Soittolistaviikko: Sinimustia unia

Soittolistaviikko jatkuu synkeillä, mutta rauhoittavilla sävelillä unimaailmaan matkaajalle.

SINIMUSTIA UNIA

Tori Amos – The Pool / Nick Cave & The Bad Seeds – Magneto / Patti Smith – Seneca / Nine Inch Nails – Gone, Still / Laura Moisio – Sinimustia unia / M – Nuku / Nick Cave & The Bad Seeds – Push the Sky Away / Steven Wilson – Veneno Para Las Hadas / Ben Howard – A Boat To An Island Part 2./Agatha’s Song

Playlist week continues with dark but soothing melodies to lead one to sleep. 

Ei kommentteja

Soittolistaviikko: The Final Story by Satellite Stories

Lokakuu lähestyy loppuaan, ja on blogimme perinteeksi muodostuneen soittolistaviikon aika. Soittisviikon avaa vieraileva(t) kuratoija(t).

Kun Oulusta ponnistava, indiekenttää hallinnut Satellite Stories ilmoitti viime keväänä lopettavansa uransa, jotain meissä kaikissa musiikkidiggareissa kuoli. Uutinen tuli yllätyksenä. Satelliitit ovat soittaneet kimpassa kymmenisen vuotta ja toimineet nimenomaan edelläkävijänä, kiertäneet menestyksekkäästi Eurooppaa ja tanssittaneet kansan jalat hapoille. Viimeinen albumi Cut Out The Lights näki päivänvalon reilu kuukausi takaperin. Bändi on viime ajat kulkenut The Final Story -jäähyväiskiertueensa kanssa ympäri maita ja mantuja, ja viimeiset lopulliset heipat sanotaan tulevana lauantaina kotikeikalla Oulun 45 Specialissa. Kun kotimaisen indiemusiikin kivijalkaan tulee lovi, miten se täytetään? Vai tarvitseeko sitä täyttää? Jääköön sinne yksi Satellite Storiesin mentävä aukko. Sitä ennen juhlitaan täysillä kymmenvuotista uraa ja kaikkea siihen mahtunutta.

Tälle playlistille Esa, Jyri, Marko ja Olli-Pekka ovat kasanneet tuolla viimeisellä kiertueella paljon luureissa ja auton kajareissa soineita biisejä. Niitä, joita kuunnellessa voi vuosien päästäkin muistaa nuo viimeiset viikot bändinä. Ja hymyillä.

Sat04.65

The Final Story

by Satellite Stories

Wild Nothing – Only Heather / LCMDF – Another Sucker / The Killers – For Reasons Unknown / Neon Indian – 61 Cygni Ave / The Radio Dept. – Your True Name / Hatchie – Sure / boy pablo – Everytime / Beach Fossils – This Year / Hoops – Sun’s Out / DIIV – Under The Sun / Franc Moody – Yury / Womack & Womack – Teardrops / Phoenix – Telefono / Local Natives – Coins / Wild Nothing – Canyon On Fire / Friendly Fires – Love Like Waves / Washed Out – Hard To Say Goodbye / The Knocks – Ride or Die

October is ending soon and thus it’s time for our traditional playlist week, one each day. We’ll start this week full of playlists with our guest curator(s).

When Satellite Stories posted last April on social media that they’d be ending their career as a band, is was a bomb. Something died inside every music lover. The Satellites have been a pioneer in the Finnish indie scene, played gigs all around Europe and making people’s feet ache from all the dancing. Their last album Cut Out The Lights saw daylight just little over a month ago. For the last few weeks the band has been touring over plenty of countries and playing to fans for one last time. They surely will leave a hole in Finland’s indie music world. But we’ve still got a few days left – final farewells will be said next Saturday at a hometown gig in Oulu’s 45 Special. Then we’ll be celebrating the past 10 years with big style.

Onto this playlist Esa, Jyri, Marko and Olli-Pekka have gathered tunes that’ve been playing on headphones and car radios on this particular farewell tour, The Final Story. These are those songs you can listen to after years and remember these precious final moments as a band. And smile.

Ei kommentteja

Flow 2018: Sunnuntai

Joojoo, syys on jo pitkällä märkien lehtien peittämissä lätäköissään ja kesä enää muisto vain. Tuntuu aavistuksen hassulta palata kuumiin kesäpäiviin. Mutta juuri siksi niihin pitää mennä, lämmitellä elokuun muistoa vielä hetki Flow Festivalin kolmannen eli viimeisen päivän voimalla.

