Varjofestivaali 2017

Oulussa järjestettiin kuun alussa uusi pieni festivaali, Varjofestivaali. Tarkoitus oli tuoda Flow’ssa nähtävät nousevat artistit ja heidän lajitoverinsa pohjoisille leveyspiireille, mutta kuitenkin tarjota urbaania ympäristöä perinteisten suomalaisten musafestareiden sijaan. Paikkana oli Tukikohta Oulun Välivainiolla. Monikaan ei tuntunut etukäteen mestaa tietävän, vaikka siellä järjestetäänkin keikkoja ja muuta kaupunkikulttuurin aktiviteettia tuon tuosta. Kaksipäiväisen festarin aikana esiintyjiä oli aina Samuli Putrosta Asaan ja Yonasta Draama-Helmiin, ja välissä saattoi kipaista pistämässä jalalla koreaksi reiviteltassa. Ruoka- ja juomatarjonnan osalta jäi jonkin verran petrattavaa (esim. kahvin puuttuminen ja veden hinta toivat miinusta – omaa pulloa ei alueelle saanut viedä edes tyhjänä), mutta toisaalta alueelta oli helppo poistua läheiseen kauppaan hakemaan kofeiiniannoksensa. Ilmeisesti liput eivät olleet tehneet kauppaansa, sillä aloituspäivänä tapahtuman facebook-sivulle ilmestyi supertarjous: yhdellä lipulla kaksi sisään. Melkoista. Uusilla tapahtumilla toki kestää aina hetki saada oma jalansijansa muiden rientojen lomassa, mutta ehkä markkinointi kaipaisi sekin pientä kehitystä. Ulkomusiikillisista seikoista piristysruiskeina olivat mm. Glitternistin koju sekä KEKSI kollektiivin freestyle-katutanssia.

Varjo2017-3

Varjo2017-1

Varjo2017-24

Varjo2017-27

Oma settini alkoi siinä vaiheessa perjantaita vielä melko tyhjille, graffitien täyttämille seinille esiintyvällä Draama-Helmillä. Mimmi ei kuulu levylautaseni vakiovierailijoihiin, kuten oikeastaan aika harva festareilla esiintynyt, mutta olin joka tapauksessa äärimmäisen kiinnostunut lähes kaikista artisteista – myös Draama-Helmistä, jonka epälooginen höpötys biittien päälle vangitsee. Jotenkin hämmentävää, ja silti siihen jää kiinni. Elias Gould niinikään sai soittaa vielä melkoisen pienelle yleisöjoukolle, ja ehkä poppari olikin jotenkin väärässä paikassa näillä festareilla. Nähtyäni hänet viime vuonna Flow’ssa, jäi tämänkertainen keikka energisyydessään jälkeen ainoastaan yleisön vuoksi. Laulaja bändeineen veti kyllä ihailtavan täysillä. Tuuttimörkö tai Töölön Ketterä eivät kumpikaan kuulu nekään superlemppareihini, mutta tässä vaiheessa paikalle pikkuhiljaa virrannut yleisö tuntui olevan hyvin messissä viimeistään siinä vaiheessa, kun Vesta nousi lavalle fiittaamaan. Jalkahan siinä itselläkin vipatti. Toinen harppaus epämukavuusalueelle otettiin, kun menin katsomaan Sini Sabotagea. Kuten aiempienkin bändien, myös Sinin asenteesta ja energiasta tykkäsin todella kovasti! Biiseistä tiesin hädin tuskin pari sen yhden lisäksi, mutta eipä sillä väliä, meininki oli hyvä silti. Illan viimeiseksi jäi osaltani Yona, josta en pidä jostain syystä yhtään, mutta joka on taidokas esiintyjä ja siksi livenä viihdyttävää katsottavaa ja kuunneltavaa. Kaiken sinetöi yläpuolelle kaartuva sateenkaari ja kotimatkan valaiseva auringonlasku.

