Varjo Piknik 2021

Varjo2021_299

Ikään kuin Varjon ylimääräisenä kolmantena päivänä järjestettiin Varjo Piknik, ikärajaton ja liputon tapahtuma, jonka järjestäjänä oli Oulun kaupunki ja taustalla Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -hanke. Lavoilla nähtiin paneelikeskustelun lisäksi paikallisia bändejä ja artisteja aina Soivasta Siilistä vähän aikuisempaan makuun osuviin setteihin. Kutsussa kehotettiin ottamaan piknik-viltti ja eväät mukaan. Kaikki speksit nautinnollista sunnuntaita varten olivat siis olemassa!

…Ainoa miinus oli, että vettä tuli kaatamalla. Kahden aurinkoisen päivän päätteeksi pilvet olivat päättäneet syöstä koko sisustansa maahan, ja piknikistä sai vain haaveilla. Menin paikalle iltapäivästä enkä tiedä, miten lapsille suunnattu päiväohjelma veti kansaa, mutta ainakin Blind Channel -faneja oli iso liuta odottamassa eturivissä luultavasti aamusta asti. Porukkaa siis riitti säästä huolimatta, mikä oli mahtava juttu. Arvoitukseksi jää, miten suosittu tapahtuma olisi ollut, jos myös aurinko olisi ollut suosiollinen.

 

Varjo2021_269

Varjo2021_270

Varjo2021_387

Varjo2021_394

Varjo2021_398

Varjo2021_360

Varjo2021_401

Varjo2021_319

Varjo2021_395

Varjo2021_408

Varjo2021_323

 

Pääasiallisesti olin paikan päällä kuvaamassa Lanaita, joka oli yhtä eteerisen ihana kuin aina. Myös eturivin violent pop -fanit ottivat bändinä esiintyneen folk-duon hyvin vastaan, vaikka genret ovatkin kaukana toisistaan. Lanailla itsellään oli hyvä ja hymyilevä meininki lavalla kaikesta sateesta huolimatta. Ihanaa! Myös Blind Channel veti tuttuun tapaansa kovan ja energisen setin pyroineen. Kaiken kaikkiaan matalalla roikkuneet pilvet ja kaikki se märkyys oli vain kulissia, sillä lavalla paistoi aurinko ja se tarttui myös yleisöön.

Koko viikonloppu kokosi jotenkin täydellisesti kesän kaikki elementit yhteen – musiikkia, ystäviä, aurinkoa, puistoilumeininkiä, tanssia, rentoa hengailua. Varjo on todella tervetullut lisä pohjoiseen festarivalikoimaan*, ja toivottavasti saamme pidettyä tapahtuman seuranamme vielä pitkään!

*Tästä lisää myöhemmin!

 

Varjo2021_448

Varjo2021_439

Varjo2021_465

 

Varjo2021_473

Varjo2021_458

Varjo2021_444

Varjo2021_460

Varjo2021_470

Varjo2021_466

Varjo2021_477

 

Sunday unveiled itself as rainy and moody. No signs of a casual picnic weather filled with music. It was kind of an additional festival day after the initial Varjo festival and was arranged by Oulu 2026 – European Capital of Culture. The program consisted of acts for small children, panel discussions and music for a more adultlike taste. We can only guess how many people would’ve arrived to the scene if the day were actually sunny, but in the end rain didn’t really bother much – on stage is was full-on summer anyway. Lanai was beautiful and ethereal as always with chilled tunes and smiles. Even the girls in the front row – obviously waiting for Blind Channel since early morning – gave their approval for the folk duo playing with their band. And talking about the latter, Blind Channel truly gave all their rocking energy like they usually do, spiced with pyrotechnics of course.

The whole weekend was all in all a nice gathering of summer essentials – friends, music, sun, park picnics, dancing, chilling. Hope we get to keep Varjo as an option within the Northern festivals for a long time!

