Jutta Rahmel – White Smoke

Jutta Rahmel julkaisi ensimmäisen englanninkielisen singlensä White Smoke viime keskiviikkona. Niin Jutta who?, kenties kysyt. Olet saattanut nähdä tämän helsinkiläisen muusikon vaikkapa Vesalan konserttisalikiertueella tai Hartwall Areenalla. Tai Vain Elämää -ohjelmassa. Tai soittamassa kanteletta jossain, sillä naisella on vanha kansanmusiikkitausta. Hänen uusinta tuotostaan kuvaillaan häpeilemättömäksi popiksi, joka saa voimansa valoisista kesäöistä ja leijuu synkkyydestä toivoon, urbaanista sykkeestä luonnon keskelle.

Vesala on eittämättä yksi suomalaisen nykypopin kuningattarista. Hänen vaikutuksensa kuuluu myös Rahmelin soundissa, jossa tuo kuningatar yhdistyy ringamannermaisiin kuulaisiin vokaaleihin. Musiikki on silti omaa. Se on aikaan sopivaa, modernia mutta pehmeää. Sellaista, jota kuuntelee mielellään ajaessaan avoautolla pitkin Pohjanmaan aurinkoisia hiekkateitä. Tai kimmeltävänä talvipäivänä nauttiessaan pienistä auringonpilkahduksista. Melodista, notkeaa ja ilmavaa.

Kannattaa jäädä kuulolle!

Jutta Rahmel, a Helsinki-based multimusician released her first English single White Smoke last Wednesday. You might’ve seen her singing backing vocals with Vesala, the Finnish modern pop princess, or playing a Finnish zither somewhere. Vesala’s influence can be heard in the tune, as well as some clear vocals similar to Ringa Manner. But the music is Rahmel’s own. It’s melodic, airy, urban, something you’d want to listen to while driving throuth the summery Nordic or on a glimmering winter day.

Something I want to listen more to!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.