Flow 2019: Perjantai

Flow Festival, tuo keskikokoisesta hipsteritapahtumasta urbaaniksi, Suomen mittapuulla suureksi, kasvanut viikonlopputapahtuma järjestettiin pari viikkoa sitten Helsingin Suvilahdessa. Pari viikkoa sitten. Tuntuu, kuin siitä olisi jo ikuisuus! Tuttuun tapaan kesälomani loppui Suvilahteen, joten bare with me, reportaasit tulevat hieman jälkijunassa. Instassa kuvia julkaistaan hieman eri tahtiin.

Pari viime vuotta Flow’ssa ovat olleet osaltani ailahtelevia – toisaalla ovat ne ihanat keikat (vaikkakin nimenomaan pari viime vuotta odotetuimmat nimet ovat olleet sellaisia, jotka olen suurimmaksi osaksi nähnyt livenä jo aiemmin) ja toisaalla ihmismäärä, joka on paitsi kokoajan kasvanut, myös keski-iältään alati nuorentunut suhteessa omaan ikään. Vanhemmiten kärsivällisyyteni ja väsymyksensietokykyni on huonontunut, mikä aiheuttaa ristiriitoja massatapahtumissa. Ja toki Oulu-Helsinki-välin matkustaminen tuo aina omat ylimääräiset energiasyöppönsä yhtälöön. Niinpä joka vuosi mietin, että lähdenköhän Flow’hun enää seuraavana vuonna. Ja joka kerta huomaan, etten voi pysyä poissakaan. Luulin, että tämä vuosi, kymmenes perättäinen Flow-festarini, olisi se viimeinen. Mutta viikonloppuun mahtui niin paljon hekumallisia keikkoja ja kivoja kohtaamisia, että todellakin lähden ensi vuonna!

Turnausväsymykseen auttaa mm. se, että skippaa päivien ensimmäiset keikat, mikäli ne eivät ole ns. pakollisia. Perjantaina festarien avattua porttinsa näin ensimmäisenä ripauksen Elias Gouldia päälavalla, jonka uudet, suuret, kaarevat screenit aiheuttivat ihastusta heti alkuunsa. Kohtalaisen upean näköistä! Elias Gouldin olen nähnyt pari kertaa aiemmin, ja hän toki osaa esiintymisen jalon taidon (laulamisen lisäksi siis). Enemmän minua kuitenkin kutsui M, jota en ollut nähnyt livenä hetkeen. Aurinkoinen pallolava ei ollut tupaten täynnä, mutta porukkaa oli kuitenkin ihan kivasti kuuntelemassa väriin ja glitteriin sonnustautunutta Minjaa. Hypnoottiset melodiat sopivat paremmin pimeisiin klubeihin, mutta ai että sekä niitä että herkempiä vetoja oli ihana kuulla Balloonillakin! Seuraavaksi ne pimeät sisätilat kutsuivatkin, kun Maustetytöt valmisteli settiään. Yllätyksiä ei duon aiemmin nähneenä tarjoiltu, mutta perushyvää ja kutkuttavaa asennetta senkin edestä. Jännittää nähdä, miten heidän musatyylinsä kestää aikaa ja miten se kehittyy ajan mukana. Odottaako Maustetyttöjä tulevaisuudessa kulttimaine vai unohdus? Samaa tosin voinee kysyä keneltä tahansa nousevalta artistilta, kuten vaikkapa Ibeltä. Flow’n Ibe Specialiksi nimetty keikka oli ainakin puitteiltaan suureellinen, niin lavalle tuotuine kukkineen kuin kanssaräppäreineen. Myös yleisö tuntui olevan hyvin mukana. Itse pidin kuitenkin huomattavasti enemmän alkukesän Sidewaysissa nähdystä pienestä loppuillan keikasta, jossa Ibe ei piiloutunut aurinkolasien taa vaan oli kaikin tavoin välittömämpi. Ei isompi ja enemmän yleisöä vetävä keikka Flow’ssa tietenkään estä pienempien keikkojen tekemistä vastaisuudessakin, mutta tunnelmaltaan nämä kaksi keikkaa olivat kuin yö ja päivä.