Päivä alkoi jollain, jonka debyyttiä tuona sunnuntaina vielä odotettiin saapuvaksi – popin superyhtyeeksi tituleeratulla Ruusuilla. Aiemmin kesällä Sidewaysissa setti ei aivan sataprosenttisesti toiminut soundien kannalta, ja Flow’ssa oli vähän samaa ongelmaa, vaikkakin teltta oli paikkana huomattavasti päälavaa osuvampi. Bassot tuntuivat silti jyräävän yli, ja biisien kokonaiskuvat saivat säröjä. Sittemmin ilmestynyt pitkäsoitto on ollut tehokuuntelussa, ja kappaleista on saanut livevetoja enemmän irti – onhan levyllä soundit miksattu ja masteroitu tasaisiksi. Ensi viikolla näen poppoon vihdoin myös klubilla, ja odotukseni ovat toki katossa. Festareiden pienistä äänimaailmamutkista huolimatta en usko sekuntiakaan, että tulisin pettymään. Stig Doggin keikalla olen ollut kerran aiemmin, ja vaikka kyseisen herran biisejä en ole varmaan koskaan kotosalla kuunnellut, keikat ovat viihdyttäviä. Niin tälläkin kertaa. Lavalle tuotiin vierailijoita Suomi-räpin ja-popin kermasta – siis esimerkiksi sellaisia kuin Pyhimys, Asa, Vesta ja JVG. Pohdin, että viimeiseksi mainitulle kaksikollekin mahtoi olla mukavaa vaihtelua esiintyä areenoiden sijaan pienessä teltassa festareilla, jonne he oman duonsa kanssa omalle keikalle eivät koskaan todennäköisesti päädy esiintymään. Stig on omanlaisensa hahmo ja hauska mies, vaikka musiikki ei maittaisikaan.

Flow2018-225

Flow2018-230

Flow2018-229

Flow2018-231

Flow2018-237

Flow2018-235

Flow2018-223

Flow2018-242

Flow2018-245

Flow2018-254

Flow2018-255

Flow2018-250

Flow2018-256

Flow2018-246

Stigin jälkeen pompsahdin isompaan telttaan katsomaan englantilaista laulajatarta Jorja Smithiä. R&B’hen nojaavan artistin tuotanto oli itselleni ennestään tuntematonta, eikä (jälleen kerran) sitä ominta minua, mutta mimmin lauluääni ja -taidot ovat sellaisilla leveleillä, että keikan tsekkaaminen ei kaduttanut hetkeäkään. Eikä varmaan kaduttanut muitakaan täpötäydessä teltassa olleita. Jorjan jälkeen kutsui tummanpuhuvan kokeellisen musiikin kaksikko, tuttu, mutta aina yhtä kutkuttava K-X-P. Siitäkin huolimatta, että kontakti yleisöön on melko mitäänsanomatonta, kun muusikot keskittyvät intensiivisesti luomaansa äänimaailmaan. Kuitenkin tuo äänimaailma on kuin musta aukko, se imee kuuntelijaa puoleensa ja vangitsee jonnekin sisälleen. Sitä heilahtelee transsinomaisesti biittien tahdissa ja huomaa jälkeenpäin, että tunti hävisi jonnekin. Ja se on ihan oikein.

Sarjassamme ei-kuulu-suosikkeihini-mutta-kiinnostaa-nähdä on neitokainen länsinaapurista, Lykke Li. Olen toki nähnyt hänet aiemminkin Flow’ssa, ja vaikka ne muutamat indie- ja radiolistoilla soineet hitit eivät missään nimessä ole huonoja, kiinnostukseni ei ole riittänyt sen suurempaa tutustumiseen. Sama juttu keikalla tälläkin kertaa – en jaksanut kiinnostua katsomaan settiä loppuun asti. Maailmassa on innostavampiakin artisteja minulle – kuten Fever Ray, onhan sitä tullut kuunneltuakin vuosien saatossa. Keikka oli täynnä karnevaalihenkistä esiintymistä asuineen päivineen, mutta musiikki pysyi silti ykkösenä. Yllätyksenä tuli, kuinka paljon Karin Dreijer bändeineen korosti LGBTQ-teemaa lavalla, sillä en odottanut sen olevan niin osoitettua. Mutta hyvä niin, sillä metelin pitäminen asiasta lisää tietoisuutta. Ja mikäs sen parempi paikka, kuin lava festareilla, jolloin kaikki korva- ja silmäparit ovat sinussa.

