Sanottakoon jo heti tähän alkuun, että perjantai oli Provinssin paras päivä. Alun perin oli tarkoitus mennä alueelle jo aikaisemmin katsomaan Chisun ja Jamie Lawsonin keikat, mutta oma ja ystävän väsymys vei voiton. Saavuimme alueelle Dirty Threen keikan aikaan, jota katsoimme Soundi-teltassa hetken. Täytyy sanoa, että Warren Ellis on kovin..mielenkiintoinen esiintyjä. Yhdessä vaiheessa mies kiipesi vahvistintornin päälle, mutta ei päässyt sieltä enää omin avuin pois. Minä sentään hieman tiesin, mitä herran live-esiintymiseltä odottaa, mutta ystävän ilmeet olivat näkemisen arvoisia.

Sitten oli Antti Tuiskun vuoro ottaa päälava haltuun, ja sen herra todellakin teki. Yleisömeri lauloi ja bailasi kirkkaassa auringonpaisteessa kuin viimeistä päivää, ja sai Antin pari kertaa herkistymään kyyneliin asti.  Nyt pitää myöntää, että en ollut nähnyt Antti Tuiskua livenä vielä koskaan aiemmin. Keikka oli upeaa katsottavaa ja perjantain parhaimmistoa, ehdottomasti. Antti on peto!

Antin keikan jälkeen kiiruhdimme katsomaan Sakko-lavalla soittanutta Saraa, joka ei pettänyt nytkään. Pitkän linjan fanina oli ihana kuulla uuden tuotannon – josta muuten pidän erittäin paljon – lisäksi vanhempiakin helmiä, kuten Vielä muodostan varjoni. Koska Sara soitti osaksi Antti Tuiskun kanssa päällekäin, jäi keikan alku harmittavasti kuulematta. Tuntuikin, että keikka loppui aivan liian lyhyeen.

Saran jälkeen oli vuorossa ruokatauko, kun Disco Ensemble valloitti päälavan. Keikan katsominen jäi väliin, koska prioroteettinamme oli päästä Woodland Stagella esiintyvän Damien Ricen keikalle eturiviin. Onneksi Disco Ensemblen keikka kuului sinne asti hyvin ja fiilistelin siellä suosikkiani Beaconia.

Minun yli vuosikymmenen mittainen odotukseni Damienin livenä näkemisen suhteen palkittiin jo viime vuonna Berliinissä. Provinssin keikka oli aivan ihastuttava ja Antti Tuiskun keikan ohella päivän parhain, mutta se ei päässyt lähellekään, ei lähellekään Berliinissä kokemaani keikkaa. Ympärillä yleisössä näkyi sitä harrasta onnentunnetta ja kyyneliä, kun pääsee näkemään Damienin ensimmäistä kertaa livenä. Provinssin lavalla Damien oli hyväntuulinen, mutta melko hiljainen. Ainoana pidempänä välispiikkinä oli hetki, kun herra kertoi ensimmäisellä levyllä olevasta kappaleesta, jonka loppuun hän aikoinaan pyysi ystäväänsä suomentamaan muutaman rivin, ja kertoi odottaneensa kauan, että pääsisi laulamaan kyseisen kappaleen Suomessa. Berliinin keikalla Eskimoa ei kuultu, enkä jotenkin edes tajunnut odottaa sitä nytkään. Eskimon kuuleminen livenä oli sanoinkuvaamattoman upeaa ja herkisti kyyneliin. Koko Provinssin paras hetki, siitä ei ole epäilystäkään! Toinen huippuhetki keikalla oli yksi suosikkikappaleistani, Rootless Tree, jota en kuullut Berliinin keikalla. Damien jätti Provinssin hurmioituneen yleisön raikuvin aplodein saattelemana, jotka jatkuivat vielä minuutteja herran lähdettyä lavalta. Encorea ei valitettavasti enää kuultu.

Haikeassa, onnellisessa mielentilassa raahauduimme Damienin keikan jälkeen katsomaan hieman Cheekin keikkaa (huom, ystävän pakottamana). Ei, ei pystynyt katsomaan kuin hetken, vihaan kyseistä artistia yli kaiken, en oikeasti siedä kuunnella hetkeäkään. Sen sijaan jäimme vielä katsomaan Iisan keikan Sakko-lavalla. Tosin olimme tuossa vaiheessa yötä jo niin väsyneitä, ettemme jaksaneet edes katsoa koko keikkaa seisaaltamme, vaan lopulta istuimme läheisille penkeille, joilta onneksi näki ja kuuli keikan hyvin (vaikka Cheek myökkäsi taustalla).

Friday in Provinssi 2016 was the best day in my opinion. Seeing Dirty Three and Warren Ellis live was very..interesting. Antti Tuisku and Damien Rice were tied for the best gig of the day. If I hadn’t seen Damien live last year in Berlin he most certainly would have won the title of best gig but this Provinssi gig couldn’t touch that of last year’s in Berlin. In addition to the aforementioned gigs I also saw Sara and Iisa. All in all a great day!