June jo kertoikin Helsingin Kirjasto kymppiin kokoamastamme levykassista ne perusjutut osassa 1.  Osa kaksi sisältää yhdeksän poimintaa kassista minun muistojeni kautta. Ne eivät tosin ole niin tarkkoja kuin Junen, vaan vähän ylimalkaisempia. Huomasin muuten juuri, että 2003 näyttää olleen musiikillisesti minulle erittäin merkittävä vuosi.

Coldplay – Parachutes (2000)
June se muuten taisi olla, joka minut bändiin tutustutti ja se oli menoa sitten. Herrojen debyytti on edelleen mielestäni paras albumi, jonka he ovat koskaan levyttäneet.  Don’t Panic. Spies. Sparks.

Damien Rice – O (2003)
Kuulin herraa ensimmäistä kertaa Levyraadissa, siis siinä televisio-ohjelmassa (MTV3). Kyseessä oli kappale Volcano ja se ihastutti niin paljon, että piti heti etsiä käsiin levy, joka sen piti sisällään. Muistan yllättyneeni erittäin positiivisesti, kun levyn yhdellä biisillä kuului myös suomea!  Volcano. The Blower’s Daughter. Cannonball.

DJBB – Breaking Daylight (2003)
One MC, One Delay. Onko muka joku, joka ei muista, että tämä biisi sai Suomen aika sekaisin? Niin myös minut ja bändi singahti toisen levynsä myötä suosikkibändieni kärkeen. Mitään muuta bändiä en ole muuten niin montaa kertaa nähnyt livenä kuin Johnsonit.  Penguin. Salt Water. Nightman.

Nine Inch Nails – The Fragile (1999)
Ystävääni Mariaa on kiittäminen siitä, että tutustuin Nine Inch Nailsiin. Taisi sekin olla tuo maaginen vuosi 2003 ja levynä juuri The Fragile. Lainasin ensin kirjastosta kaiken, mitä sieltä bändiin liittyen löytyi ja sen jälkeen alkoi levyjen hamstraaminen leykaupoista. Trent Reznorista tuli kertaheitolla yksi musiikkijumalistani. The Wretched. The Great Below. Starfuckers, Inc.

Placebo – Sleeping With Ghosts (2003)
Vasta tämä oli se levy, jonka kuultuani – ja Soulmates Never Die -dvd:n nähtyäni – hurahdin Placeboon ihan totaalisesti. Edelleen tämä on suosikkilevyni Placebolta. Bulletproof Cupid. Special Needs. Bitter End.

Sigur Rós – Takk.. (2005)
Jälleen pitää ensin palata takaisin vuoteen 2003, Kauniaisiin, pimeään syksyyn ja kylmään talveen, johon Sigur Rósin musiikki sopi aivan täydellisesti. Pari vuotta myöhemmin tuli sitten tämä kyseinen mestariteos nimeltä Takk.., jonka myötä muistoihin palautuvat Oulu ja ihana June. Sæglópur. Gong. Andvari.

Silverchair – Neon Ballroom (1999)
Ensikosketukseni bändiin. Voi, teini-iän angstit ja totaalinen rakastuminen bändin solisti Daniel Johnsiin. Muistan kuinka nauhoitin videolle jonkin bändin haastattelun sekä useita Neon Ballroomin aikaisia musiikkivideoita, joita sitten vahtasin niin paljon, että ystävällä meni jo hermo (sori, Henna :D ) Emotion Sickness on edelleen suosikkikappaleeni koko maailmassa enkä usko, että mikään sitä siltä paikalta voi koskaan syrjäyttää. Emotion Sickness. Ana’s Song. Miss You Love.

Tori Amos – Under The Pink (1994)
Ystävääni Mariaa on myös kiittäminen siitä, että löysin Tori Amosin elämääni, tosin vasta 2000-luvun alkupuolella. Minulle oli oikeastaan aivan sama, minkä levyn tähän Torilta olisimme valinneet, koska rakastan kaikkia. Tori Amos on sellainen artisti, että nyt puhutaan jostain niin suuresta ja niin henkilökohtaisesta, että en pysty sitä sanoin kuvailemaan. Pretty Good Year. Baker Baker. Yes, Anastasia.

The Verve – Urban Hymns (1997)
Muistan, kuinka ensin vihasin Bitter Sweet Symphonya ja Richard Ashcroftin ääntä. Melko pian kuitenkin tulin järkiini ja tajusin, kuinka uskomattoman upea biisi on kyseessä. Sen jälkeen hankin Urban Hymnsin Tampereen Koskikeskuksen musiikkiliikkeestä (en muista, mikä se tuolloin oli) ja kolmannen biisin jälkeen olin jo umpirakastunut.  Bitter Sweet Symphony. Sonnet. The Drugs Don’t Work.

P.S. Päivänvaloa ei tänään tuon harmaan pilviverhon takaa ole oikein näkynyt, joten heitin kuvaksi siitä syystä nyt vain yhden levynkannen.

June already told the spesifics about the record bag we assembled for Helsinki’s Kirjasto 10 in part 1.  This is just me rambling a little about a few of our picks.