Sarah Blasko – Never Let Me Go

Lisää uutta Sarah Blaskoa naisen tuliterältä albumilta, johon olen kovasti tykästynyt.  Juuri kyseinen Never Let Me Go on yksi suosikkibiiseistäni uudelta levyltä. Muistattekos muuten, kun alkuvuodesta listasin unelmakeikkoja, ja Sarah Blasko oli tuolla kyseisellä listalla. Pidin todennäköisenä, että tänä vuonna voisin päästä näkemään naisen livenä, jos hän keikkailee uuden levyn tiimoilta Euroopassa, ja nyt minulla on liput Lontoon keikalle toukokuussa!

Here’s some more Sarah Blasko from her brand new album. I really love the album and Never Let Me Go is one of my favorite songs from it. Do you guys remember when I listed dream gigs in January and Blasko was on that list. I thought there might be a good chance to see her live this year if she came to Europe, and now I have a ticket to her gig in London this May!

Ei kommentteja

Apulanta – Odotus & muuta höpinää

Jollain tasolla ympyrä sulkeutui eilisiltana. Oulun Madetojan salilla nähtiin Apulannan Älä usko lauluihin -konserttisalikiertueen kolmas keikka. Se tunne, kun useasta vanhasta lempparista soitetaan uusi, vallan mainio sovitus jousikvartetteineen, kanteleineen ja harppuineen, ja uudemmatkin hitit taipuvat notkeina uuteen uskoon. Kun yleisö on hurmioitunut, biisit vedetään stemmoissa ja visuaalisuus täydentää kokonaisuutta.

Löysin Apiksen, kuten niin moni muukin, joskus Ehjän ja Attack of the A.L. peoplen aikoihin. Silloin, kun 12-vuotias uskalsi astua pois poikabändiraiteilta punkrytmien syövereihin.

Muistan, kun Mitä Kuuluu -video pyöri Jyrkissä ja toi Suomen musaskeneen jotain uutta, röyhkeää ja modernia ja jotenkin alkukantaisen aitoa.

Muistan, kun discon viimeisenä hitaana soi PVC-unelmia ja mietit, uskallatko pyytää ketään tanssimaan.

Muistan, kun koulun jälkeen pääsi Kouvolan Peltirumpuun hakemaan Käännä se pois -sinkun, molemmat versiot.

Ja sitten muistan eilisen, ja kenties tulen aina muistamaan sen, miten konsertti päättyi huikeaan a cappella -versioon Anna mulle piiskaa’sta.

Sitä sen sijaan en muista, koska näin bändin ensi kertaa livenä. Kenties 1990-luvun lopulla joskus? Keikkoja olen nähnyt lukuisia, klubeilla ja festareilla, ja vaikka Hiekan jälkeiset levyt eivät ole enää päätyneet hyllyyni tai soittolistoilleni, trio on aina mahtava nähdä livenä. Apis on yksi niistä bändeistä, joiden en ole koskaan, koskaan nähnyt esiintyvän apeana, ilman hyväntuulisia, aina jollain tavalla ainutlaatuisia ja humoristisia välispiikkejä. (Ok, en ole varma näinkö bändiä juuri ennen sen Ainoan Oikean basistin eli Tuukan lähtöä, mutta uskoisin, että silloinen tunnelma on jollain tasolla näkynyt myös lavalla.)

Ja jotta sunnuntaihöpinät eivät valuisi yli äyräiden, heitetään loppuun yksi Apulannan tuotannon parhaista kappaleista, se kaunein, Odotus. Huonolaatuisena ajan kuvaa henkivällä videolla, kuten asiaan kuuluu.

Just me babbling on a Sunday afternoon about Apulanta.