 

Flow2019-2

Flow2019-5

Flow2019-8

Flow2019-9

Flow2019-10

Flow2019-12

Flow2019-18

Flow2019-16

Flow2019-22

Flow2019-27

Flow2019-26

Flow2019-33

Flow2019-24

Flow2019-34

Flow2019-38

Flow2019-35

Flow2019-44

Flow2019-46

Flow2019-48

Flow2019-47

Flow2019-51

Flow2019-58

Flow2019-49

Flow2019-73

Flow2019-68

Flow2019-70

Flow2019-60

Flow2019-76

 

Viime vuonna Lauryn Hill antoi yleisön odottaa itseään 45 minuuttia. Tänä vuonna samat temput uhkasi tehdä Erykah Badu, jonka setti alkoi lopulta 26 minuuttia aikataulusta myöhässä. Ihmisiä tämä ei tuntunut haittaavan, vaan souldiiva sai viivästyksensä anteeksi ja sydämet sekaisin ulosannillaan. Yleisö kietoutui kuningattaren pikkusormen ympärille (tai sitten hänen pullonkorkeista tehdyn päähineensä). Setti toki jäi valitettavan vajaaksi. Badua huomattavasti enemmän minua kiinnosti Neneh Cherry, joka loi lämpimän ja loistavan tunnelman suureen telttaan vähän myöhemmin. Hän kertoi olleensa viime vuonna Flow’ssa ihan vaan yleisön seassa ja olleensa iloinen päästessään tänäkin vuonna mestoille. En tätäkään keikkaa lopulta katsonut loppuun asti, mutta jos olisin ns. suurempi fani, en olisi lähtenyt pois mistään hinnasta. Tuotantoa sen kummemmin tuntemattomalle se viimeinen säväys jäi puuttumaan. Näistä soul/hiphop/mikälie-kategoriaan tippuvista loisteliaista naisartisteista lopulta kaikkein vähiten iski Solange. Cardi B’tä viime hetkellä paikkaamaan saatu artisti on toki kannuksensa ansainnut, ja toikin lavalle kokonaisen orkesterin ja pilkuntarkasti viimeistellyn, minimalistisen visuaalisen show’n. Solange ei ole voinut urallaan välttää vertailua isosiskoonsa Beyoncéen, ja ehkä osittain siksi on luonut omannäköistään musiikkia. Solange on vähemmän pop kuin B, mikä tekee hänen tuotannostaan hitaammin pureskeltavaa ja mielipiteitä enemmän jakavaa. Uskon, että lavan edessä olleille faneille lämminhenkistä hienostuneisuutta henkinyt keikka on ollut elämys. Minulle se ei antanut oikein mitään.

En fanita myöskään Pyhimystä, mutta Neljä Vuodenaikaa -keikkasarjan viimenen osa, Kesä, kiinnosti, ja lopulta huomasin viihtyväni teltassa koko setin ajan. Lavalla nähtiin mm. yhteensointuviin keltamustiin asuihin sonnustautuneet bändiläiset sekä upeita akrobaatteja, jotka jakoivat yleisöön PEZ-karkkeja. Itse Mikko Kuoppalasta on muutaman viime vuoden aikana kasvanut melkoinen artisti, joka hurmaa kuuntelijoita vauvasta vaarin ja pikkukaupunkien klubeista festareiden päälavoille. Nytkin hänen oli itseasiassa tarkoitus esiintyä päälavalla alkuillasta, mutta viime hetkellä slotti vaihtoi paikkaa tiukoilla aikatauluilla matkustavan Earl Sweatshirtin kanssa. Ainakaan Pyhimykselle vaihto ei tehnyt yhtään huonoa. Setti ei ehkä ollut niin intiimi kuin olisin toivonut, mutta intensiivinen se oli. Ja hyväntuulinen. Ei varsinaisesti bailausta, eikä herkistelyä, mutta roppakaupalla hyvää mieltä.

