Flow 2018: Perjantai

Flow Festival. Meidän kesämme viimeinen festarimme. Alice oli paikalla perjantain, jonka jälkeen raju flunssa pakotti hänet jäämään petiin loppuajaksi. Itse en osannut uhkailuistani huolimatta tänäkään vuonna jättää Flow’ta väliin edes päiväksi. Vaikka henkilökohtaisten musiikkimieltymysteni suhteen viikonloppu oli kuivin vuosikausiin (hyviä keikkoja oli silti tottakai!), uniikki miljöö, paikalla palloilevat ystävät ja se tunne, kun ajelehdit ex tempore keikalle, josta et tiedä mitään ja jonne et aikonut mennä, ja yllätyt positiivisesti, on jotain, mikä on koettava joka vuosi uudelleen. Ja vaikka perjantaini alkoi nihkeästi, niin sunnuntaina olin jo ihan toisella mielellä. Miksi nihkeästi? Huippukivan Qstockin ja Varjofestivaalin peruuntumispettymyksen jälkeen oli Flow’hun ja kesäloman loppumiseen vaikea asennoitua. Varsinkin, kun mitään übermahtavia huippukeikkoja ei mielestäni todnäk ollut tiedossa, ainakaan sellaisilta, keitä en olisi nähnyt lavalla aiemmin. Taivaalta ripsi ajoittain vettä, söin pahaa ruokaa (ollapa keskellä trendikästä ruokavalikoimaa, kun sattumoisin vihaa korianteria) ja ihmisiä oli yksinkertaisesti liikaa. Jukan sanoja lainaten, Flow lakkasi olemasta altsufestari kauan aikaa sitten. Sen sijaan oma ainutlaatuinen festarinsa se silti edelleen on. Ja aina on niitä huippuja keikkoja. Kun perjantain fiiliksistä selvisi, oli viikonloppu pelkkää nousujohteista (musiikki)humalaa.

Päiväni oli tarkoitus alkaa Töölön Ketterällä, mutta logistiikka sännäten ympäri kaupunkia ystävien luona vei sen verran aikaa, että totesin kiirehtimisen järjettömäksi ideaksi. Ehdin kuitenkin parahiksi Paperi T’hen. Mahtavaa settiä, kuten aina. Paprun debyyttikin toki voitti lukuisia palkintoja ja täytti suomiräpin aukon, jota ei edes tiedetty olevan olemassakaan, mutta Kaikki on hyvin on vielä enemmän. Hiotumpi, älykkäämpi, niin monia arvoituksia sisällään pitävä. En ehkä ole muuta viime viikkoina kuunnellutkaan. Paperi T’n jälkeen hipsin Olavi Uusivirran keikalle Lapin Kulta Red Arena -telttaan, joskaan en hikistä ja vauhdikasta meininkiä kovin kauaa jäänyt katselemaan (täytyy myöntää, etten tiedä miksi en jäänyt, luultavasti aikataulutusten vuoksi?). Taattua Olavia, eli kukaan ei todellakaan jäänyt kylmäksi! Tyyppi on kyllä mieletön esiintyjä. Päälavan Fleet Foxes oli yksi odotetuimmista, vaikka en lopulta heidän tuotantoaan niin kovin hyvin debyyttiä lukuun ottamatta tunnekaan. Keikka oli hyvä ja tunnelmallinen, mutta mielentilaani ja nälän asteeseeni sillä hetkellä jotenkin väärä, enkä jaksanut keskittyä folk-jäppisiin muutamaa kipaletta kauempaa. Valitettavaa, mutta joskus käy näin.

Flow2018-1

Flow2018-2

Flow2018-8

Flow2018-13

Flow2018-7

Flow2018-10

Flow2018-15

Flow2018-16

Flow2018-20

Flow2018-22

Flow2018-32

Flow2018-26

Flow2018-34

Flow2018-35

Flow2018-36

Flow2018-40

Flow2018-41

Flow2018-43

Flow2018-42

Flow2018-46

Flow2018-49

Flow2018-47

Rockin ikoni Patti Smith sen sijaan piti otteessaan älyttömän hyvin. Naisella on vielä yli seitenkymppisenäkin ääntä ja lavapreesensiä vaikka millä mitalla, eikä hyvään show’hun tarvita kummoista rekvisiittaa, musiikki riittää. Patti Smith muistuttaa minua Nick Cavesta ja hänen esiintymisestään hurjasti. Jokin näissä ns. vanhan linjan rokkareissa on – he selkeästi nauttivat lavalla olemisesta, tietävät mistä naruista vetää jotta yleisö viihtyy. He ovat ohittaneet mahdollisen leipiintymisvaiheen, ja voivat taas antaa itsestään ihan kaiken. Pattin keikka oli yksi koko viikonlopun parhaimmistosta.