 

Ei kommentteja

Varjo 2021: Lauantai

Varjofestarin toisena päivänä aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Pieneltä piknikiltä lähisaaressa oli hyvä siirtyä alueelle suoraan tanssahtelemaan M’n tahtiin. Aina niin ihana laulajatar otti lavan haltuun kimmeltäen niin paljon kuin kykeni. Myös Ibe sai yleisön pistämään jalalla koreasti. Tämä taisi olla kolmas herran keikka jonka näen – ensimmäinen Sidewaysissa 2019 oli ihanan piristävä, kun taas saman vuoden Flow’ssa pienoinen pettymys kaikessa suureellisuudessaan. Nyt Oulussa nähtiin taas supersymppis tyyppi, joka vaikutti jollain tavalla ujolta ja enemmän kundilta kulman takaa kuin nenä pystyssä kulkevalta starbalta. Oman settinsä jossain välissä iltapäivää veti niin ikään Yona, joka valitettavasti ei meikäläistä kiinnosta yhtään, joten keskityin hengailemaan kauempana keikan ajan. Edelleen nainen osaa laulaa ja esiintyä, siitä ei pääse mihinkään.

Varjossa, kuten muillakaan festareilla, ei kannata unohtaa myöskään oheistoimintaa. Saaren päästä löytyi pikkuruinen kelluva lava paikallisille artisteille sekä olut(vai lonkero?)joogaa. Myös Keksi Kollektiivi oli jälleen paikalla, ja pitkäksi toviksi uppouduinkin katutanssin maailmaan. Ehkä ensi vuonna uskaltaudun mukaankin. Rento ilmapiiri ja piknik-tunnelmointi olivat ehdottomasti festarialueen avainsanoja, kuten edellisenäkin päivänä. Ja kun auringon paahde vaihtui lämpöiseen illan valoon, Ursus Factory aloitti omat räväkät rokkibileensä. Yleisö söi kädestä, itse pitäydyin mieluusti vähän taaempana.

Varjo2021_188

Varjo2021_166

Varjo2021_164

Varjo2021_170

Varjo2021_174

Varjo2021_184

Varjo2021_180

Varjo2021_187

Varjo2021_176

Varjo2021_189

Varjo2021_205

Varjo2021_200

Varjo2021_202

Varjo2021_206

Varjo2021_207

Päivän odotetuimpiin kuului ruotsalainen singer-songwriter Kristian Mattson, joka tunnetaan paremmin artistinimellään The Tallest Man On Earth. Tunteikasta folkia mies ja kitara -periaattella vetävä tyyppi vaikutti yleisön perusteella tenhoavan erityisesti forty-something miesoletettuja, millä saattaa osittain olla tekemistä Mattsonin perhokalastuskytköksien kanssa (ja sen, että häntä on usein verrattu Dylaniin). Niin tai näin, keikka oli upeaa kuultavaa ja sen kokisi kyllä mieluusti toistamiseenkin.

Illan viimeisestä vedosta vastasi Gettomasa. Ja taas tanssilatt…nurmikolla riitti rytmin tahtiin heiluvia. Näin jälkikäteen vähän harmittaa, etten seurannut keikkaa kovin suurella intensiteetillä, sillä omalle levylautaselleni tämä suomirapin konkari on eksynyt vasta tänä talvena omien harrastusteni myötä, mutta näin se joskus menee. Samasta syystä en oikein saanut kunnollista otetta setistä. Mutta ehkä tulevaisuudessa vielä joskus!

Varsinainen Varjo oli festivaalina ohitse, mutta seuraavana päivänä oli vielä tiedossa tiukkaa settiä Lanain kintereillä ja Blind Channelin pyroja väistellen. Kuten aiemminkin olen todennut, Varjo on ihanan piristävä ystävien kanssa hengailuun keskittyvä loppukesän festari, jossa on helppo nauttia hyvästä ilmasta, viinistä ja tietysti sykähdyttävästä musiikista. Tulevana kesänä lauteilla nähdään Mando Diao, Ismo Alanko, Olavi Uusivirta, Maustetytöt, Chisu ja Jesse Markin, muiden muassa. Ja jo pelkästään Race Horse Companyn katusirkusteos on syy saapua paikalle, voin vakuuttaa! Joten ehkäpä nähdään Kuusisaaressa?

Varjo2021_208

Varjo2021_209

Varjo2021_210

Varjo2021_215

Varjo2021_218

Varjo2021_219

Varjo2021_216

Varjo2021_231

Varjo2021_222

Varjo2021_238

Varjo2021_228

Varjo2021_236

Varjo2021_241

Varjo2021_248

Varjo2021_255

Varjo2021_249

Varjo2021_266

Varjo2021_259

Varjo2021_263

 

The second day of Varjo was even more full of sunshine and dancing and picnic with friends sort of vibes than the first day. The most anticipated artist was The Tallest Man On Earth, and Kristian Mattson surely delivered what the crowd was asking for (some heavily sentimental and lovable folk tunes, that is). And yet the weekend wasn’t fully over yet, even though the actual two-day festival was. This upcoming summer Kuusisaari offers again a cool bunch of national rock and pop stars in August, and amongst them a couple of foreign additions like Mando Diao. So hope to see you there!

