Kohti Qstockia

Festarikesä senkun jatkuu! Tällä viikolla juhlitaan oululaisen Qstockin 15. juhlavuotta, ja festari myytiin tänä vuonna loppuun ennakkoon nopeammin kuin ikinä. Lukuina luvassa on 32000 kävijää kahdessa päivässä ja yli 60 esiintyjää kuudella lavalla. Lavojen nimet ovat entiset, vaikka tosiasiassa esimerkiksi Kuusisaaren paviljonkia eli Koomalavaa ei ole enää olemassakaan. Kartan mukaan alue on entinen, mutta vähän jännittää, miten juuri maisemoitu Kuusisaari on otettu festarin käyttöön ja miltä se nyt näyttää – ainakin puustoa on sieltä rankattu reilulla kädellä, joten viime vuosien riippumattometsät taitavat olla haave vain. Mutta tilalle on varmasti kehitetty jotain muuta hauskaa.

Meikäläisen voi sitten bongata ainakin seuraavilta keikoilta:

 

Stu Larsen (la 17.00, Koomalava)

Aussipoppari nosti hymyn huulille Provinssissa pari vuotta sitten, ja akkarin kanssa kiertävä heppu kannattaa ehdottomasti tsekata uudelleenkin! Suosittelen vahvasti.

 

Ivory Woods (la 18.00, Oulu-lava)

Oulu-lavan haltuun ottavat vahvasti britpop-henkiset rokkarit kannattaa nähdä livenä. Näin kerran keväällä (kuvat ovat vielä kovon syövereissä, sorry), näen mieluusti uudelleenkin. Harmittavasti menee päälle Miriam Bryantin kanssa, niisk, mutta elämä on valintoja. Joten jos rokkaavat pojat ei kiinnosta, mene tsekkaamaan Miriam. Minä toivottavasti näen hänet joku toinen kerta.

 

Bry (pe 19.00, Koomalava)

Vloggaajana alottaneen irlantilaisen popparin livekunto kiinnostaa, vaikka biiseistä en olekaan vielä aivan varma. Tämän on päällekkäin Apulannan ja Pete Parkkosen kanssa – Peten voin skipata, mutta Apiksen loistavia keikkoja on aina aika ajoin ikävä. Katsotaan, minne tie lopulta vie.

 

Marilyn Manson (pe 23.15, päälava)

Koskaan en ole erityisemmin Mansonista välittänyt, mutta hänellä on hetkensä, enkä ole koskaan nähnyt livenä. Voiko siis jättää välistä? Tuskinpa.

 

JVG (la 23.30, Rytmiranta)

Viikonloppuna esiintyy useita kotimaisia, joiden energisiä livevetoja odotan – Anatude, Sanni, Egotrippi, Pariisin Kevät. JVGn nostan listalle siksi, että heidän slottinsa lauantai-illan viimeisenä esiintyjänä Rytmirannalla ei vaan voi mennä pieleen!

 

This year’s Qstock festival was sold out in advance quicker than ever before. Oulu will be full of 32000 festival goers next weekend, with over 60 bands and artists playing on six different stages. Here are a few of my tips!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.