Kun festarit ovat saarella keskellä merta (no ok, Perämerellä 10 kilometriä rannikosta), vilkuillaan edeltävinä päivinä normaalia ahkerammin sääennusteita. Sataako? Paistaako? Tuuleeko? Viime vuonna kelit olivat harvinaisen upeat, eikä tänä vuona jääty niistä kovinkaan kauas, vaikka pohjoistuuli 10m/s loikin eritoten perjantaina todellisen tarpeen lapasille, pipoille ja muille villakerroksille keskellä kirkkainta kesää.

Kuten olen kehunut ennenkin, Bättre Folkin parasta antia on uniikki miljöö. Toki musiikki ja kirjailijakattus myös, mutta kyseisiä esiintyjiä voi vuoden mittaan yleensä nähdä muuallakin – saaristolaista festariympäristöä ei. Tänä vuonna Hailuodon Marjaniemeen myytiin lippuja enemmän kuin koskaan, n. 5000 lippua koko viikonlopulle. Kotimaisiin suuriin rockfestareihin verrattuna määrä on vain pölyhiukkasia, mutta ihmismassoilta säästyminen on vain plussaa. Loppuunmyyty viikonloppu tarjosi siis festarin yleisöennätyksen.

Artistien osalta oma saaliini jäi hieman laihaksi, sillä päätin panostaa ainoastaan niihin, jotka todella halusin nähdä. Käytännössä tämä tarkoitti kahta muusikkoa ja yhtä kirjailijaa. Tästä kirjailijasta Kissani Jugoslavian takaa, eli Pajtim Statovcista, missasin toki alun, mutta ehdin kuulla osan lopusta. Koska alku jäi pois, en ihan saanut kiinni, mistä teoksesta hänen lukemansa ote oli ja mihin se liittyi. Nautin silti sanoista ja kielikuvista. Perjantain keikoista odotetuin oli Vesta, jonka keikka oli paras naiselta näkemäni. Soundit toimivat, fiilis oli lämmin ja yleisö täysillä messissä. Kaiken lisäksi selvisi, että tyyppi on arkkari! (Arkkitehtiopiskelija, that is.) Meillä on siis muutakin yhteistä, kuin kilpacheerleading! Hauska sattuma. Tämä oli väärää toisen käden tietoa, sorry! Kilpacheerleading-menneisyys tosin ilmeisesti pitää paikkansa. #vestantalot Illan niin sanottu pääartisti eli Pariisin Kevät jäi laihaksi. Setti oli about (vai täsmälleen?) sama, kuin pari viikkoa aiemmin Sidewaysissa näkemäni, ja koostui suurimmaksi osaksi juuri niistä kappaleista, jotka eivät ole itselle millään tasolla merkityksellisiä. Ei se mitään, muu yleisö tuntui kuitenkin tykkäävän.

Yöksi lähdimme bussilla kotiin, vain tullaksemme seuraavana aamuna bussilla takaisin – tänä vuonna tilausajojen aikatauluja oli taas hieman rukattu viime vuotisesta, ja ne sopivat meille hyvin. Toki saaressa mielellään viettäisi koko lähes yöttömän yön, mutta majoitukset ovat kiven alla ja/tai hinnat pilvissä, mikäli et satu olemaan hyvissä väleissä kaverin kaverin kanssa, joka nyt sattuu omistamaan mökin Hailuodosta (tai halua majoittua teltassa). Bussilla liikkumisessa on toisaalta myös se etu, että linja-autoilla on etuajo-oikeus mantereen ja saaren väliä kulkevaan lauttaan. Mikäli kuljet omalla autolla, saatat joutua jonottamaan lauttaan pääsyä useita tunteja.

Lauantaina sään purevuus oli jo edellistä päivää maltillisempi. Aurinko helli ja suosi chillausta rannalla, alueella tuli vastaan hyväntuulisia tuttuja ja tuntemattomia. Otimme rauhassa päivän, emme säntäillet turhaan. Tutkimme Lauri Ahtisen aluetaidetta ja tutustuimme eilistä enemmän ruoka- ja juomatarjontaan. Viime vuonna tarjoiluteltat oli asemoitu molemmin puolin pitkämäistä aluetta kahden lavan välillä. Tänä vuonna kojut valtasivat vain yhden puolen. Tavallaan pidin viime vuotisesta enemmän, mutta uusi järjestely salli kuitenkin loistavasti läpimenoliikenteen ruokailualueen toiselta reunalta – viime vuonna läpikulku oli ajoittain mahdotonta. Ruokapuolelta testasin fish ’n’ chips -lautasen paikallisella turskalla (vai oliko se jotain muuta kalaa) sekä Kujalan tilan hampurilaisen. Molemmat aivan hyviä, eivät gourmet-annoksia, mutta festariruuaksi oikein maukkaita. Join myös festarin erikoisuuden, paikallisen Hailuodon panimon mustikkaoluen, joka oli Berliner Weisse lorauksella mustikkasiirappia. Jälleen kerran ateriatarjonnassa oli panostettu paikallisuuteen. Myös pieni tuotemyyntikoju alueelta löytyi, mutta valitettavasti sen sijainti oli sen verran syrjässä, että sinne ei kovin vahingossa kukaan oletettavasti eksynyt.