Ei kommentteja

Varjo 2021: Perjantai

Vihdoin olemme tässä pisteessä!

Kun viime vuonna selvisin paikallisesta Varjofestivaalista ja sen jälkimainingeista, olin itsekin varjo vain. Sillä ei ollut niinkään mitään tekemistä itse festivaalin kanssa, vaan kaiken muun, joka kumuloitui  elokuussa sairauslomaksi ja tekemättä olemisen opetteluksi. Varjon kuvat saivat jäädä. Nyt, kun mieli on saanut lepoa, pandemia alkaa viimein näyttää väistymisen merkkejä ja tulevan kesän festarit kolkuttelevat ovella, on oiva hetki palata lämpimään kesän huumaan.

Varjo2021_64

Pahimpana koronakesänä 2020 Varjo oli ainoita festareita, jotka järjestettiin. Myöskään viime vuonna missään vaiheessa ei oikeastaan ollut pelkoa, etteikö festari onnistuisi, sillä väljän alueen vuoksi oltaisiin pystytty joka tapauksessa noudattamaan turvavälejä (toki eri asia on, kuinka moni muistaa auringon laskettua pienessä sievässä Olavin keikalla koko pandemiaa ja turvavälejä enää – tai edes välittää). Viime vuonna kuitenkin, osittain samoilla mestoilla, viikkoa aiemmin järjestettiin pakollisen tauon jälkeen Pohjois-Suomen suurin festari Qstock. Tämä söi selkeästi voimia vuoden 2021 Varjolta, kun ihmisillä oli enemmän valinnanvaraa ja ajallisesti festarit olivat täysin peräkkäin. Porukkaa ei ollut paikalla niin paljoa kuin vuotta aiemmin. Tämä tuntui harmilliselta festarijärjestäjille, mutta mukavaa toki kävijöiden kannalta, kun ruuhkia ei etenkään iltapäivästä ollut laisinkaan. Iltaa kohti yleisömäärä onneksi kasvoi.

Luonnehan näillä kahdella mainitulla festarilla on kuin yö ja päivä. Qstock on täynnä kenties sitä totuttua, suurta suomalaista festaritunnelmaa: voit ostaa lein kaulaan tai ne hullunkuriset aurinkolasit, hakea kojusta perinteiset mätöt, suunnata anniskelualueelle nauttimaan päälavalla soittavasta suuresta nimestä ja etsiä reittisi ihmismassan läpi määränpäähäsi. Varjossa voit levittää piknik-viltin ystäviesi kanssa ja istua koko päivän samassa paikassa, nähden silti kokoajan jommalle kummalle lavalle, joissa vuorotellen villitsee koti- ja ulkomaiset indietähdet. Festari on K18, joten koko alue on anniskelualuetta. Kummassakin on puolensa, ja kummallekin on kävijänsä.

Varjo2021_51

Varjo2021_3

Varjo2021_100

Varjo2021_72

Varjo2021_62

Varjo2021_124

Varjo2021_50

Ensimmäinen festaripäivä oli täydellinen elokuinen päivä – aurinko paistoi ja ihmiset valuivat kesäloman jälkeisen ensimmäisen työperjantain jälkeen Kuusisaareen. Antti Autio, Ex Tuuttiz x Aivovuoto x DJ Kridlokk ja Atomirotta kuuluivat päivän ensimmäisiin esiintyjiin. Oli ihanaa nähdä Antti Autio tauon jälkeen kitara kädessä laulamassa. Myös uusia biisejä kuultiin, mikä antoi jo aavistuksen tänä vuonna ilmestyneestä levystä (joka muuten on vuoden parhaimpia kotimaisia – kuuntele, jos et ole jo!). Iisa oli symppis kuten aina, ja kiva nähdä myös Veli Kauppinen kiippareiden takana! Jostain syystä Iisan soolomatsku ei kuitenkaan ole koskaan iskenyt minuun samalla tavalla kuin parit Reginan levyt aikoinaan. Ehkä syy on ajankohdassa – Soita mulle osui juuri oikeaan rakoon. Valloittava keikka silti. Iisalla on myös aina ollut tyylitaju kohdillaan.

