Happoradio @ Kuusankoskitalo

Kyllä, luit otsikon oikein. Minä, paatunut altsutytsy, Kuusankoskella, Happoradion keikalla. Mitä halvattua?

No sitä, että Kuusaa-salin upeaa akustiikaa ei voinut jättää kokematta, kun kerrankin oli mahdollisuus testata sen soveltuvuus populäärimusiikille. Olen itse esiintynyt lukuisia kertoja kyseisessä salissa – tällä kertaa klassinen musiikki sai kuitenkin väistyä rockin tieltä. Happoradion Eleganttimarssi-kiertue on marraskuun aika ulottunut useaan konserttisaliin ympäri Suomen. Biisit ovat saaneet uudet sovitukset, ja mukaan on otettu bändin lisäksi jousitrio sekä pianisti. Jousilla ja koskettimilla ei tunnetusti voi koskaan mennä pieleen. Mutta mitä lisäykset toivat biiseihin, vai toivatko mitään?

Suhteeni Happoradioon on äärimmäisen mitäänsanomaton. Neutraali. Suomenkielinen poprock ja minä emme ole ylimpiä ystäviä millään saralla, ja useat kyseisen genren edustajat kuuluvat omassa lokeroinnissani kategoriaan ”mielikuvitukseton”. Siis musiikkia sellaisille, jotka eivät jatkuvasti ja intohimoisesti etsi uusia artisteja levylautaselle. Radio Nova -ihmisille. Hernettä ei tästä kuvauksesta nenään kuitenkaan tarvitse vetää, sillä se ei aina ole negatiivinen asia, ja tiedostan useat poikkeukset kaavaan. Ne kuitenkin vahvistavat säännön.

Yksi syy, miksi Happoradion kaltainen musiikki on ns. helppoa kuunneltavaa, ovat lyriikat. Niihin on äärimmäisen helppoa samaistua, ja lisäksi kappaleiden melodisuus sointuu useimpien korviin mukavasti. Keikan ensimmäisellä puolikkaalla kyseiset seikat korostuivat, kun biisit olivat riisuttuja kera akustisen kitaran ja viulujen. Nokkamies Aki Tykki osasi laulaa (plussaa puhtaasta falsetista), ja tunnelma oli autuas. Väliajan jälkeisellä puolikkaalla kuljettiin pienen harppauksen verran levytettyjen sovitusten suuntaan, vaikka jouset edelleen mukana olivatkin. Tämä puolikas ei osunut hermoihini yhtä positiivisella tavalla, kuin ensimmäinen. Akustiikan luomisessa mukana olleet räsymatot ja elämää nähneet jalkalamput toivat kuitenkin kotoisan fiiliksen värillisten spottien lomaan.

Lopputulema: liveveto oli mielenkiintoinen, herkkäkin, ja astuin muutaman askeleen verran syvemmälle Happoradioon ja sen ymmärtämiseen. Arvostan jokaista lavalla ollutta muusikkoa. Mutta ei minusta bändin fanittajaa millään tasolla saanut. Ehdoton hatunnosto kuitenkin Eleganttimarssille ja sen toteutukselle!

HR01.03
HR01.04
HR01.09
HR01.08
HR01.07
HR01.05
HR01.12
HR01.11
HR01.10
HR01.18
HR01.15
HR01.14
HR01.13
HR01.17

I’m not a big fan of Finnish pop rock in any way. I think most of the songs from that genre lack imagination and are for people who don’t bother to look out for new music (and maybe listen only to nationwide radio stations). I acknowledge exceptions, of course. So no need to get angry.

So what was I doing at Happoradio’s gig then? The answer is: out of curiosity. The band had a tour in concert halls this month and were playing for example in my old home town, Kuusankoski, where I knew the Kuusaa-hall had almost perfect acoustic conditions. So off the gig I went. The songs had new interpretations with a string trio and a pianist. First half of the show was assembled with acoustic versions of familiar songs, the second half was more rock with recorded arrangements, though the violins were still as an addition.

But did the gig made me change my mind about the band, toward which I’ve always had a very neutral opinion? No. But I respect every single musician standing on that stage. I respect Aki Tykki’s singing skills. And I respect the fact that this kind of tour, Eleganttimarssi, was organized! A fine experience. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.