Placebo – Loud Like Love

Ikisuosikkini Placebo julkaisi aiemmin syksyllä uuden lätyn, Loud Like Loven. Ensisingle Too Many Friends oli jollain tapaa yllätyksetön perusvalinta bändiltä, mutta toimi sinänsä oikein hyvin. Seuraava maistiainen, nimibiisi, antoi osviittaa edellisen levyn aka Battle For The Sunin viitoittamasta iloittelun tiestä, mikä ei napannut (edes) meikäläistä juuri yhtään. Suupieleni yrittivät väkisin vääntäytyä hymyyn rakkaan yhtyeen tuotoksesta, mielen ollessa varovaisen odottavainen ja surullinen tulevaa julkaisua kohtaan. Yritys työntää kauhunsekaiset tunteet taka-alalle onnistui kehnosti.

 

358378

Käsitys pulppuilevan naurun, ilon ja keveyden täyttämästä albumista ei olisi voinut osoittautua vääremmäksi. Jos LLL ei kappaleena olekaan sitä lumelääkettä, johon aikoinaan rakastuit, moni muu raita kyllä on. Paluu tietynlaiseen epätarkkuuteen, halkeamiin ja melankoliaan on enemmän, kuin lopulta uskalsi toivoa! Älkää käsittäkö väärin, BFTS on mielestäni myös varsin messevä levy, vaikka se olikin irtiotto übermahtavasta Medsistä – sen raidat kun vetävät liveversioina monille vertoja. Mutta se, mitä Placebossa rakastan, on hylkiöiden puolella oleminen. Jos tunnet itsesi ulkopuoliseksi ja vailla ymmärrystä olevaksi olennoksi, kaiva mikä tahansa kyseisen brittibändin (vanhoista) kappaleista soimaan. Etkä tunne itseäsi enää aivan niin yksinäiseksi. LLL on jälleen repaleisten sielujen puolella.

Tokikaan tämänkään pitkäsoiton jokaikinen raita ei pääse nousemaan esiin niiden muutaman huipun tasolle. Mainitun nimi-/avaus-/ilotteluraidan lisäksi Rob The Bank edustaa sitä aavistuksen vinoutunutta, rockimpaa Placeboa, jollaisen koen helposti täytebiisimatskuksi. Too Many Friends ja Purify tippuvat keskikastiin. Lyriikoiden osalta  bändi on mielestäni ajoittain (, muttei aina) taipunut ala-astetyylisiin riimittelyihin ja yksinkertaisiin ilmaisuihin. Kaikki sanomat eivät ole sieltä syvällisimmästä päästä. Mutta proosallistenkin sanojen joukossa on tummia sävyjä, jotka saa esille kaivamalla tarpeeksi pitkälle.

Entä ne korkeimmat pisteet saavuttavat sävellykset? A Million Little Pieces, Exit Wounds, Begin The End, Bosco. Ahhh. Alakulo yhdistettynä pianoon ja Molkon mielipiteitä jakaviin vokaaleihin ei vaan voi mennä pieleen. En löydä edes sanoja enää. Puhukoot allaoleva, upeasti kasvava kappale siis puolestaan. Kiitos ja kumarrus.

 

Look me in the eyes, say that again.

Placebo released a new album called Loud Like Love earlier this autumn. Because of the happyish tastings Too Many Friends and especially the album’s namesake Loud Like Love, I didn’t quite hope too much from the record. Luckily I was so wrong. If you drop off those few tracks that aren’t the kind of Placebo you fell in love with all those years ago, the rest of the album is dynamite. Cracks, melancholy, inaccuracy, all covered with piano melodies and Molko’s controversial voice. Oh dear. A fangirl needs no more.

Avainsanat: , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.