Varjo2021_5

Varjo2021_8

Varjo2021_6

Varjo2021_68

Varjo2021_14

Varjo2021_9

Varjo2021_25

Varjo2021_37

Varjo2021_32

Varjo2021_30

Varjo2021_16

Varjo2021_23

Varjo2021_31

Varjo2021_36

Varjo2021_34

Muistikuvat vuoden takaiseen ovat valitettavasti vähän hatarat, eikä minulla ole aavistustakaan, missä välissä Younghearted soitti. Muistikortilta ei löytynyt ainuttakaan kuvaa heistä. Instrumentaaliyhtye Saimaata sen sijaan olen kuvienkin mukaan jammaillut. Jossain progen aalloilla ajelehtiva poppoo ei pahemmin eksy kyllä levylautaselleni, mutta kuten aina, loistavia muusikoita on ilo seurata. Saksofonisti on vanha luokkakaverini about miljoonan vuoden takaa, ja on mukava nähdä, mihin musiikki on vienyt elämässä.

Illan edetessä toisen lavan viimeisenä esiintyi eestiläinen Tommy Cash – rajoja hipova hip hop -artisti. Tyyppi on räpin ja laulun hallitsijan lisäksi myös loistava tanssija, eikä kaihda provokatiivisuutta tai poikkitaiteellisuutta. Keikalla oli todella hyvä meininki! Yleisö tanssi biittien tahdissa ja saatiinpa sitä yksi pittikin aikaan. Paidat lensivät niin artistilta kuin yleisöltäkin. Hikistä ja hauskaa!

Varjo2021_38

Varjo2021_40

Varjo2021_52

Varjo2021_47

Varjo2021_49

Varjo2021_69

Varjo2021_71

Varjo2021_66

Varjo2021_54

Varjo2021_55

Varjo2021_73

Varjo2021_91

Varjo2021_98

Varjo2021_77

Varjo2021_85

Varjo2021_87

Varjo2021_101

Varjo2021_105

Varjo2021_103

Varjo2021_110

Illan kruunasi käsittämättömänä esiintyjänä tunnettu Olavi Uusivirta. Oletteko muka nähneet häneltä viime vuosien aikana yhtäkään keikkaa, joka olisi jättänyt yleisön kylmäksi? Tuskinpa. (…Tässä vaiheessa tuijotin ruutua vartin verran ja mietin, mitä keikasta kirjoittaisi. Ja totesin, että siitä energian määrästä on aika vaikea kirjoittaa. Tietäjät tietää.)

Varsinainen Varjo kesti kaksi päivää kuten aiemminkin, mutta kolmantena päivänä samoilla lavoilla järjestettiin Varjo piknik, joka oli Oulun kaupungin järjestämä ikärajaton tapahtuma – onhan Oulu vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki. Tuolloinkin nähtiin useita esiintyviä artiseja, joista Euroviisuissa hyvin pärjännyt Blind Channel oli selkeä vetonaula. Mutta palataan piknikiin sekä lauantaihin myöhemmin! Sekä tietysti suunnataan pikkuhiljaa katseet jo tulevaan elokuuhun.

Varjo2021_119

Varjo2021_121

Varjo2021_130

Varjo2021_153

Varjo2021_147

Varjo2021_149

Varjo2021_126

Varjo2021_114

Varjo2021_150

Varjo2021_125

Varjo2021_162

Varjo2021_75

 

Last summer, somewhere after Varjo festival, everything piled up and I ended on a long hiatus from everything. Thus also festival photos got left behind. But they’re here now! I hope you enjoy them, and also accept that I still don’t have enough energy to write everything in English. But if you’re looking for a small and cozy festival, having picnic while enjoying your favourite indie artists at the same time. Varjo in Oulu’s Kuusisaari just may be your thing. The actual festival lasted for two days and then there was an additional third day called Varjo piknik (which was a part of Oulu being Europe’s cultural capital 2026). But first things first, here’s Friday. Hope you enjoy!

 

Ei kommentteja

One more year

Vuotta on eletty jo muutamia viikkoja, ja ne viikot ovat pitäneet sisällään sekä surkeita uutisia että positiivisia odotuksen pilkahduksia. Surkeaa on tietysti se, että pandemia ja kulttuurialaan kohdistuvat epäreilut rajoitukset ovat sen kun jatkuneet, keikkoja on peruttu eikä uusia välttämättä ole tiedossa. Mutta ei niin karmeaa, etteikö jotain iloistakin.