Avainsanat: , ,
Ei kommentteja

M – Miljoonatalon lapset

Tästä päivästä tuli parempi sillä sekunnilla, kun M:n uusi kappale Miljoonatalon lapset alkoi soida. Tänään siis julkaistiin ensimmäinen maistiainen M:n toiselta levyltä, joka tosin näkee päivänvalon vasta ensi vuonna. Tämän vuoden puolelle luvataan kuitenkin pari uutta biisiä lisää. Miljoonatalon lapset maalaa karun ja lohduttoman kuvan huono-osaisimpien perheiden lapsista, mutta lapset itse eivät ehkä onneksi täysin ymmärrä elämänsä koko kurjuutta. On kai jo sanomattakin selvää, että pidän kappaleesta ihan hemmetin paljon. Se tuo ilmoille taas jotain hieman erilaista kuin M:n debyttilevyn useat monivivahteiset kappaleet.  Tuo debyttilevy – Tehtaantyttö – oli muuten mielestäni viime vuoden paras levy!

..Nyt perkele pihalle, on niin hieno sää

miljoonatalon pihassa voi tehdä mitä vaan

kivittää valmiiksi hajonnutta ikkunaa,

rakkauskirjeitä kirjoittaa,

esteitä sedille rakentaa,

kun ne koteihinsa raahustaa..

This day  became instantly better when I heard M’s new single Miljoonatalon lapset. It’s the first single from her second album that won’t be released until next year. There are promises of a couple more new songs this year though. Miljoonatalon lapset paints a bleak picture of the children of underprivileged people, but luckily the children themselves might not see all the misery in their life. I probably wouldn’t even have to say this but yes, I really really like this new song. It’s again something different when comparing to the songs of the debut album. That debut album though  -Tehtaantyttö – was in my opinion the best album of the year!

 

Avainsanat: , ,
Ei kommentteja

Sytyttelyfest 2017

Sytyttelyfest_2017-4

Meidän rosvojen oma Jukka Tulensytyttäjä täytti joulukuussa 30 vuotta, ja järjesti sen kunniaksi kunnon bileet, jotka kantoivat nimeä Sytyttelyfest 2017. Muokkasin kuvat juhlista jo kauan sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi siirtää niitä tänne asti ennen tätä. Sytyttelyfesteillä oli synttäridiscon lisäksi kolme live-esiintyjää. Ensimmäisenä vuorossa oli lasten leluilla musiikkia tekevä Grateful Däd. Tamperelaisen Sami Karttusen muodostama yhden miehen yhtye kuljetti kuulijat jännittävään ja erikoiseen äänimaailmaan. Seuraavana lauteille nousi aivan ihana ja hauska nainen nimeltä Iida Umpikuja. Mitään aivan perinteistä nainen ja kitara -settiä oli turha odottaa. Iidan biisit ovat naivistisia ja suorasanaisen rehellisiä punk/pop-kappaleita arkielämän iloista ja suruista. Ehkä viihdyttävin kaikista oli biisi nimeltä Kalamies. Akustisen kitaran sijaan Iida otti keikalla haltuun sähkökitaran, mikä osoittautui mielestäni hyväksi vedoksi. Illan viimeinen esiintyjä oli kahden miehen – Jussi Pelkosen ja Aleksi Ripatin – räjähtävällä live-energialla varustettu punk/garagerock-duo Ursus Factory. Keikalla vieraili myös Pekko Käppi. En yhtään ihmettele, että Ursus Factorya on kuvailtu loistavaksi live-bändiksi, sillä sen verran vauhdikasta ja hikistä meno keikalla oli! Suosittelen tsekkaamaan bändin vaikka ihan jo pelkän livemeiningin perusteella. Näen Ursus Factoryn muuten toisen kerran livenä tänään, kun herrat soittavat MARS-festivaalilla.

Sytyttelyfest_2017-7
Sytyttelyfest_2017-10
Sytyttelyfest_2017-15
Sytyttelyfest_2017-17
Sytyttelyfest_2017-18
Sytyttelyfest_2017-26
Sytyttelyfest_2017-39
Sytyttelyfest_2017-28
Sytyttelyfest_2017-41
Sytyttelyfest_2017-50
Sytyttelyfest_2017-58
Sytyttelyfest_2017-61
Sytyttelyfest_2017-47
Sytyttelyfest_2017-59
Sytyttelyfest_2017-57
Sytyttelyfest_2017-62

