Placebo @ Ilosaarirock 2015

Laatimaamme Placebon unelmasettilistaan vaikutti tietenkin se, että meidät löytää loppuvuodesta niin Helsingin keikalta kuin Briteistäkin, mikä on ihan supermahtavaa – vaikka juuri viime kesänä pääsinkin nauttimaan livemeiningistä Ilosaarirockissa. Palataan nyt siis hetkeksi Joensuuhun!

Koska Provinssissa Musen kanssa kävi pieni kämmi, olin koko päivän paniikissa Placebon kuvaamisesta – mitä lupia tarvittaisiin, mikä on deadline, mitäapuahäh. Bändin kuvaaminen oli yhden pienen unelman toteutuminen. Kun lopulta pääsin kuvauspittiin ja intro Pure Morning vs. Svefn-g-englar (Sigur Rós) pärähti käyntiin, meinasin kuolla. Todistin, että ihminen voi aivan hyvin samanaikaisesti hyppiä ja laulaa mukana ja ottaa vielä valokuviakin. Ja hymyillä niin vietävästi. Ei ainakaan jäänyt epäselväksi, kuka fanittaa ja ketä.

Ilosaarirockin keikka oli kaksi vuotta kestäneen kiertueen viimeinen. Fiilis oli vapautunut ja hyväntuulinen, Brian esitteli itsensä sanoilla ”and you can call me whatever the fuck you want” ja loi allekirjoittaneen suuntaan muutamat katsekontaktit (jolloin virneeni vain kasvoi). Settilista ei ollut järin yllätyksellinen, mutta otin jokaikisen kappaleen täysillä vastaan, rakastaen eritoten BlackEyedia, Special Needsia, Medsia, Special K’ta ja, noh, muutamaa muuta. Superrakkauksiksi olen muistikirjaani merkinnyt myös Twenty Yearsin ja Post Bluen, mutta setlist.fm’n mukaan niitä edes soitettu kyseisellä keikalla. No, aika perus, jos olen ollut päästäni sen verran sekaisin, että olen kirjoitellut omiani. Heti keikan aluksi Brian pyysi yleisöä jättämään kännykät pois ja keskittymään itse musiikkiin. Tein työtä käskettyä – toki kun ensimmäiset biisit on päässyt kuvaamaan kunnon kalustolla, ei puhelimella tee kuvausmielessä enää mitään.

Ilosaarirock2015-212
Ilosaarirock2015-204
Ilosaarirock2015-214
Ilosaarirock2015-245
Ilosaarirock2015-239
Ilosaarirock2015-224
Ilosaarirock2015-221

Intro
B3
For What It’s Worth
Loud Like Love
Every You Every Me
A Million Little Pieces
Black-Eyed
Too Many Friends
Special Needs
One Of A Kind
Exit Wounds
Meds
Song To Say Goodbye
Special K
The Bitter End
—-
Running Up That Hill
Infra-red

Festarille jättiplussa siitä, että päälava oli suhteellisen matala ja pienessä rinteessä, jolloin ämyreitä ei voitu asettaa täysin lavaan kiinni kuten yleensä on tapana. Näin ollen lyhyenläntä meikäläinenkin sai kuvauksesta kaiken irti, kun pääsi kameran kanssa kaiuttimien ja lavan väliselle alueelle, kirjaimellisesti siis ihan lavaan kiinni. Ah!

Nyt en millään jaksaisi odottaa lokakuuta!!!

Lisää kuvia Flickrissä.

Ilosaarirock2015-235
Ilosaarirock2015-203
Ilosaarirock2015-202
Ilosaarirock2015-210
Ilosaarirock2015-234
Ilosaarirock2015-219
Ilosaarirock2015-230
Ilosaarirock2015-236
Ilosaarirock2015-244
Ilosaarirock2015-217
Ilosaarirock2015-213

Phew. Before the much awaited 20yearsofplacebo World tour starts, let’s head back to last summer and Joensuu’s Ilosaarirock. Placebo’s gig at the festival was last of a 2-year-tour, but the lads showed no signs of tiredness. Quite the opposite! Not to mention getting the opportunity to finally photograph some Placebo’s live action. It was a dream come true to me and I panicked all day that I mess something up and never get the permission to hit the photo pit. But when the time came, I got there, heard the intro Pure Morning vs. Svefn-g-englar (a Sigur Rós song) start playing and thought I’d die. I was shaking all over with a huge grin on my face and showed everybody that one can jump, sing and photograph, all at the same time.

The band was on fire and in a good mood. I got a few eye contacts with Brian and loved every song even though the setlist wasn’t exactly surprising. But hearing all those faves again after a three-year-pause (my last Placebo gig was in London 2012) was nothing but ecstatic. Usually the view from the photographing pit to the stage, especially the main stage, is blocked with enormous loud speakers. At Ilosaarirock the main stage is pretty low and located on a small slope which prevents assembling the speakers right against the stage structure. Now this enables short gals like me to get between the speakers and the stage a.k.a. literally so close to the band one can without any actual contact in a live situation. Bliss! Right at the beginning of the gig Brian asked everyone to keep their phones in their pockets and concentrate on the music. This I did – after all, why take any iPhonography when you got to take good quality photos already.

Now I just can’t wait for October!!!

More pics at Flickr.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.