Ensinnäkin, uutta musiikkia on ilmestynyt sulostuttamaan talvipäiviämme. Pintandwefall julkaisi taannoin loppukuusta ilmestyvää uutta albumiaan enteilevät Aihai– ja Last Minutes -kipaleet (jotka vievät jonnekin vuosien takaisiin muistoihin, mutten ihan saa kiinni, että minne), Sara Pimeys-albumin (josta löytyy niin ikään kaikuja menneistä, tällä kertaa bändin alkuaikojen pitkäsoitoista) ja Jutta Rahmel Sufjan Stevens -coverin (joka on ihanasti artistin tyyliä noudattava). Puhumattakaan eilen kirjoittamastani MOSALAsta.

 

Toiseksi, myös Placebo on julkaissut kolme singleä maaliskuiselta levyltään, ja on järkyttävää, etten ole kirjoittanut niistä täällä aiemmin! Yleensä nykyisen duon ensimmäiset julkaisut tulevilta albumeilta ovat olleet niitä kaikista iloisimpia biisejä, ja jopa heikoimpia lenkkejä levyiltä. Sellaisia, jotka eivät ole ruokkineet sitä melankolian tarvetta, johon Placebo on vastannut. Pettynyt niihin ei silti ole osannut olla, sillä aina on tiennyt, että levyltä löytyy lopulta niitä paremmin omaan hermoon osuvia raitojakin. Nyt jotain on toisin. Beautiful James sai heti ihon kananlihalle. Olkoonkin duurivoittoinen, mutta rakastan kasarisyntikkariffiä ja bändin tunnistettavia kitara- ja bassosoundeja. Surrounded by Spies on sekin jollain tavalla perus-lumelääkettä elokuvallisella toistuvuudellaan. Samalla se luo pahaenteisiä viboja, eikä kappaletta tee mieli kuunnella yksin pimeällä kadulla kulkiessaan. Try Better Next Time on näistä kolmesta heikoin lenkki, ja oletan sen olevan albumikokonaisuudessa jonkin sortin täytebiisi. Ja samalla, toisaalta, se on juuri sellainen, joka kirvoittaa livenä tanssimuuvin jos toisenkin. Kaikki kertovat jotain nykyisestä maailmantilasta polarisoitumisineen ja kaiken digitoitumisineen. Ja kaikki kolme odotan kuulevani lokakuisella Helsingin-keikalla!

 

2022 has already offered us some ups and downs in the music world. But here are some ups aka new music from a few favourites! Can’t actually believe I haven’t written about Placebo’s singles from the upcoming new album yet, but here you go.

Ei kommentteja

MOSALA

Saanen esitellä: MOSALA. Bändi, jonka juuret ova Kaustisella, mutta joka voisi soundinsa puolesta olla yhtä hyvin jostain ihan muualta kuin piskuisen Suomen lakeuksilta. Kolmikko julkaisi juuri perjantaina kolmannen singlensä, ennakoiden myöhemmin tänä keväänä julkaistavaa debyyttipitkäsoittoa. Bipolar ei mielestäni ehkä ihan yllä kahden ensimmäisen korkealle tasolle, mutta luo samalla jälleen uuden tason bändin ulosannille.

Kun ensimmäisen kerran kuulin biisit, tiesin heti: nämä osuvat omaan musiikkihermooni ihan täydellisesti. Niitä piti kuunnella samantien luupilla niin monta kertaa kuin kehtasi. Samaan aikaan ne jättivät ymmälleen: en osannut lokeroida niitä mihinkään. Ei sillä, että kaikkea pitäisikään lokeroida, mutta ihmismieli tuppaa toimimaan tietyllä tapaa halutessaan selkeyttä maailmaan. Biiseissä on kerroksia kerroksen perään, eikä niiden kuoriminen lopu. Kaikki kolme julkaistua kappaletta ovat keskenään erilaisia, mutta yhteistä niille ovat draaman kaari, synkkyyden ja herkkyyden vaihtelut, eeppisyys ja elektrorytmit. Kaaoksesta puhumattakaan.

Ensimmäisestä singlestä on myös musiikkivideo, se ja molemmat uudet sinkut alla.

