Kuvat Alice & June

Flow Festival 2017 alkoi varsin aurinkoisessa ja lämpimässä säässä Kauriinmetsästäjien keikalla. Itse kuitenkin istuin suurimman osan keikasta teltan ulkopuolella, sillä oma mielentilani oli siinä vaiheessa päivää – ja aika pitkälti iltaan asti – aika rajussa kontrastissa festivaalin aurinkoisen ja iloisen yleistunnelman kanssa. Kauriinmetsästäjiä seurasi ihastuttava ruotsalainen Skott Balloon 360 -lavalla, jonka jälkeen kiiruhdin päälavalle fiilistelemään suomalaista Satellite Storiesia.  Pidin muuten suuresti festarialueesta ja sen koristeluista tänä vuonna, mutta miinusta siitä, että Balloon 360 -lava oli niin kaukana kaikesta muusta. Katsoimme Junen kanssa kaikki yllä mainitut kolme samaa keikkaa, mutta onnistuimme löytämään toisemme vasta ennen Femme En Fourrurea. June hoiti perjantaina suurimman osan kuvaamisesta, itse kaivoin kameran repusta vasta tuolloin puolivälissä perjantaita. Femme En Fourruren keikasta nyt ei ole sen kummempaa sanottavaa, tanssijat sen shown lähinnä tekivät. Aphex Twinia katsoimme harmittavan vähän, kuten myös Car Seat Headrestia. Lana Del Reyn keikkaa ei saanut kuvata kuin harvat ja valitut – me emme kuuluneet tuohon joukkoon – ja hekin hyvin kaukaa. En ole koskaan kuunnellut Lana Del Reyta erityisemmin, mutta halusin toki nähdä naisen keikan, sillä pidän naisen musiikista vaikken sitä fanitakaan.  Lanan unelias esiintyminen häiritsi ajoittain, ja välillä tuntui kuin olisi kuullut samaa biisiä uudelleen ja uudelleen. Huonoksi en keikkaa silti voi kuvailla, mutta se jätti lopulta vähän kylmäksi.

Listasin alkuvuodesta blogiin unelmakeikkoja, ja perjantaina keskiyöllä esiintynyt London Grammar kuului kyseiselle listalle. London Grammar heitti Flow:ssa sellaisen keikan, että sitä todellakin kannatti odottaa kuin kuuta nousevaa! Tässä vaiheessa oma fiiliksenikin muuttui kuin taikaiskusta. Keikka onnistui jopa ylittämään odotukseni, ja siitä jatkuvasta, valtaisasta suosionosoitusten huutomerestä päätellen monen muunkin. Lontoolaistrio vaikutti lavalla myös melko häkeltyneeltä suomalaisten vastaanotosta, sillä kyseessä oli bändin ensimmäinen vierailu maassamme. Useat kappaleet kuulostivat livenä vielä paremmalta kuin levyllä, ja rakastan trion molempia levyjä suunnattomasti. Solisti Hannah Reidin ääni pääsi keikalla oikeuksiinsa erityisesti Rooting for You – kappaleen aikana, ja sai aikaan koko vartalon läpi kulkevat kylmät väreet. Tuollaisia lauluääniä kun ei kovin usein tule vastaan. Äärimmäisen kaunis Truth Is a Beautiful Thing herkisti minut kyyneliin: kyyneleet valuivat vuolaasti koko kappaleen ajan. Kolmas huippukohta keikalla oli Kavinsky-cover Nightcall. En voi liikaa hehkuttaa keikkaa, minun kirjoissani se oli kirkkaasti koko festarin paras keikka!