Varjo2017-2

Varjo2017-4

Varjo2017-8

Varjo2017-10

Varjo2017-9

Varjo2017-5

Varjo2017-14

Varjo2017-16

Varjo2017-19

Varjo2017-20

Varjo2017-21

Varjo2017-23

Varjo2017-26

Varjo2017-27

Varjo2017-29

Varjo2017-30

Varjo2017-31

Varjo2017-35

Varjo2017-32

Varjo2017-33

Varjo2017-40

Varjo2017-44

Varjo2017-47

Varjo2017-52

Varjo2017-46

Varjo2017-55

Varjo2017-59

Varjo2017-60

Varjo2017-72

Varjo2017-65

Varjo2017-66

Varjo2017-71

Varjo2017-74

Seuraavana päivänä muut riennot pitivät minut valitettavasti pois alkutaipaleelta, ja missasin Kauriinmetsästäjien ja Riston kuulemma vallan mainiot keikat. Höh (terkut Nuppikselle!). Lauantain ensimmäiseksi päätyi siis Vesta, jonka näkemistä odotin kovasti. Neitoa häiritsivät muualta kuuluvat epämääräiset biitit, mutta ilmeisesti hänen onnistui jättää ne lopulta omaan arvoonsa, sillä keikassa mitään häiriöitä ei huomannut. En tiedä oliko äänentoistossa jotain hämminkiä, sillä laulu ei kuulostanut niin puhtaalta kuin odotin ja tiesin, mihin Vesta pystyy. Kuitenkin upea setti mimmiltä, josta tulee vielä jotain suurta. Seuraavaksi esiintyneen Ville Leinosen setti oli vähintäänkin mielenkiintoinen. En oikein tiennyt mitä odottaa ja livelaulun, taustanauhojen, suomeksi käännettyjen discohittien ja erinäisten asuvaihdosten kombo sai aivot hämilleen. En vieläkään tiedä, pidinkö keikasta tosi paljon vai inhosinko sitä, mikä kai oikeastaan olikin tarkoitus. Asa & Band kuului taas osastoon ”ei todellakaan meikäläisen juttu”, mutta livenä melkein mikä tahansa musiikki on niin erilaista verrattuna levytettyihin kipaleisiin, joita kuunnellaan kotona ylhäisessä yksinäisyydessä. Yritä siinä nyt sitten murjottaa kaatosateessa, kun toisilla on niin hyvä meno lavalla! Not gonna happen. Tanssijalka ei päässyt lepäämään vielä sittenkään, kun toisen stagen valtasi hahmo nimeltä Stig. Yksi mieleenpainuvimmista asioista Stigin keikalla oli DJ, jolla oli vähintäänkin yhtä uppoava huumorintaju kuin itse artistilla. Läpänheiton lomassa lavalla muun muassa twerkattiin, mikä loi eksentrisen kontrastin DJn portsarityyppisen ulkomuodon kanssa. Viihdyin! Faneja paikalle keränneen Samuli Putron (ja koko alueen) jätin muutaman biisin jälkeen, siitäkin huolimatta, että alku enteili rentoa ja hauskaa keikkaa. Harmikseni reivitelttakin jäi osaltani vain lyhyeksi visiitiksi, vaikka koko yön läpi jatkunut tamppaus olisi houkutellutkin – siis jos energiaa olisi vanhuksella riittänyt.

Vaikka pieniä miinuksia havaittiinkin, kaiken kaikkiaan Varjofestivaali oli ihana ja persoonallinen lisä Oulun kesätapahtumiin. Tukikohta oli alueena passeli, vaikka ulkopaikkakuntalaisten voikin olla hankalaa löytää sinne – mielestäni muutaman kilometrin säteelle keskustasta pääsee parhaiten liikkumaan pyörällä julkisten sijaan, mikä ei ole helpointa mahdollista kaupunkipyörien loistaessa poissaolollaan. Toivottavasti Varjofestivaali järjestetään myös ensi vuonna! Qstock ja Bättre Folk (vaikka teknisesti ottaen ei Oulussa olekaan) ovat omat kävijäkuntansa lunastaneet, Varjofestivaalille soisi tapahtuvan samoin.

Psst. tuttuun tapaan lisää kuvia Flickrissä!