 

 

Let me introduce you: MOSALA. A band with its roots deep in Finland’s Kaustinen, where the Earth is flat as far as the eye can see. However, the sound is very much international. The trio released their third single Bipolar just last Friday. I would rank the tune lower than the two previous singles (and mind you, they are ranked pretty high), but all in all I’m intrigued and looking forward to the long-play released later this spring.

So if you’re into drama, epic melodies, lots and lots of layers, joy and sorrow alternating, semi-electronic sounds and chaos, you’re definitely into this one!

Ei kommentteja

2021 // 2022

Vuosi vaihtui jo, mutta pakko kerrata mennyttä hieman, vaikka paluu erityisesti livemusiikin kannalta järkyttäviin kuukausiin sattuukin sydämeen. Levyjä sen sijaan on iloksemme julkaistu, ja tuttuun tapaan kasasimme omien TOP 10 -albumiemme sisällöistä soittolistan (ja nautimme siitä, miten hyvä musiikkimaku meillä on, haha – lista näkyy kun selaat alaspäin!). Samalla tietysti katsomme toiveikkaana tulevaisuuteen.

Photo by Jutta Juvonen

Antti Tuisku, Simerock 2021.

ALICE //  Vastikään alkoi jo kolmas koronan kurittama vuosi. K-aika on näkynyt kahtena edellisenä vuotena hyvin selvästi täällä Alice & Junen puolella postausten radikaalina vähentymisenä. Festareilla en ole käynyt pariin vuoteen ja nähdyt livekeikatkin voi valitettavasti laskea yhden käden sormilla. Musiikin kuuntelu on kenties määrällisesti pysynyt samalla tasolla, mutta ei ehkä niin monipuolisena. Vuonna 2021 julkaistuista albumeista kaksi oli ihan suvereenisti yli muiden: Halseyn If I Can’t Have Love, I Wan’t Power sekä Nick Cave & Warren Ellisin Carnage. Alla viime vuoden TOP 10 albumit aakkosjärjestyksessä (joo joo, siellä on mukana yksi EP):

Big Red Machine: How Long Do You Think It’s Gonna Last?
girl in red: if i could make it go quiet
Halsey: If I Can’t Have Love, I Wan’t Power
Iisa: Amelia
Karo Broman: Osasto 7
Keaton Henson: Fragments EP
Marissa Nadler: The Path of The Clouds
Nathan Ball: Under The Mackerel Sky
Nick Cave & Warren Ellis: Carnage
SUAD: Waves

Bubbling under: Tori Amos – Ocean to Ocean, Antti Tuisku – Master Workout, Radiohead – Kid A Mnesia, Foo Fighters – Medicine at Midnight, The Staves – Good Woman, Nick Cave & the Bad Seeds – B-sides & Rarities..

Useamman artistin kohdalla vuonna 2021 julkaistu albumi on mennyt minulta joko ihan täysin ohi tai sitten en vain ole saanut aikaiseksi kuunnella uutta levyä kunnolla. Tällä listalla ovat muun muassa Sneaker Pimps – Squaring The Circle, Astrid Swan – D/Other, Eva & Manu – III, Emma Ruth Rundle – Engine of Hell, Billie Eilish – Happier Than Ever, The Black Keys – Delta Kream ja Jónsi – Obsidian. Pettymyksiäkin oli muutama. Odotin Ben Howardin Collections From The Whiteoutia todella paljon, mutta levy ei valitettavasti yltänyt läheskään edellisten tasolle. Valitettavia pettymyksiä olivat myös Steven Wilsonin The Future Bites, London Grammarin Californian Soil ja Jóse Gonzálezin Local Valley.

Vuoden 2022 odotetuin albumi on omalta osaltani PM4 eli Post Malonen neljäs pitkäsoitto. Jos jotain saisin tulevalta vuodelta toivoa niin sitä että festarit toteutuvat suunnitelmien mukaisesti ja pääsen näkemään Postyn livenä. Muita erityisen odotettuja albumeja ovat Daniel JohnsFutureNever, Machine Gun KellyBorn with Horns (ja se nimeämätön toinen albumi, josta herra on maininnut), PlaceboNever Let Me Go ja Porcupine TreeClosure/Continuation. Suomalaisista odotan, että Pambikallio julkaisisi albumin. Olen RAKASTANUT kolmea tähän mennessä julkaistua singleä.