Samaa ei voi valitettavasti sanoa kesän ainoan Euroopan keikkansa vetäneestä Ms. Lauryn Hillistä, joka ensin odotutti itseään puoli tuntia hiphopia ja reggaeta tuuttaavan DJ’n voimin, ja sitten veti The Miseducation of Lauryn Hill -albuminsa kappaleista sovituksia, joista biisit olivat hädin tuskin tunnistettavissa. DJ olisi ollut ok, jos olisi lopettanut vartin kohdalla, jolloin yleisökin vielä jaksoi olla hypessä mukana. Hesarin artikkelin mukaan Hillille tuli yllätyksenä se, ettei voinutkaan esittää kaikkia aikomiaan (eli mainitun levynsä, joka juhlii 20-vuotissyntymäpäiviään) biisejä lavalla, sillä suomalaisilla festareilla ei noin vain vedetä yliajalle. En silti ole 100% samaa mieltä Arttu Seppäsen kanssa, en Laurynin enkä varsinkaan Pattin suhteen. Keikka ei ollut sitä mitä odotettiin, mutta toisaalta en itse odottanutkaan mitään kummempaa. Hillin äänen upeus ei ollut kadonnut, vaikka livesetti jäikin pahasti tyngäksi.

Päälavan naisten välissä kävin tsekkaamassa uutta sukupolvea edustavan Sigridin. Norjalaispoppari valittiin BBC’n Sound of 2018’n voittajaksi, ja kenties juuri tämän vuoksi yleisöäkin tuntui olevan paikalla varsin mukavasti. Black Tentin soundit kuitenkin olivat epätasaiset, enkä saanut biiseistä kunnon otetta – enhän edes kuullut niitä kunnolla. Tai ehkä vika olikin vain omissa korvissani, sillä muilla ei tuntunut meiningistä päätellen olevan samaa ongelmaa. Päivän lopuksi fiilistelimme vielä Joensuu 1685’n huikeaa meininkiä. Alicen piti kuitenkin ehtiä bussille, joten lähdimme Kurvia kohti jo ennen keikan loppua. Toivottavasti näen kuitenkin tämän trion jossain pian uudelleen! Tässä vaiheessa iltaa fiilis oli jo kohentunut muutaman tunnin takaisesta, joten yöunien jälkeen lauantaihin pystyi lähtemään hyvällä mielellä.

Kuvia tietty lisää Flickrissä!

Flow2018-54

Flow2018-55

Flow2018-57

Flow2018-62

Flow2018-71

Flow2018-72

Flow2018-63

Flow2018-69

Flow2018-70

Flow2018-64

Flow2018-68

Flow2018-75

Flow2018-81

Flow2018-78

Flow2018-84

Flow2018-88

Flow2018-92

Flow2018-95

Flow2018-93

Flow2018-98

Flow2018-104

Flow2018-102

Flow2018-105

Flow2018-100

Flow2018-111

Flow2018-113

Flow2018-115

Flow Festival. Our last festival of summer 2018. Alice was there too on Friday, but unfortunately a punching flu forced her to stay in bed for the rest of the days. I was in Suvilahti the whole weekend. Musicwise this wasn’t as spectacular a Flow for me as in some previous years, but the uniqueness and discovering new music is something that draw me to Flow Festival year after year. Friday was tough though. I had a difficult time adjusting after all the great festivals this summer (and my summer vacay ending), ate bad food (hello coriander, why do you have to be everywhere?!), tried to dodge raindrops and got a bit lot distressed over the huge amount of people. Luckily there were some good gigs. And after the first day, the rest of my festival weekend was a whole lot better.

I was supposed to start off with Töölön Ketterä, but as their slot was pretty early on (and I was way behind my schedule) I missed them and got around to see Paperi T instead. He was as brilliant as always. Can’t imagine Finnish rap scene without him, really. Next up Olavi Uusivirta, whom I didn’t really follow for that many songs, but I’m sure he gave as sweaty and upbeat rock performance as usual. Fleet Foxes was already starting on main stage. I was quite expecting to see the band, but somehow the time and my mental state (and my rumbling stomach) were wrong for the lovely folk tunes. Thus I couldn’t concentrate the whole gig. Too bad, but sometimes this just happens.

Rock icon Patti Smith on the other hand caught me to the bones. The lady still has her voice and intensity at over 70 years old, and she somehow reminds me quite a lot of Nick Cave on stage. Somehow these older rockers know which strings to pull to make the audience enjoy themselves and they really seem to enjoy themselves singing and playing live. Patti’s gig was one of  Flow 2018’s best in my opinion. The same can’t unfortunately be said of Ms. Lauryn Hill’s performance. Although this lady too has a magnificent voice, the set was a mess. First, a DJ played hip hop and reggae tracks for half an hour – this would’ve been ok if he’d stop after 10-15 minutes when the crowd had reached its peak of hype – and then Hill sung tracks of The Miseducation of Lauryn Hill (which celebrates its 20th birthday), which really couldn’t be recognized as the same songs as on the album. Uh-oh. Apparently it also came as a surprise that at a Finnish festival you really can’t do overtime, and she had to leave a lot of songs out from the set. I can’t say the gig was all bad. But it wasn’t that good either.

In between these main stage women I saw Sigrid, a pop chick from Norway who earlier this year won BBC’s Sound Of 2018. A talented young woman I’m sure, but the sounds at Black Tent were somewhat fuzzy and I really couldn’t make up a lot from the songs. Maybe the fault was in my ears, who knows. My day ended with Joensuu 1685 which sounded absolutely brilliant. Alice couldn’t miss her bus so we had to leave a bit early. At this point my mind was already a lot brighter than a few hours previously, so after a night’s sleep Saturday dawned with a pretty good vibe.

More pics of course at Flickr!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.