Varjo2017-77

Varjo2017-80

Varjo2017-84

Varjo2017-81

Varjo2017-86

Varjo2017-85

Varjo2017-87

Varjo2017-90

Varjo2017-97

Varjo2017-100

Varjo2017-99

Varjo2017-101

Varjo2017-103

Varjo2017-109

Varjo2017-110

Varjo2017-114

Varjo2017-115

Varjo2017-121

Varjo2017-129

Varjo2017-125

Varjo2017-131

Varjo2017-132

Varjo2017-135

Varjo2017-137

At the beginning of the month a new festival took place in Oulu, Varjofestivaali. The small urban happening brought Finnish rising stars usually seen at happenings like Flow Festival up North. Although some details could’ve been better, I enjoyed my weekend at Tukikohta and wish all the best for the festival. I hope it will be organized also in 2018, because I will be there. And like usually – more pics at Flickr!

Ei kommentteja

Whitney Houston – Queen of the Night

Perjantaibiisinä Oulun Musiikkivideofestivaalien hengessä erästä edesmennyttä popdiivaa! Festarithan alkoivat toissapäivänä, mutta tänä vuonna ohjelmistossa on, harmi kyllä, yllättävän vähän superkiinnostavia näytöksiä. Muutama dokumentti kiinnostaa – yksi niistä on Can I Be Me, joka kertoo 1990-luvun musiikkiteollisuudesta, sen asettamista paineista ja yhden artistin epätoivoisesta luovimisesta kaiken sen keskellä. Luvassa on traagisia tapahtumia ja huikeita livepätkiä – eli herkkua allekirjoittaneelle, joka ala-asteella oli kova Whitney Houston -fani, kulutti Bodyguardin VHS’n puhki ja tanssi illat läpeensä alla olevan biisin tahtiin.

As your Friday tune here’s one in the mindset of Oulu Music Video Festival! The festival began on Wednesday, but unfortunately there aren’t that many interesting things in the schedule. Some documentaries yes, and one of them is Can I Be Me which tells the tale of 1990’s music industry and its narrow frames one has to fit into, through one of the time’s biggest pop divas, Whitney Houston. The movie should be a treat for someone like me who used to be a huge Whitney fan some 25 years ago. Yup, Bodyguard was my favorite movie and yup, this video was one of my favourite songs.

Ei kommentteja

Qstock 2017: Lauantai 2/2

Jatketaan Qstock-lauantaita vielä hetki!

Kunhan selvisin Ivory Woodsista, kiirehdin vielä sirkustelttaan näkemään viime metrit Miriam Bryantista. Olisin toki halunnut nähdä leidin ihan kokonaisuudessaakin, mutta päällekkäisyyksien vuoksi tällä kertaa näin. Ehkä joku toinen kerta sitten enemmän! Miriamin jälkeen suunta kävi päälavalle ja Sanniin. Pakko myöntää, että mimmin setti alkaa jo hivenen kyllästyttää – tai jotenkin kaipaan jotain uutta. Voi johtua myös siitä, että olen nähnyt Sannin livenä ainoastaan festareilla vuosien varrella. Klubikeikka voisi tehdä katsojan näkökulmasta meikäläiselle terää. Lisäksi ainakin keikan alku tuntui menevän jo hieman uupuneella rutiinilla, sillä Sannin hymy ei ollut niin herkässä, kuin usein aiemmin. Anyway, puoli keikkaa tsekattuani päätin taukoilla hieman rankan päivän lomassa.

Qstock2017-282

Qstock2017-285

Qstock2017-286

Qstock2017-289

Qstock2017-292

Qstock2017-290

Qstock2017-299

Qstock2017-296

Qstock2017-298

Ansaitun murkinan jälkeen seurasin Profeettojen meininkiä. Pakko myöntää, että vaikka Cheek tai Elastinen niin yhdessä kuin erikseenkään eivät soi levylautasellani, on heidän ympärillään suuren maailman aura ja keikan näkeminen todella kiinnosti. Viihdyttävää, pyrojen juhlaa ja koko kansan liikkeelle saavaa menoa. Profeettojen jälkeen suuntasin rantaan hetkeksi ihan – gasp – hengaamaan, ja sivukorvalla tuli kuunneltua Atomirottaa sekä oululaista poprock-bändi SANEa. Jälkimmäinen soitti coverina Bäkkäreitä, mahtavaa! Bändi muistutti joiltain osin kovasti Don Huonoja, vaikkei sille tasolle kyllä ihan päässyt.

