Walesilainen yli puolentoista vuosikymmenen rakkauteni, Manic Street Preachers, rokkasi Helsingin Circuksessa reilu viikko sitten. Kuten jo aiemmin mainitsin, meinasin jättää koko keikan väliin. En siksi, ettenkö olisi sinne halunnut, vaan siksi, että vuoden 2011 O2 Arenan jättikeikka (raportti siitä täällä) oli niin mieletön, että pelkäsin minkä tahansa senjälkeisen livesetin olevan pettymys (lisäksi hankkiutuminen keikalle Oulusta Helsinkiin keskellä viikkoa on kieltämättä haaste). Mutta jos olen nähnyt bändin kaikki 2000-luvun Suomen keikat, en voi jättää tätä yhtäkään väliin, enhän? Sain lopulta loppuunmyydylle keikalle lipun, ja olin onnellinen. Kuvausluvan kanssa itseasiassa tuplaonnellinen! (Kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla, lisää Flickrissä.)

Setti koostui yllätyksettömästi vanhoista kunnon hiteistä ja uusista, muutaman kuukauden päästä julkaistavan Futurologyn biiseistä. Väliin mahtui silti niitä yllätyksiäkin. Walk Me To the Bridge, joka soitettiin livenä ensimmäistä kertaa, omistettiin tietenkin Richeylle ja harvoin kuultu Archives of Pain kirvoitti sekin pienet yllärihuudot. Setin muiksi lemppareiksini nousivat Show Me The Wonder, Motown Junk, Die In the Summertime ja tottakai Motorcycle Emptiness. The Everlasting ja This Sullen Welsh Heart olivat James Dean Bradfieldin ja akustisen kitaran juhlaa, Wiren ja Mooren ollessa poissa lavalta bändin lisämuusikoiden kera. Turha kai sanoa, että runsaasta valikoimasta usea rakas kappale jäi kuulematta, mutta niin aina.

Motorcycle Emptiness
You Stole the Sun From My Heart
(It’s Not War) Just the End of Love
Europa Geht Durch Mich
Stay Beautiful
Everything Must Go
Rewind the Film
Die in the Summertime
Your Love Alone Is Not Enough
Enola/Alone
Walk Me To the Bridge
A Design for Life
The Everlasting
This Sullen Welsh Heart
Archives of Pain
Futurology
Ocean Spray
You Love Us
Tsunami
Show Me The Wonder
Motown Junk
If You Tolerate This Your Children Will Be Next

The Circus ei keikkapaikkana kuulu lempikastiini, pääasiassa ryysiksen vuoksi. Kun klubi on myyty loppuun, eivät kaikki halukkaat todellakaan näe, mitä lavalla tapahtuu (been there, done that). Valot ja soundit ovat kuitenkin yleensä kohdallaan, niin tälläkin kertaa.

Vaikka Manicsien keikka ei ollut sieltä yllättävimmästä päästä, se oli juuri sitä mitä odotinkin – rokkia, kimallusta, hyvää fiilistä. Juuri tämän vuoksi rakastan bändiä! Ei mitään ylimääräistä, vaan musiikkia aidoimmillaan, muutaman puuhkan ja tiaran säestyksellä. Tässä kaikessa post gig -haikeudessa on hyvä laittaa soimaan muutaman vuoden takainen Manics TOP20 -soittolista. Ja jatkaa haaveilua siitä, etten tulevaisuudessakaan jätä yhtäkään trion keikkaa väliin.

p.s. Miian Manics-fiilistelyjä täällä!

The lovable Welsh trio Manic Street Preachers started their European tour from Helsinki, Finland last week. It was marvellous. Of course some of my favourites were not played and so on, but we heard Walk Me To the Bridge live for the first time! Also Archives of Pain and Die in the Summertime were extremely joyful to hear, not to mention all the classics.

I’ve seen the Manics’ every gig in Finland in the 21st century but almost missed out on this one. Because of the spectacular O2 Arena concert in 2011, I thought every live set after that would be a disappointment. But no, the night at The Circus was as good as ever. And this is why I love the band – they make me happy every single time!

Manics are releasing a new album called Futurology in a couple of months’ time. Until then, one might as well dig into the old Manics TOP20 playlist I’ve made. More pics from the gig at Flickr.