Photo by Jutta Juvonen

Gettomasa, Varjo 2021.

JUNE //  2021 oli osaltani henkilökohtaisella tasolla melko kamala. Kaikkien omien ja lähipiirin sattumusten jälkeen uupumus otti vallan, pakotti pysähtymään. Niissä hetkissä vanha, tuttu lempimusiikki tuo eniten lohtua. Vuosi on kulunut kuunnellen paljon mm. Suedea, Kentiä ja Placeboa. Ensimmäiseksi mainittu liittyy olennaisesti myös Qstockin keikkaan. Sillä vaikka viimeiset 12 kuukautta ovat olleet nihkeitä, pääsin kesällä nauttimaan peräti kolmista festareista! Qstock päätyi blogiinkin asti, Varjo (mukaan lukien Varjo Piknik) sekä Simerock ovat vielä työn alla, kun jaksaminen on ollut kortilla. Kaikkiin festareihin liittyi paljon upeita livesettejä ja myös paljon valokuvaamista. Mainitun Sueden lisäksi Blind Channelin livekunto on kuin onkin KOVA, The Tallest Man On Earth oli ihan supersymppis, ja kun tauon jälkeen pääsi näkemään Antti Tuiskun kotikaupungissaan, ylitti keikka jopa omat korkeat odotukseni. Samaan aikaan toki harmittaa lukuisat perutut keikat ja festarit. Olisiko meillä ensi vuonna onnekkaampaa?

Pakollisen keikkatauon aikana useat artistit ja bändit ovat aktivoituneet studiossa ja julkaisseet uutta materiaalia. Osa päätyi itsellä tehosoittoon asti, osa unohtui samantien. Parhaiden listalle päätyivät mm. Karo Bromanin odotettu debyyttilevy (jossa ihanasti kuuluu tuttu Manboy-henki), Astrid Swanin kunnianhimon uudelle tasolle nostanut D/Other, sekä kahdeksan muuta makuhermoja kutkuttavaa pitkäsoittoa.

Antti Tuisku: MASTER WORKOUT
Astrid Swan: D/Other
CHVRCHES: Screen Violence

girl in red: if i could make it go quiet
Halsey: If I Can’t Have Love, I Wan’t Power
Karo Broman: Osasto 7
Mogwai: As The Love Continues

Nick Cave & Warren Ellis: Carnage
Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen

Weezer: OK Human

On vaikeaa katsoa kohti ensi kesää, kun pandemia lukuisine rajoituksineen tuntuu loputtomalta. Jos hyvin käy, niin saamme kuitenkin nauttia keikoista ja kesäfestareista. Tällä hetkellä eniten kutkuttavat Nick Cave ja Gorillaz Flow’ssa sekä tietysti Post Malone Weekendissä. Viime vuodelta siirretty Faith No More kiinnostelee myös, joskin tällä hetkellä näyttää siltä, että Mike Pattonin sairausloma saattaa pitää bändin poissa Suomesta koko ensi vuoden ajan. Ensi kesänä pitäisi toteutua vihdoin myös moneen kertaan siirretyt Antti Tuiskun Bailantai-stadionkonsertit.

Tänä vuonna julkaistavien levyjen osalta odotetuimmat ovat hyvin pitkälti samat kuin Alicella – Postya, Porcua, Placeboa. Kolme kovaa peetä siis. Kesää kohti aikomuksena on myös saada vanhoja festarikuvia eetteriin (niitähän siis löytyy julkaisemattomana myös vuodelta 2019). Mutta sitä ennen, nauttikaamme hetki vuoden 2021 albumeista!

 

2021 was as horrible as 2020. Or to be honest, even more horrifying. Too many things besides the freakin’ pandemic unsettling our days, taking all energy and giving only sorrow. So new music hasn’t played a huge role in our lives recently. Old favourite tunes give comfort. Not to mention live gigs – even though I = June got to go to actual THREE FESTIVALS last summer! Qstock is on the blog, the others aren’t, thanks to clinical burnout and several other factors. But towards the light we go etc. So look into the future, it may hold a few festival reports with photos.

Anyway, we did compile a familiar playlist with both of our TOP 10 albums of 2021 listed into one. Please enjoy! And let’s hope for a better 2022. At least there’s heaps of new albums to look forward to – ones from Placebo, Post Malone, Porcupine Tree, Daniel Johns, Machine Gun Kelly to name a few.

Ei kommentteja