Kuvat Alice & June

Alice // Olisiko vihdoin aika saada Flow Festival 2017 -postausten viimeinen osa ulos.  Sunnuntai oli oman fiiliksen kannalta ehdottomasti koko kolmipäiväisen festivaalin paras päivä. Perjantain melankolisuus ja lauantain myrskytunnelmat vaihtuivat aurinkoiseen innostukseen ja lempeään hengailuun. Viikonlopun parhaimmat sapuskatkin syötiin sunnuntaina. Vaikka Vesta on vasta aloitteleva artisti, otti hän täpötäyden mustan teltan suvereenisti haltuunsa. Ennustan, että ensi vuonna neito nähdään jo isommilla lavoilla. Vesta heitti mielestäni koko sunnuntain parhaan keikan. Erityisesti rakastin Vestan ihka ensimmäistä kappaletta nimeltä Varjo. Vesta itse olisi kuulemma valmis jo hautaamaan kyseisen kappaleen, mutta bändin muut jäsenet eivät anna hänen tehdä sitä, ja hyvä niin! Spotifysta kappaletta ei löydy, mutta soundcloudista biisin pystyy kuuntelemaan. Livenä kappale kuulostaa vieläkin paremmalta. Synkemmältä, tiheämmältä.

Vestan jälkeen ehdin vielä kuulemaan viimeiset kappaleet Astrid Swanin setistä. Sitten vuorossa olivat Princess Nokia ja The Afghan Wigs, joita tosin emme kuunnelleet kuin hetken. Hieman ennen kello seitsemää oli jälleen aika lähteä eri teille: June suuntasi katsomaan Jenny Hvalia ja minä ruotsalaista Linnea Olssonia. Voi, kuinka rakastankaan selloa. Amerikkalainen Angel Olsen ihastutti, ja heitti mielestäni päivän toiseksi parhaimman keikan. Päälavalla esiintynyt Ryan Adams puolestaan oli meille molemille massiivinen pettymys. Todistimme herran u-pe-an keikan muutama vuosi sitten Lontoossa, ja silloin setti koostui enimmäkseen hidastempoisista ja melankolisista kappaleista.  Festarikeikka piti sisällään lähes yksinomaan nopeatempoisia rokkibiisejä, jotka eivät sykähdyttäneet meitä ollenkaan. Samaa täytyy sanoa ylitsepursuavaa ylistystä saaneesta Frank Oceanista.  Katsoin keikkaa pari biisiä, mutta ei napannut, ei sitten ollenkaan. Johtunee kenties suureksi osaksi siitä, että en ole kuunnellut herran musiikkia lainkaan, sillä se ei ole niin sanotusti my cup of tea. Olin tuossa vaiheessa viikonloppua jo niin väsynyt, että en jaksanut jäädä katsomaan Moderatia, mikä näin jälkikäteen kaduttaa. Yhteenvetona kuitenkin todettakoon, että Flow vakuutti tänäkin vuonna, joten nähdään jälleen ensi vuonna uudestaan!

https://flic.kr/p/XycqWw

 

June //  Oma sunnuntaipäiväni alkoi Vestan (niin ihana kuin onkin) sijaan Astrid Swanilla (vielä ihanampi). Keikka oli omannäköinen toisinto keväällä näkemästäni levynjulkkarisetistä, jossa lavalla nähdään muutakin kuin perinteisiä visuaalisia tehokeinoja. Punainen teltta oli alkuun hiljainen, mutta täyttyi tasaisesti keikan aikana. Yleisö kuunteli hartaasti, imi jokaisen sanan ja sävelen sisuksiinsa. Festarikeikastakin voi saada todella intiimin – ja kyynelkanavia koettelevan – kokemuksen. Princess Nokian tsekkasin, ja mimmillähän toki riitti puhtia ja menoa, mutta hän ei päässyt ihan edellispäivän Silvana Imam. Jenny Hval oli mielenkiintoinen, mutta ehkä jopa liian eksentrinen makuuni kuitenkin, Angel Olsen oli ihana ja Frank Oceanista en saanut oikein otetta. Johtuu ihan siitä, etten ole miehen tuotantoon mitenkään perehtynyt, vaikka kokemuksena keikka on varmasti ollut monelle upea catwalkeineen ja surround-äänentoistoineen. Kuten aiempinakin päivinä, tänäänkin päivän viimeinen oli myös päivän paras. Moderat pisti sellaiset bileet pystyyn punaisessa teltassa, että huh! Muistiinpanojeni mukaan olen nähnyt bändin aiemminkin, mutta suoraan sanottuna asiasta ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Sain kuin sainkin kaipaamani reivit, vaikka edes minimaalisen hetken ajan.