Perjantain esiintyjistä oikeastaan ainoastaan Pyhimys oli se, jonka halusin nähdä. Bussimatkojen vuoksi toki missasimme molempien päivien ensimmäiset aktit, mutta se ei ollut maailmanloppu. Pyhimyksen setti sisälsi huippuhetkiä ja ei-niin-huippuja hetkiä, eli tuotantoa tuntemattomalle hieman epätasainen kokonaisuus. Välissä myös Yona kävi fiittaamassa lavalla – Vesta olisi käynyt lavalla varmasti myös, ellei olisi jo aiemmin suunnannut toisaalle seuraavalle keikalle. Myöhemmin samana iltana esiintyivät myös Yona, jota kuuntelin sivukorvalla kaukaa (ei niin innosta), sekä Kerkko Koskinen, joka, noh, kuulosti omaan korvaan aika kamalalta, ja jaksoin tsekata puoli biisiä ennen kotimatkalle lähtöä.

Vaikka Flow’ta on kehuttu yhdeksi Euroopan parhaista festareista, ja se varmasti vetääkin muista(kin) maista tulevaa yleisöä, suosittelen ihan omanlaistansa tunnelmaa hakeville ehdottomasti Bättre Folkia. Samanlaista ei vaan ole muualla! Festari tuskin tulee yleisömäärältään tästä juurikaan enää kasvamaan, joten liputhan kannattaa tietenkin hankkia ensi vuonna ajoissa…

When a music festival is located in an island in the middle of a Nordic sea (ok, in Bothnian Bay merely 10km away from the main coast but anyway), weather has a big influence on how to dress. Even when the sun is shining, the chilly sea breeze will probably be so cold that you need layers and layers of wool and a beanie. That’s exactly what happened this year at Bättre Folk. Luckily the sun DID shine despite the coolness and the weather was almost as nice as last year!

Like I’ve said before, the ultimately best part of the festival is the milieu. Hailuoto island has it’s own unique and intimate islander feeling. Surely the musicians and novelists in the program are interesting, but they can be seen at different venues throughout the year – the atmosphere is something that just can’t be copied. This year Bättre Folk hit its record with 5000 festival-goers during the weekend. Compared to big festivals this is nothing, but that’s part of the enchantment of the happening. No huge crowds that wreck your nerves.

Artist-wise I tried to chill a lot and saw fully only the two I was most interested in – Vesta, who threw the best gig I’ve seen from her and Pyhimys, whose gig was a tad uneven but good nevertheless. Headliners of both evenings didn’t really make me forget to breathe, Pariisin Kevät was kinda lame and Kerkko Koskinen was just plain awful. Yona isn’t on my top list either, though she’s a great performer. Of the novelists I heard the ending of Pajtim Statovci’s (writer of My Cat Yugoslavia) speech, but as I missed the beginning, I didn’t really know what was the text from and about what he was reading to the audience. I enjoyed the words and metaphors nevertheless.

We travelled to Hailuoto with bus (tickets were bought beforehand) on both days and came home to spend the night in between. Surely staying at the island itself would’ve been nice, but the prices are sky-high – that’s if you even get a room anywhere from the fully booked Marjaniemi (or anywhere nearby). Tent is always an option, sure, except not really for me… Food and beverages were mainly local, I tested fish ’n’ chips and a local burger. For drinks I had Hailuodon Panimo’s Berliner Weisse with a hint of blueberry syrup – it was pretty good! Food was very edible too. There’s usually some art too in the area, to cheer up the parts which necessarily don’t otherwise look that good, and often artist Lauri Ahtinen has something to do with it.

Overall the experience was as nice as always. Flow Festival might’ve been said to be one of Europe’s best festivals, but if you’re looking for something small and unique – head to Bättre Folk. This is probably as big as the festival will ever get, so remember to get your tix early next year…