Loppujen lopuksi perjantai toi eteeni kaikenlaista kivaa, muttei mitään superhyperhyviä vetoja. Mutta eniten odotinkin lauantain ja sunnuntain tarjontaa, mm. molempien iltojen pääesiintyjiä (jotka eivät todellakaan pettäneet odotuksia).

 

Päiväni pähkinänä:

  • Yleistunnelma: aivan hyvä
  • Paras biisi: M – Sillat
  • Suurin hymy: Neneh Cherry
  • Ei artistin paras veto: Ibe

 

Lisää kuvia Flickrissä! Ja muista myös klikkailla nämä isommiksi/parempilaatuisiksi.

 

Flow2019-81

Flow2019-83

Flow2019-87

Flow2019-78

Flow2019-89

Flow2019-90

Flow2019-96

Flow2019-98

Flow2019-95

Flow2019-66

Flow2019-120

Flow2019-117

Flow2019-109

Flow2019-104

Flow2019-113

Flow2019-110

Flow2019-118

Flow2019-125

 

I can’t believe it’s already been two weeks since Flow Festival, the small-ish hipster happening grown into a big urban festival. Seems like forever ago! As usual, my summer vacay ended at Flow, so bare with me when the festival reports are coming at a bit slow pace.

The last couple of times at Flow have been a bit rocky for me. I love love love all the good gigs (even though I’ve always seen many of the artists live before), but the ever growing amount of people is sometimes tough. Also as I’ve gotten older my patience for things like tiredness has shrunken to zero. And when on top of everything travelling from up North takes its toll on you, I wonder each spring whether this will be the year I’m not going to attend Flow Festival. And each year I find myself at Suvilahti, once again. Ten years in a row. This year the weekend was so much fun I don’t have any doubts about Flow 2020!

One easy tip for not having to struggle is going to the area pretty late, which ofc means skipping the first gigs of the day, if they’re not something you necessarily need to see. On Friday I came in time to catch a glimpse of Elias Gould on the main stage – which had huge, curved screens on the sides as a newbie compared to last year. And yes, those screens looked really good! I’ve seen Elias a couple of times before, and even though he’s a terrific performer, I moved on to what was truly on my agenda – M. Hadn’t seen her in a while, and even though maybe the half-full Balloon stage wasn’t as great for the hypnotic melodies as a dark club, hearing all those songs again made me shiver with joy. After M: Maustetytöt, a Finnish don’t-really-know-which-genre-duo and Ibe, also a Finnish artist with rap and R’n’B stuff. Ibe’s set was a special one, with flowers and scaled on a big stage. Unfortunately I liked the small gig at Sideways earlier this year a lot better. Both Maustetytöt and Ibe are relatively new and fresh on the music market and only time will tell whether they will stay up in the sky or will they be forgotten. With interest I’ll be following their future. 

The evening was full of international goddesses – Erykah Badu (who let the crowd wait for her for almost half an hour a bit like Lauryn Hill last year, but then had people eating from her hand), Neneh Cherry (she put up a joyful and warm atmosphere at the tent, and if I’d been more of a fan, I’d never left the place) and Solange (who came to fill up the hole Cardi B left – didn’t really get a hold of the otherwise fine, sophisticated and talented show, mainly ’cause I’ve never really listened to her). All-in-all Friday was full of good gigs, but nothing really superb. The last of the day, Finnish rapper Pyhimys, was unexpectedly maybe the best of the bunch. His four seasons concert series ended here with part Kesä = Summer. The gig could’ve been even more intimate but not more intensive. Again a warm feeling was holding the audience like a blanket, deep inside. Not necessarily a gig for partying or crying, but lots of good vibes.

Friday anyway wasn’t really my main day at this year’s Flow Festival. But both Saturday’s and Friday’s gigs I was really excited about – and f.ex. neither of the headliners disappointed me.

My day in a nutshell:

  • Overall mood: pretty good
  • Best song: M – Sillat
  • Biggest smile: Neneh Cherry
  • I’ve seen better from them: Ibe

More pics at Flickr as usual! I suggest you click these ones bigger and better and more prod….anyway, too.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.