Qstock2017-304

Qstock2017-319

Qstock2017-320

Qstock2017-308

Qstock2017-322

Qstock2017-310

Qstock2017-306

Qstock2017-323

Qstock2017-315

Qstock2017-313

Qstock2017-317

Qstock2017-328

Qstock2017-329

Qstock2017-330

Qstock2017-331

Qstock2017-334

Qstock2017-336

Qstock2017-337

Illan viimeisistä seteistä vastasivat lepakoiden päitä huvikseen irti pureva kauhurock-konkari Alice Cooper sekä JVG. Keikat osuivat päällekkäin, joten kävin kuvaamassa Cooperin ja suuntasin kiireen vilkkaa rantaan Jaren ja Ville-Gallen bileisiin, vain todetakseni sen, mitä pelkäsinkin: paikka oli niin tukossa, että mihinkään viittäkymmentä metriä lähemmäs pääsystä oli turha haaveilla. Tanssahdella piti siis kaukana lavasta. Lavalla kävivät fiittaamassa myös aiemmin omat keikkansa vetäneet Ellinoora sekä tietysti Elastinen ja Cheek. Cooperista ehdin kuulla viimeisen biisin, mutta nimenomaan vain kuulla, sillä staran autokuljetuksen valmistelut tukkivat tien joksikin aikaa, eikä näköyhteyttä oikein saanut. Toki tämänkin olisi voinut aikataulujen salliessa katsoa kokonaan, sillä käsitykseni mukaan oli melkoinen show.

Oli hyvä Qstock, kiitos tästä vuodesta! Ensi vuonna sitten taas. Tämän vuoden lisää kuvia Flickrissä niitä janoaville.

Qstock2017-342

Qstock2017-341

Qstock2017-340

Qstock2017-339

Qstock2017-359

Qstock2017-357

Qstock2017-351

Qstock2017-356

Qstock2017-354

Qstock2017-350

Qstock2017-360

Qstock2017-364

Let’s continue with Qstock’s Saturday with just a bit!

After Ivory Woods I rushed to the tent to see last bits of Miriam Bryant. Would’ve loved to see the lady’s gig from the very beginning, but because of schedule overlaps this is how it went this time. Hopefully I’ll get to see her again some time in the future. Next up: Sanni on the main stage. Somehow I’ve become a bit bored – not necessarily of the super energetic gal but of… something. I need something new. Or maybe just a club gig since I’ve seen Sanni live just at festivals during the last few years. Maybe she too was a bit tired of it all, at least at the beginning it felt as though a smile wasn’t really seen on her face. I never watched the latter half of the gig, had to get me some food.

After getting my stomach full I just had to watch Profeetat for a bit. Not that I really play either Cheek or Elastinen or this collaboration of theirs at all, but they are the biggest rap stars in Finland and their talent as show men is indisputable. The crowd came to see something big and that they got. Meanwhile I actually got to chill out a bit and listened to Atomirotta and SANE, a local band from Oulu, with half an ear.

Last gigs of the day and whole festival were two opposites: an old school rocker known from biting off heads of bats – Alice Cooper – and Finnish hip hop duo JVG. I photographed Cooper and then ran to the beach just to face what I feared – the whole beach so full of people there really wasn’t any chances of getting to the photographing pit. Oh well, I just danced further back then.  Too bad I didn’t really see Cooper except for a couple of songs, I heard it was a good show though.

It was a good Qstock this year, see you in 2018! Remember, more of this year’s photos at Flickr.

Ei kommentteja

Qstock 2017: Lauantai 1/2

Qstockin lauantaina tsekkasin yhteensä 12 keikkaa joko kokonaan tai osittain, ja pari muuta näin ja kuulin ohimennen. Ihan hyvä saldo, etten sanoisi! Ratkaisin lopulta kuva- ja tekstitulvan jakamalla päiväkertomuksen kahteen postaukseen. Tässä osa yksi.

