Kohti Flow Festivalia

Elokuu, pimenevät illat, yhtäkkiset ukkoskuurot, yli 80 000 ihmistä kolmen päivän aikana, ruuat jotka maistuvat (ainakin siinä vaiheessa, kun saa korianterit noukittua pois); musiikkia, joka viimeistään maanantaina on kaikkien huulilla… Niistä on Flow Festival tehty. Useasti yhdeksi Euroopan mielenkiintoisimmista festareista juhlii viidettätoista syntymäpäiväänsä, startaten Helsingin Suvilahdessa huomenna. Olen tänä kesänä yrittänyt ottaa festarit puolittain chillisti, niin, etten juokse pää kolmantena ja kamera neljäntenä jalkana lavalta toiselle. Olen mielestäni onnistunut siinä ihan kohtuullisesti. Näyttää pahasti siltä, että Flow’n kohdalla ympäri aluetta ravaamiselta on mahdotonta välttyä, kun nähtävää on niin älyttömästi. Paljon on esiintyjiä, jotka olen nähnyt jo aiemmin, mutta mukaan mahtuu jokunen uusikin.

Aikataulusta löytyy paljon relevantteja artisteja, joita ei haluaisi missata – naisten itsetuntoa nostattavaa räppiä Sofalta, tunnelmallista rokkia The Holylta, soulia ja poppia ja jazzia ja Alma ja Ruusut ja M ja Seinabo Sey ja Father John Misty ja Tame Impala. Puhumattakaan The Other Soundin kokeellisen musiikin artisteista tai Front Yardista ja Backyardista, joissa klubitunnelmaan pääsee keskellä kesäyötä. Lisäksi alueelta löytyy tuttuun tapaan taidetta, kuten videoita, runoutta ja genrejä yhdistelevä Pink Space. Ja mitä muuta?

 

The Cure

Legendojen legendat, goottirokin kuninkaat, oman synkän maailmansa luovat edelläkävijät. Sunnuntain pääesiintyjä on ilmiselvä valinta tällä listalla, mutta who cares. Aiemman jäähallikeikan missanneena (myin lipun viime tipassa) odotan tätä pal-jon. Cure on tunnettu siitä, että keikkoihin mahtuu jos mitäkin biisiä, ja Flow’ssakin bändillä on kahden tunnin slotti, mikä on festareille varsin pitkä keikan mitta. Bändi ei kuitenkaan tyydy vähempään saadakseen tarinansa kerrottua. Päälavalla sunnuntaina.

 

Astrid Swan + Stina Koistinen + Owen Pallett

Olen tästä kolmikosta hehkuttanut blogissa pitkin vuotta, ja nyt ainutlaatuinen livesessio realisoituu. Olen nähnyt kanadalaisen monitaituri Owen Pallettin ensimmäisessä Flow’ssani vuonna 2010, ja keikka jätti pysyvät jäljet, jotka ovat säilyneet elävinä vuosia. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, näen hänet yhdessä kahden Teosto-palkitun muusikon kanssa. Tämä on must-see! Tekla Vályn lyhytelokuva tuo musiikkiin vielä ekstraulottuvuuden ja oletan, että upeita visuja on nähtävissä myös lavalla. Lapin Kulta Red Arenalla lauantaina.

 

Flohio

Pallolava, eli Nordea Globe Balloon, sijaitsee alueen syrjimmässä kolkassa, ja täyttyy useista keikoista äärimmilleen. Sinne kannattaa siis suunnata ajoissa, mikäli haluaa todella nähdä jonkun setin – esimerkiksi Flohiolta. Brittiläinen 25-vuotias räppäri yhdistää hiphop-rytmeihin grimea, club-soundeja ja jotain hivenen vaaralliselta kuulostavaa. Yhdellä sanalla kuvattuna? Voimakasta. Nordea Globe Balloonilla sunnuntaina.

 

Jonathan Wilson

Jonnekin americanan ja reippaan folkin välimaastoon uppoava Wilson on raikas tuulahdus niille, jotka kaipaavat elektronisten soundien sekaan jotain muuta. Tyyppi on tehnyt yhteistyötä mm. Father John Mistyn kanssa, mikä kuuluu lopputuloksesta. Nordea Globe Balloonilla perjantaina.

 

Jesse Markin

Pysytään vielä sen verran pallolavalla, että nähdään Jesse Markin. Soundin vuoden tulokkaaksi viime vuonna valittu kuulostaa ennen kaikkea kansainväliseltä – asia, joka jaksaa aina hämmentää Suomen kokoisen maan musiikkiskenessä. Vaikka Markinin debyytti ilmestyi vasta toukokuussa, on hänellä kokemusta hiphop-ryhmä The Megaphone Statesta kymmenen vuoden ajalta. Nyt riimit ovat täydentyneet laululla ja indiepopilla. Nordea Globe Balloonilla lauantaina.

 

James Blake

Viime vuonna Flow’n päätös oli paluu vuoteen 2012, jolloin sunnuntain viimeisenä nähtiin St. Vincent. Tänä vuonna mennään vielä hieman taaksepäin vuoteen 2011, jolloin käsittämättömän upea James Blake veti kaikilta muilta maton alta ja jätti kuuntelijoiden sydämet pamppailemaan jonnekin teltan uumeniin vielä pitkään arkeen palaamisen jälkeenkin. Tänä vuonna neljännen albuminsa julkaissut pisti ilmoille juuri sopivasti, alle vuorokausi sitten, tuoreen videon. Dubstep-RnB’n prinssi ei voi heittää mitään muuta kuin loistavan keikan. Lapin Kulta Red Arenalla sunnuntaina.

 

August, dark nights, the spontanious thunders, tens of thousands of people, yummy food (without the coriander that is), music that at the very least is on everyone’s lips on the Monday after… That’s what Flow Festival is made of. The festival beginning tomorrow at Suvilahti, Helsinki, celebrates its fifteenth birthday and is year after year picked up as one of Europe’s most interesting summer event. This summer I’ve tried to take music festivals with a bit of mellowness, not running from stage to stage trying to capture everything. I think I’ve succeeded relatively well. It seems at Flow this kind of slow attitude is pointless and first of all impossible. There’s too much to see! Sure, I’ve seen many artists and bands on the schedule before, but there are newbies there, too. Above are some tips – both old and new – if you don’t yet know what to check out. And all I can really say is go with the flow. You’ll end up at a good soul or rock gig, club vibes or chilling area anyway.