Festarikesä 2019 – preview
Kesäkuu hiipii nurkan takana, ja sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa – festarikauden starttia! Saa nähdä, millaiseksi saldo jää tänä vuonna, mutta kovasti yritämme kahlata läpi sekä omia paikallisfestareitamme (olkoot ne isoja tai pieniä), että pääkaupunkiseudun vakkareita. Kaikki Suomen tapahtumathan olisi toki hienoa kiertää läpi, mutta yritetään nyt pitää joku roti. Festareiden lisäksi on joka tapauksessa luvassa yksittäisiä keikkojakin, kuten Alice In Chains, Lisa Hannigan (Helsingin Juhlaviikoilla), mahdollisesti myös Rammstein sekä kotimaiset artistit tietty.
Tässä kuitenkin hieman esimakua festarikalenteristamme.
Sideways
Nordis, Helsinki
6.-8.6.2019
Sideways luetaan vielä uusiin festareihin, ja viime vuoden venuesiirron jälkeen tämä on vasta toinen vuosi vanhan jäähallin uumenissa ja pihamaalla. Viime vuonna olimme molemmat paikalla kaikki päivät. Tänä vuonna vain June jammailee Nordiksella ja starttaa siten festarikesänsä. Suurimmat odotukset kohdistuvat ehdottomasti ikirakkaus Suedeen (jota jostain syystä emme ole livenä koskaan nähneet! Vääryys!), ja lisää nostalgiaa voi ammentaa vaikkapa Nasista. Useita tuoreita kotimaisia löytyy niinikään joukosta, palataan niihin myöhemmin.
Viime vuoden Sideways-postaukset 01, 02, 03.
Provinssi
Törnävänsaari, Seinäjoki
27.-29.6.2019
Provinssin kattausta kun katsoo, tuntuu, kuin olisi palannut suoraan vuoteen 2001: Limp Bizkit, Papa Roach, Cypress Hill. The Prodigykin oli listalla, kunnes kiertue peruutettiin Keith Flintin menehtymisen vuoksi. Olemme molemmat nähneet Limpparit juuri tuolloin 18 vuotta sitten ja pogonneet nu-metal-huumassa päämme taivaisiin. Alice jatkaa tuota perinnettä tänäkin vuonna (June jää nostalgianälästään huolimatta kotiin). Myös paljon kuumia kotimaisia on listoilla, eli lavalta toiselle juoksemista on tiedossa.
Viime vuoden Provinssi-postaukset 01, 02, 03.
Bättre Folk
Marjaniemi, Hailuoto
12.-13.7.2019
June sen sijaan matkaa tänäkin vuonna Hailuodon maisemiin merituulen puhallukseen. Vaikka Perämeren saareen mennäänkin suurelta osin tunnelman vuoksi, on musiikki- ja kirjaillisuuskattaus tänä vuonna harvinaisen kova: Pyhimys & Saimaa, Paperi T, Ruusut, J Karjalainen. Muutamia mainitakseni. Heinäkuun puoliväliin siirtynyt festari on tässä vaiheessa jo loppuunmyyty kahden päivän lippujen osalta, mutta lauantaille löytyy vielä lippuja.
Viime vuoden Bättre Folk -postaus täällä.
Qstock
Raatti/Kuusisaari, Oulu
26.-27.7.2019
Monen oululaisen kesäloman päätösviikonloppu, ja Junelle vakkariksi muodostunut festari – pois ei siis jäädä tänäkään vuonna. Nostalgiaa löytyy täältäkin esim. The Offspringin ja Don Huonojen muodossa, freshiä folkia taas vaikkapa Ylva Harun kautta. Yleisöä hurmokseen johdattavaa live-show’ta halutessaan kannattaa suunnata Thirty Seconds To Marsin luo, joka on varsin kiva nähdä livenä pitkästä aikaa. Qstockissa on perinteisesti heinäkuun lopun helle, eli aurinkorasvat mukaan!
Viime vuoden Qstock-postaukset 01, 02.
Flow Festival
Suvilahti, Helsinki
9.-11.8.2019
Useana vuonna kesämme on festareiden osalta päättänyt Flow. Ukkosmyrskyjä tai ei, Suvilahden ytimessä on aina oma tunnelmansa. Lavalla nähtävistä odotamme eniten ainakin The Curea ja Tame Impalaa, mutta myös esimerkiksi Pyhimyksen Neljä Vuodenaikaa: Kesä kiinnostaa, eikä Swan/Koistinen/Pallett-komboa sovi jättää väliin. Niin paljon kaikkea! Harvinaisen vähän ainakaan suuremmissa nimissä on sellaisia, mitä emme olisi koskaan livenä nähneet, mutta sitä suurempi syy keskittyä niihin pienempiin.
Viime vuoden Flow-postaukset 01, 02, 03.
Teimme myös Spotify-soittiksen kesän festareista ajatuksella totally random. Lista saattaa muuttua kesän aikana, joten stay tuned!
FESTARIKESÄ 2019
Our festival season is about to start! Here are a few weekends we’re going to attend. Would love to go to every music festival Finland holds this summer of course, but let’s not pull all the walls down just yet. Lots to see nevertheless. Here’s a few tips and more are to come I can assure you. Remember to check our Spotify playlist as well – it’s totally random (focusing on these mentioned festivals of course) and might be updated during the summer months.