Flow2018-258

Flow2018-259

Flow2018-265

Flow2018-261

Flow2018-267

Flow2018-268

Flow2018-271

Flow2018-273

Flow2018-277

Flow2018-279

Flow2018-285

Flow2018-286

Flow2018-282

Flow2018-290

Flow2018-293

Flow2018-292

Flow2018-291

Flow2018-294

Flow2018-300

Flow2018-302

Flow2018-295

Flow2018-307

Flow2018-306

Flow2018-308

Flow2018-309

Flow2018-310

Flow2018-314

Flow2018-316

Flow2018-315

Flow2018-322

Flow2018-321

Flow2018-328

Flow2018-324

Flow2018-318

Flow2018-330

Flow2018-311

Flow2018-312

Monelle viikonlopun kohokohdaksi muodostui Kendrick Lamar. Eikä varmasti suotta, sillä jos rap-artisti on palkittu Pulitzerilla, perusteet moiselle meriitille eivät todennäköisesti ole tuulesta temmattuja. Itseäni Kung Fu Kenny ei sen kummemmin säväytä, ja koska kuvauskin oli kiellettyä, tyydyin seuraamaan settiä kauempaa. Säväreitä sieltäkin saa – se, kun koko päälavan edusta heiluttaa räppikäsiään yhtenä merenä, on kaunista katseltavaa.

Illan ja koko festarin päätti – aivan kuten vuonna 2012 – ihana, ihana Annie Clark eli St. Vincent. Tällä kertaa keikka alkoi hillitysti (niin hillitysti kuin se voi, ottaen huomioon, että stara oli pukeutunut lyhyeen punaiseen pvc-asuun), ja ehdin jo pelätä sen jäävän vain vaisuksi kaiuksi kuuden vuoden takaisesta. Loppua kohden kitaravirtuoosi ja laulajatar kuitenkin pursusi äärettömästi energiaa aivan kuten oletinkin, ja setin päättäminen New Yorkilla oli lähes uskonnollinen kokemus, täyden teltan kuunnellessa hurmioituneena.

*

Kiitos Flow 2018! Festari parani kokoajan loppua kohden, vaikka perjantaina meinasi ihmismäärän, ruuan, mielialan ja vähän säänkin kanssa tehdä tiukkaa (sunnuntaina söin hyvää ruokaakin, nam). Artistikattaus on edelleen kokonaisuudessaan Suomen parhaimmistoa, eikä ensi vuosi varmastikaan tee poikkeusta – Suvilahteen siis!

Lisää kuvia Flickrissä.

Flow2018-333

Flow2018-334

Flow2018-335

Flow2018-336

Flow2018-340

Flow2018-341

Flow2018-342

Flow2018-344

Flow2018-347

Flow2018-345

Flow2018-346

Flow2018-353

 

Yeah yeah I know, autumn is far already with its muddy puddles and streets full of fallen leaves. And the whisk of a summer breeze is just a memory now. Even though it feels a bit funny going back to warm days of August, that’s exactly what I’m going to do in the form of Flow Festival’s third and final day.

My Sunday began with a Finnish pop super group, who’s debut album was still waiting to see daylight at the time of the festival. Ruusut. I saw the foursome at Sideways too, and there at the main stage the sounds didn’t work out 100% perfectly with the bass rolling way over others. A similar problem could be heard at Flow too, even though the tent was a better venue for the electronic band. Since the album was released I’ve listened to it LOTS, and can’t wait to finally see a club gig next week. Despite the small problems with sounds, I’m sure I won’t be disappointed. After Ruusut I continued with Stig Dogg, whom I haven’t listened to at home probably ever,  but who throws entertaining gigs. This time the set featured loads of artists from the Finnish hip hop and pop scene, and all those brought a little extra to the stage. Even though Stig could’ve pulled everything off on his own, too.