Our own Jukka Tulensytyttäjä turned thirty last December and hosted a party called Sytyttelyfest 2017. In addition to a great birthday disco there were also three live acts. I actually edited the photos ages ago but just haven’t gotten around to posting them here earlier.  First up on the stage was Grateful Däd aka Sami Karttunen who makes electronic music  with children’s toys or ”toystruments” as he refers to them. Grateful Däd transported the audience to a strange and thrilling soundscape. Next it was time for Iida Umpikuja  to perform her naivistic and outspoken punk/pop-songs about the joys and sorrows of everyday life. One of the most hilarious and entertaining ones was a song called Kalamies. Last but not least was a punk/garagerock -duo Ursus Factory. They also had a visiting artist, Pekko Käppi. I’m not surprised Ursus Factory has been called an excellent live band because the gig was so energetic, racy and sweaty! I seriously recommend checking them out live. I’m actually going to see them again tonight when they play at MARS-festival.

Ei kommentteja

Ivory Woods – All the World Is Yours

Ivory Woodsilta on juurikin näillä näppäimillä ilmestynyt tuore EP, joka kantaa nimeä All the World Is Yours. Viime vuoden debyyttiin verrattuna sävelistä välittyvä tunne on jollain tavalla syvempi, kuin käveltäisiin yhä pidemmälle ja pidemmälle talvisen metsän syövereihin. Valo kaikkoaa lehvästöihin, vain lumeen jäävät jalanjäljet kertovat, mistä ollaan tultu ja minne menossa. Olo on kuitenkin levollinen. Ja lopuksi kiivetään sille metsän ainoalle kallionkielekkeelle katsomaan kaukaisuudessa siintävää auringolaskua.

Ivory Woods has just today released a new EP called All the World Is Yours. Compared to last year’s debut album the melodies seem somewhat more intense now, as if we’re walking deeper and deeper into the wintery forest. The light gets lost in the foliage and only footsteps left in white snow tell where we are coming from and where we are going. We feel calm. Finally, we climb onto the single cliff and stare into the sunset.

Ei kommentteja

Husky @ Lido, Berlin

Husky_Lido_Berlin 2017-23

Kas! Löysin puolivalmiin postauksen tuolta arkistojen kätköistä. Näin aussibändi Huskyn livenä Berliinissä jo viime syksynä, mutta keikkakuvat olivat unohtuneet pölyttymään.  Husky soitti intiimin keikan Lidossa, ja lämppärinä toimi itselleni aiemmin tuntematon Jordan Klassen. Klassen yllätti positiivisesti, rakastuin oitis kappaleeseen nimeltä No Salesman. Aivan mielettömän kaunis kappale niin livenä kuin levylläkin. Huskyn keikka lähti omasta mielestäni ehkä hieman mitäänsanomattomasti liikkeelle, mutta viimeistään superpitkän ja mahtavan encoren aikana olin täysillä mukana. Odotin eniten muutamia ensimmäisen levyn kappaleita ja sain onnekseni kuulla ne kaikki! Keikkapaikkana Lido oli mainio, sillä se oli sopivan pieni, lava oli matalalla ja esiintyjät hyvin lähellä. Reunoilla oli myös runsaasti istumapaikkoja, mitä hyödynsin lämppärin esiintymisen aikana.
Husky_Lido_Berlin 2017-9
Husky_Lido_Berlin 2017-13
Husky_Lido_Berlin 2017-2
Husky_Lido_Berlin 2017-38
Husky_Lido_Berlin 2017-29
Husky_Lido_Berlin 2017-20
Husky_Lido_Berlin 2017-18
Husky_Lido_Berlin 2017-36
Husky_Lido_Berlin 2017-28
Husky_Lido_Berlin 2017-39
https://flic.kr/p/Zhuw6N

I saw the Aussie band Husky live in Berlin at Lido, ages ago actually. Jordan Klassen was the warm-up act and he was a pleasant surprise. I especially loved this one really beautiful song called No Salesman. Husky’s gig started out pretty bland but it grew very very good towards the end. We got a super long encore which was awesome!  As a venue Lido enabled an intimate gig because it was quite small, the stage was at a low level and the band very near to the audience. 

Ei kommentteja