MOSALA

Saanen esitellä: MOSALA. Bändi, jonka juuret ova Kaustisella, mutta joka voisi soundinsa puolesta olla yhtä hyvin jostain ihan muualta kuin piskuisen Suomen lakeuksilta. Kolmikko julkaisi juuri perjantaina kolmannen singlensä, ennakoiden myöhemmin tänä keväänä julkaistavaa debyyttipitkäsoittoa. Bipolar ei mielestäni ehkä ihan yllä kahden ensimmäisen korkealle tasolle, mutta luo samalla jälleen uuden tason bändin ulosannille.

Kun ensimmäisen kerran kuulin biisit, tiesin heti: nämä osuvat omaan musiikkihermooni ihan täydellisesti. Niitä piti kuunnella samantien luupilla niin monta kertaa kuin kehtasi. Samaan aikaan ne jättivät ymmälleen: en osannut lokeroida niitä mihinkään. Ei sillä, että kaikkea pitäisikään lokeroida, mutta ihmismieli tuppaa toimimaan tietyllä tapaa halutessaan selkeyttä maailmaan. Biiseissä on kerroksia kerroksen perään, eikä niiden kuoriminen lopu. Kaikki kolme julkaistua kappaletta ovat keskenään erilaisia, mutta yhteistä niille ovat draaman kaari, synkkyyden ja herkkyyden vaihtelut, eeppisyys ja elektrorytmit. Kaaoksesta puhumattakaan.

Ensimmäisestä singlestä on myös musiikkivideo, se ja molemmat uudet sinkut alla.

https://open.spotify.com/track/0ZiYEhyvkJWgYAj16P7lQo?si=07e4941839d246b8

 

 

Let me introduce you: MOSALA. A band with its roots deep in Finland’s Kaustinen, where the Earth is flat as far as the eye can see. However, the sound is very much international. The trio released their third single Bipolar just last Friday. I would rank the tune lower than the two previous singles (and mind you, they are ranked pretty high), but all in all I’m intrigued and looking forward to the long-play released later this spring.

So if you’re into drama, epic melodies, lots and lots of layers, joy and sorrow alternating, semi-electronic sounds and chaos, you’re definitely into this one!