Jorja Smith was beginning her set at the big tent. The English singer-songwriter wasn’t familiar to me, but boy she’s got a voice! The whole tent was in awe. Sure, RnB isn’t my first choice when thinking of a genre dear to me, but the gig was still very enjoyable. From Jorja I hopped to something completely different – a dark experimental duo, whom I’ve seen a few times before, but who always bring good vibes – K-X-P. Even though the musicians on stage usually keep very much to themselves, focusing intensely to the music, they are like a black hole, sucking you into their world and keeping you there. You sway trance-like to the beats and suddenly realize you’ve lost a whole hour somewhere. Which is more than ok.

In my list of not-very-interesting-but-I-still-want-to-see is Lykke Li. I’ve seen the Swedish pop princess before, and listened to some of the catchy tunes which play on both indie and radio lists, but there’s just nothing that has caught my interest properly. This time was no exception, and I didn’t have the strength or will to listen to the gig in its entirety. I’m just more willing to direct my focus into other artists. Like Fever Ray. Karin Dreijer and her band were on fire, pushing themselves further and further, dressing up and giving a huge show but still keeping main focus on the music. I was a bit surprised how emphasized the LBGTQ theme was, but then again, what a better time to try to get a message through than on stage at a festival, when everyone’s eyes and ears are on you.

Talking of not my cups of tea, Kendrick Lamar is one of them. But when a hip hop artist has won a Pulitzer prize for his work, can you not check him out? All photographing was forbidden, so I watched it all from very far. The songs weren’t familiar to me, but seeing the whole crowd in front of the main stage waving rap hands as a huge ocean of fans – well, that’s just beautiful.

The last of Flow 2018 was the exact same as in 2012: Annie Clark a.k.a. St. Vincent. This time the set started off with a sort of calmnesss (well, as calmly as one can when dressed up in red pvc), but by the end of the gig everyone was on fire. I’m pretty damn sure the full tent was on the same page with me. With guitar skills, tracks and singing like Annie’s, there’s no way a music lover could not enjoy all this. Finishing it off with New York was bliss, and I could leave the festival area happy.

*

Thank you Flow 2018! Even though my festival weekend started off a bit grumpy regarding almost everything, it got better and better towards the end (I even ate good food on Sunday, yay). In whole Flow’s artist list is still one of the best in Finland, and next year probably won’t be different – so see you in Suvilahti!

More pics at Flickr.

Ei kommentteja

Sharon Van Etten – The End of the World (Skeeter Davis cover)

Jostain syystä minulta on mennyt aiemmin tämä upea cover-versio täysin ohi. Olen rakastanut  originaalia Skeeter Davisin The End of the World -kappaletta siitä asti, kun kuulin sen Girl, Interrupted -elokuvassa. Sharon Van Ettenin raukea ja vuotoinen ääni sopii kappaleeseen saumattomasti, rakastan!

Somehow I’ve completely missed this stunning cover version of Skeeter Davis’s song ”The End of the World” by Sharon Van Etten. I’ve loved the original song ever since I heard it in the movie ”Girl, Interrupted”. Sharon’s languid and breathy voice fits absolutely perfectly to the song, I love it!

Ei kommentteja

Ben Howard – Another Friday Night / Hot Heavy Summer

Ben Howard julkaisi tässä kuussa sinkun, joka sisältää kolme kappaletta: Another Friday NightHot Heavy Summer ja Sister. Sister ei ainakaan vielä näin muutaman kuuntelun jälkeen oikein iske, mutta kaksi muuta ovat sen sijaan aivan ihastuttavia. Niissä toisessa (Hot Heavy Summer) fiittaa Sylvan Esso. Ja arvatkaas mitä!? Ostin eilen liput Ben Howardin joulukuiselle Berliinin keikalle, enkä meinaa pysyä housuissani! Olen halunnut jo niiiiin kauan nähdä miehen livenä.

Ben Howard just released a single with three songs: ”Another Friday Night”, ”Hot Heavy Summer” and ”Sister”. I’m not so fond of the latter one but those first two are really really great. Sylvan Esso features in ”Hot Heavy Summer” and is a perfect match for that song. Ang guess what!? I got tickets for Ben Howard’s gig this December in Berlin. I’ve wanted to see him live for years and I’m soooooo stoked!

Ei kommentteja

London Grammar – Wicked Game (Chris Isaak cover)

Jatketaan upeiden covereiden linjalla. Tämä London Grammarin versio Chris Isaakin Wicked Gamesta on yksinkertaisuudessaan aivan täydellinen!

This version of Chris Isaak’s ”Wicked Game” by London Grammar is absolutely perfect in all its simplicity!

Ei kommentteja