Koska aiemmin mainittu Suomen kesä ja sen ailahtelevaisuus, ei täysin ilman sateen ropinaa säästytty Qstockissakaan – kuitenkaan. Kaatosade alkoi juuri, kun talutin pyörääni ulos varastosta. Alueelle päästyäni aloitin päiväni jälleen kerran melkoisella dilemmalla, kun päällekkäin soittivat Mikael Gabriel, Reino Nordin ja Ida Paul & Kalle Lindroth. Kaikki kiinnostivat jollain tasolla, joten koska Reiskan olin nähnyt jo Bättressä tälle kesää, ratkaisin ongelman kahden muun hyväksi. Ensin muutama biisi hyväntuulista Miklua pinkeillä yksityiskohdilla väritetyllä lavalla (ei muuten ollut yhtään huono!), sitten  Idan ja Kallen herkän laulun ja akkareiden huomaan. Nuo kaksi ovat kyllä jonkin sortin taivaanlahja, äänet sointuvat täydellisesti yhteen ja laulutaidosta ei ole puutetta. Oli kiva nähdä vihdoin livenä – tykkään ja suosittelen! Kävin ainoan visiittini Kaleva-lavalla seuraavaksi, kun tarkastin Ellinooran livekunnon. Upeanoloinen mimmi, joskaan ei jälleen kerran ihan se minun teekuppini.

Qstock2017-101

Qstock2017-113

Qstock2017-105

Qstock2017-102

Qstock2017-116

Qstock2017-112

Qstock2017-122

Qstock2017-118

Qstock2017-119

Qstock2017-128

Qstock2017-127

Qstock2017-131

Qstock2017-126

Qstock2017-130

Qstock2017-133

Qstock2017-124

Qstock2017-138

Qstock2017-141

Qstock2017-142

Qstock2017-145

Qstock2017-146

Qstock2017-148

Qstock2017-149

Yksi päivän kovimmista aloitti settinsä nimenomaan harmaiden pilvien valuessa maan kamaralle. Anatude tour on kulkenut ahkerasti ympäri Suomea koko kesän, ja saapui vihdoin taas Ouluun. Kaikki hitit soitettiin, myös uusin Hanuri, tanssikoreografiat täydensivät settiä ja Antti Tuiskun välispiikit saivat korvat kuumaksi. Myös asua vaihdettiin tiuhaan kuten kunnon popstaran kuuluukin. Pientä kritiikkiä on tullut siitä, että samoja spiikkejä ollaan kuultu Antin keikoilla jo pitkään. Minua se ei kuitenkaan haitannut, sillä vaikka tiettyjä läppiä osasin odottaa kuulevani toistamiseen, osa oli uusia. Toivon kuitenkin, että paikalla ollut runsas lapsikatsojajoukko ymmärtänyt niistä puoliakaan…

Qstock2017-150

Qstock2017-152

Qstock2017-159

Qstock2017-153

Qstock2017-165

Qstock2017-166

Qstock2017-272

Qstock2017-276

Qstock2017-163

Qstock2017-156

Qstock2017-158

Qstock2017-172

Qstock2017-274

Qstock2017-278

Qstock2017-280

Qstock2017-174

Qstock2017-168

Next up: Stu Larsen. Elämänsä musiikille ja maailman kiertämiselle omistanut entinen pankkivirkailija (pankkiiri?) ihastutti taas, aivan kuten Provinssissa pari vuotta sitten. Uuden levyn biisit kuulostivat yhtä maukkailta kuin vanhatkin, vaikka toki hitti Thirteen Sad Farewells on omissa sfääreissään. Mahtava mies, mahtavat biisit. Koomalavalta suuntasin paikallisten bändien omalle areenalle eli Oulu-lavalle, jossa keikkaansa odotteli Ivory Woods. Sain kunnian kuvata bändiä myös lavalta, joten kamera räpsyikin ahkerasti koko keikan ajan. Vaikka ensimmäisillä kuuntelukerroilla tuntuikin, ettei alkuvuodesta ilmestynyt debyyttilevy sykähdyttänyt ihan jokaikisellä raidallaan, biisien kuuleminen livenä on antanut kappaleille uusia ulottuvuuksia ja syventänyt ihastusta rakkaudeksi. Yksi tämän hetken kotimaisista lemppareista ehdottomasti!

Lisää lauantaita siis vielä luvassa, ja lisää kuvia myös Flickrissä.

Qstock2017-181

Qstock2017-183

Qstock2017-189

Qstock2017-193

Qstock2017-185

Qstock2017-191

Qstock2017-209

Qstock2017-210

Qstock2017-213

Qstock2017-232

Qstock2017-197

Qstock2017-206

Qstock2017-234

Qstock2017-236

Qstock2017-264

Qstock2017-246

Qstock2017-228

Qstock2017-261

Qstock2017-244

Qstock2017-270

 

During this year’s day two of Qstock I watched either entirely or partly 12 gigs. Not bad, I’d say! So just to spare you from the overload I decided to cut my Saturday’s report into two. Here’s the first part.

