Astrid Swanilta on ilmestynyt ensimmäinen single tulevalta uudelta levyltä, eikä kappale kalpene hetkeäkään edelliselle tuotannolle. Kun ei sen kummemmin takerruta lyriikoiden yksityiskohtiin, A Long Time Running tuntuu aluksi huokuvan tukahdutettuja tunteita ja pientä päänsisäistä kaaosta. Kuuntelukertojen lisääntyessä seasta pilkistää toivo, ehdottomasti toivo. Soundillisesti mukana on uusia elementtejä, eikä melodia ole niin vahvasti ykkösroolissa kuin aiemmin. Niin sanotusta vanhasta on kuitenkin peruja keijukaismaisuus, kepeys ja kuitenkin ajatusten painavuus. On kun astuisi sisään Sofia Coppolan elokuvaan.

Tietyllä tavalla biisiä kuunnellessa odottaa, milloin se pääsee vauhtiin, missä tulee kliimaksi. Sitä ei tule. Mutta juuri tämä seikka tekee kappaleesta viehättävän, ennalta-arvaamattoman ja samaistuttavan. Sillä milloinpa elämässä tietäisi, kuinka tasaista meno on ja mitä se kulloinkin heittää eteen. Ja kun vastaan on tullut niinkin suuria asioita, mitä Astridille viime vuosina on, miten voisi olettaakaan, että se ei näkyisi luovassa työssä?

Olemme Astridin kanssa – valitettavasti – kohtalotovereita, ja koska tulevalla pitkäsoitolla on käsitelty paljon sairauden aiheuttamia muutoksia niin fyysisessä kuin psyykkisessäkin mielessä, odotan sitä, miten paljon voin sanoa tekstien olevan suoraan omasta elämästäni. Toivoisin voivani sanoa, että ei kovinkaan paljoa, mutta totuus lienee toinen.

Onneksi aina on toivoa.

Astrid Swan has released the first single from her upcoming new album. A Long Time Running doesn’t come second to any previous songs – it emanates hidden feelings and chaos, but definitely also hope. This time the melody isn’t as prominent as before, but the familiar lightness and fairytaleness are there, together with heavy thoughts. A new aspect is that the tune lacks a certain climax. That’s exactly the thing which makes it so charming and easy to relate to. That makes the song also unpredictable – after all, life IS unpredictable. And after what Astrid’s been through the past few years, how would it be even possible for that uncertainty not to pass through to her creative work?

As a cancer survivor (oh how I hate that word) we share the same fate with Astrid. Thus I’m anticipating the new album and it’s lyrics a lot – and how much they are straight from my own life. I wish I could say that not that much, but the truth is most probably the opposite.

Fortunately, there’s always hope.