and we actually got some praise from Mr. Berry: ”I love the dancers in the front”. Of course the tent was full on audience but not many of them were dancing like us. Thank the lord that they played slow tempo songs also because otherwise I would have died of heat and exhaustion. She Wants Me was the last song played and I just sang, danced and jumped with all my strength. I was so sweaty and exhausted when the gig ended, but so very happy.

Next on my list was Astrid Swan in the calm atmosphere of the Amphitheatre. A seat to sit in, what a luxury. I really needed it. Where Sanni’s Jos mä oon oikee brought a few tears into my eyes then Astrid’s touching Song of Fear set off a flood of tears. After Astrid Swan I switched to Radio Helsinki stage where Vesta performing. There was quite a lot of audience and it’s no wonder because this girl has so much talent! I’m anxiously looking forward to her debut album. 

The last gig of the day for me was Ultra Bra’s return gig after many years of not performing. I’ve never listened to the band that much so it wasn’t such a big deal for me as it obviously was for a huge amount of people. I loved the end of the gig though when they played the few songs I know all the lyrics to. I headed straight home when the gig ended. I was already in bed when Profeetat began and actually had to put some earplugs because I could hear Cheek’s voice even through closed windows. No thank you, I hate his voice and his music. However that aside this year’s Provinssi gets 10/10 as a whole!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.