Because of #finnishsummer, there’s no way we could’ve survived the whole last weekend of July without any rain. Just as I opened the door to go out it started pouring. Once again I was also faced with a schedule problem – Mikael Gabriel, Reino Nordin and Ida Paul & Kalle Lindroth were all playing at the same time. Since I saw Reino earlier this summer at Bättre Folk, I figured out I’d check a few songs from Mikael Gabriel (a smiling Miklu on a pink stage – not bad!) and then headed to see Ida & Kalle. Their acoustic tunes and absolutely beautiful voices are something I’ve been wanting to see live for a while, and I’m glad I did now. Those guys are so gifted. After the duo I went to see Ellinoora, just out of curiosity, because once again the talented singer is unfortunately not my cup of tea.

One of the most anticipated of the day had to start his set just when the grey clouds were coming down to Earth. Anatude tour has been driving though Finland all summer and finally got to Oulu. Antti Tuisku sung all the hits and partied with his dance crew on stage. The Finnish singer also changed his outfit numerous times during the show, which is just what an appropriate pop star is supposed to do. He’s received some criticisim about always saying the same stuff in between songs. I didn’t mind really, I knew I’d hear some things I’ve heard before but there were also new comments. Some of which I pray all the little children in the audience didn’t quite understand.

Next up: Stu Larsen. This wonderful man who has dedicated his life to music and travelling all over the World was as lovely as at Provinssi a couple of years back. Both new and old songs were lovable, although the hit Thirteen Sad Farewells surely lives in its own stratosphere. Love! After Stu I headed to Oulu stage, where local bands get their chance to play at a big festival. Ivory Woods was waiting for their gig to start, and I got the honour to photograph the whole gig through, also from the stage itself. Although on the first rounds I listened to the previously this year released debut album and felt that not all the tracks were pure gold, after hearing the songs live my infatuation has grown into love. One of my current favourite Finnish bands at the moment, definitely! 

More from Saturday to come, in the meanwhile more pics at Flickr.

Ei kommentteja

Tori Amos – Up The Creek

En odottanut, että Tori Amos pystyisi enää yllättämään minua musiikillisesti jollakin täysin erilaisella. Sen ilmastonmuutosta käsittelevä kappale Up the Creek totaalisesti kuitenkin teki. Rakastuin siihen oitis, eikä se muistuta oikeastaan ainuttakaan Torin aiempaa kappaletta – ja niitähän löytyy.

I didn’t think Tori Amos could surprise me anymore with something totally different musically but that’s just what she’s done with her song Up the Creek.  I fell in love with it immediately! It does not really resemble any song she’s ever done – and let me tell you, there are quite a few of them. 

Avainsanat: ,
Ei kommentteja

Post Flow

Elämä Flow’n jälkeen jatkuu, nihkeästi. Alice lomailee, meikä ei, selvittelen palavereita ja deadlineja ja lasken, miten monta päivää on ensi kesän ensimmäisiin festareihin. Aika monta.

Selvisimme myrskystäkin, ja pidemmät raportit ovat tottakai luvassa hieman myöhemmin, mutta mitä viikonlopusta jäi päällimmäisenä mieleen? Omasta mielestäni iltojen viimeiset olivat melkeinpä kunkin päivän parhaat keikat, tai ainakin haluttu tunnelma tavoitettiin täydellisesti. London Grammar sai kyyneleet silmiin, The xx oli upea ja Moderat pisti parhaat bileet pystyyn. Aamen.

FLOWtaste-1

FLOWtaste-2

FLOWtaste-3

Life after Flow continues, barely. Alice is still on vacay, I’m not – dealing with meetings and deadlines and counting days to next summer’s first festival. Quite a few days until.

We survived the horrible Saturday storm and longer reports are surely to come later, but what on top of my mind since the weekend? I think each evening’s last performance I watched was probably best gig of that day, or at least I got into the mood perfectly. London Grammar brought tears to eyes, The xx was simply amazing and Moderat put up the best party in town. Amen.

Ei kommentteja