Kiitos Flow! Erityistä plussaa saat tänä vuonna entistä koreammista valaistus- ja somistusratkaisuista alueella, sekä toki aiempaa suuremmalla tilan tunnulla (laajennus on tehnyt hyvää, vaikka Balloonille pitääkin hieman kävellä). Miinusta niistä pirun korianteriruuista. Perjantain ihmisryysiksessä ja omassa väsymyksessä ja ei-niin-hullaannuttavissa keikoissa (ennen London Grammaria) meinasin, että ehkä Flow Festival on omalta osaltani nyt kahdeksan vuoden jälkeen nähty, mutta kappas, kun mieli taas muuttui päivien aikana. Joten nähdäänpä taas ensi vuonna!

Lisää kuvia tietenkin Flickrissä.

Alice // Well, it’s about time to get this last Flow Festival 2017 -post out, don’t you think!?  In terms of mood Sunday was clearly the best day of the weekend, but musically not so much. Sunday was also the day when we ate the most delicious dishes of the weekend: sweet potato fries by Soi Soi and burgers by Beerger, yum! Beveragewise we trusted in Jungle Juice Bar and lolled in their Fatboy-beanbag chairs for a long time. Now, the music. My first – and best – gig of the day was the lovely Vesta. She’s only a budding artist but managed to fill the Zalando Black Tent -stage to the brim early in the day. And I’m not at all surprised because her music is simply awesome. For me the best part of the gig was her very first song from 2014 called Varjo.  Vesta herself said she was ready to forget the whole song and never play it again but every other member of her band wouldn’t let her do that. I’m glad for that. You can’t find the song on Spotify but luckily it’s still available on Soundcloud. It even sounds so much better live.  Darker, thicker.

After Vesta I joined June for the last couple of songs of Astrid Swan’s set. Then it was time for Princess Nokia and The Afghan Wigs, but we didn’t listen to those for very long. We parted ways again and I went to listen to Linnea Olsson. Oh, how I love the cello. Angel Olsen played the second best gig of the day, in my opinion. Ryan Adams on the other hand was a massive disappoinment for the both of us. We saw him a few years ago in London and he was incredible then! In London the setlist consisted mostly of slow, melancholic songs but the festival gig was full of fast-paced rock songs. Somehow those songs just left us totally cold. Frank Ocean did the same. I’ve heard so much praise about his gig but it did nothing for me. Well, I only listened to the first couple of songs and  then left because at that point of the weekend I was spent. Now I regret not staying to see Moderat though. But, all in all Flow Festival 2017 delivered and I’m sure next year I’ll go again next year!

June //  My Flow Sunday didn’t start with the lovely Vesta but with another lovely lady, Astrid Swan. The gig was like the one I saw last spring, but of course a unique whole due to place and time. Not everything you saw on stage was traditional. The red tent was quiet when the gig started, but people flowed inside as the songs filled up the space, sucking in every bit of words and melody and crying their eyes out. Even a festival gig can be intimate. Of the other gigs – Princess Nokia was full of energy and beats, but didn’t quite get up to Silvana Imam’s level, Jenny Hval was interesting if not a bit too eccentric for my taste, Angel Olsen was lovely and brought a feeling of nostalgia, and from Frank Ocean I didn’t quite get a grip. Probably because I haven’t listened to him pretty much at all, although I bet the live experience was a spectacular one with the dude singing on a catwalk in the middle of the audience and sounds coming from a surround system. The best, again, was the last – Moderat. I suppose I’ve seen them before, but I have no recollection of such. The gig was a perfect one to end the party.

So a huge thank you Flow! Extra points to all the lighting and decorations around the area, and also a bigger area (even though one had to walk a bit to get to the Balloon). I do have to take a few points off because of all the cilantro in the food, although it’s not exactly your fault. During Friday’s huge crowds and my own tiredness I was ready to say that no more, after eight years my Flow Festivals just might be done. But after the weekend I’ve changed my mind – how surprising – so see you again next year! 

Remember, more pics at Flickr.