Hey Now
Who Am I
Big Picture
Wasting My Young Years
Sights
Hell to the Liars
Rooting For You
The Truth Is a Beautiful Thing
Nightcall (Kavinsky cover)
Strong
Oh Woman Oh Man
Metal & Dust

June //  Alicen tekstiin ei juuri ole lisättävää – Aphex Twin jäi kesken aivan liian aikaisin, Lana oli oma lakoninen itsensä (eli keikka ei juuri ollut parempi kuin Hartwallilla muutama vuosi sitten näkemäni, vaikka biisit ihania ovatkin) ja London Grammar oli huikea. Kauriinmetsästäjät tanssitti, vaikka niin aikaisessa vaiheessa festivaalia yleisö tuntuikin olevan melko varovaista. Eleganttia minimalismia ja silti suuria tunteita huokuva Skott oli ihastuttava, kuten oletinkin! Keikka tosin oli harmittavan lyhyt, debyyttiä odotellessa… Ehdin mainiosti tsekata myös Satellite Storiesia, Oulun omia poikia isolla lavalla. Bändi oli silminnähden hyvällä tuulella, eikä main stage tuntunut olevan yhtä kuin liian suuret saappaat, vaan juuri passeli. Olen tosin kuullut kaikki biisit jo niin tuhanteen kertaan sekä levyltä että livenä, että kaipaan ehkä jotain uutta. Toisaalta, hikinen klubi on muutenkin paras vaihtoehto Satelliittien pogoilemiselle.

Muistakeehan, lisää kuvia Flickrissä!

Flow Festival 2017 started in sunny weather and the first gig of the day for both of us was Kauriinmetsästäjät. June was photographing while I on the other hand was sitting outside the tent for the most part of the gig. My own mood that Friday was in stark contrast with the sunny and happy atmosphere of the festival. After Kauriinmetsästäjät it was time to go see the enchanting Skott on the Balloon 360 -stage. I really liked the festival area and especially all the decorations this year but a negative thing was that the Balloon 360 -stage was so far from everything else. When Skott finished her set I rushed to the main stage where Satellite Stories was already playing. June and I didn’t find each other until Femme En Fourrure’s gig. There is not that much to say about it, the dancers mainly were the whole show. We watched Aphex Twin and Car Seat Headrest sadly only for a while. I really wanted to see Lana Del Rey even though I’m not a fan. I do like her music but I’ve never even listened to any of her albums wholly. Her stage presence was really drowsy and at times it was a bit annoying. There were also times when it felt I was listening to the same song over and over again. Still, I can’t say the gig was bad because it really wasn’t, but there was just something missing. 

At the beginning of the year I listed my dream gigs and London Grammar was on that list. Deservedly so because the gig I witnessed at Flow Festival was stunning! At that point there was a real change in my mood as well. My expectations were exceeded and so were apparently many others’ as well, gathering from that huge roar of applause after every single song.  The trio on stage seemed a bit baffled by the audience’s reception and told us so. This was London Grammar’s first time in Finland and I really hope they’ll come back soon. Most of the songs sounded even better live than on the records. I love both of the trio’s records tremendously. Hannah Reid’s voice really shone and astonished on Rooting for You, and gave me total chills all over my body. Those kind of voices are few and far between. The incredibly beautiful Truth Is a Beautiful Thing right after that made me cry throughout the whole song. The third highlight of the gig was the Kavinsky-cover Nightcall. In my books this was definetely the best gig of the entire festival!

June //   I really don’t have much to add to Alice’s text – had to leave Aphex Twin at the peak of the party, Lana was her own phlegmatic self (the gig wasn’t really much better than the one I saw at Hartwall a couple of years ago) and London Grammar left speechless. Kauriinmetsästäjät. The tent was full of dancing people – but it was still early and the crowd felt a bit cautious. Didn’t really get to the mood myself, so I’m waiting for a proper club gig. At Balloon 360 stage Skott was adorable! She has this tendency of bringing elegance, minimalism and a load of emotion on stage all at once. Too bad the set was a pretty short one! I also had plenty of time to check out Oulu’s own boys Satellite Stories on the main stage. I don’t think they’ve ever played on a stage this big, but the lads felt comfortable and in an extremely good mood. I’ve heard the brilliant songs so many times now both at home and live, that I kind of need something new now. Or maybe all I need is a few glasses of wine and a sweaty club, who knows.

Remember, more pictures at Flickr!