2021 // 2022

Vuosi vaihtui jo, mutta pakko kerrata mennyttä hieman, vaikka paluu erityisesti livemusiikin kannalta järkyttäviin kuukausiin sattuukin sydämeen. Levyjä sen sijaan on iloksemme julkaistu, ja tuttuun tapaan kasasimme omien TOP 10 -albumiemme sisällöistä soittolistan (ja nautimme siitä, miten hyvä musiikkimaku meillä on, haha – lista näkyy kun selaat alaspäin!). Samalla tietysti katsomme toiveikkaana tulevaisuuteen.

Photo by Jutta Juvonen
Antti Tuisku, Simerock 2021.

ALICE //  Vastikään alkoi jo kolmas koronan kurittama vuosi. K-aika on näkynyt kahtena edellisenä vuotena hyvin selvästi täällä Alice & Junen puolella postausten radikaalina vähentymisenä. Festareilla en ole käynyt pariin vuoteen ja nähdyt livekeikatkin voi valitettavasti laskea yhden käden sormilla. Musiikin kuuntelu on kenties määrällisesti pysynyt samalla tasolla, mutta ei ehkä niin monipuolisena. Vuonna 2021 julkaistuista albumeista kaksi oli ihan suvereenisti yli muiden: Halseyn If I Can’t Have Love, I Wan’t Power sekä Nick Cave & Warren Ellisin Carnage. Alla viime vuoden TOP 10 albumit aakkosjärjestyksessä (joo joo, siellä on mukana yksi EP):

Big Red Machine: How Long Do You Think It’s Gonna Last?
girl in red: if i could make it go quiet
Halsey: If I Can’t Have Love, I Wan’t Power
Iisa: Amelia
Karo Broman: Osasto 7
Keaton Henson: Fragments EP
Marissa Nadler: The Path of The Clouds
Nathan Ball: Under The Mackerel Sky
Nick Cave & Warren Ellis: Carnage
SUAD: Waves

Bubbling under: Tori Amos – Ocean to Ocean, Antti Tuisku – Master Workout, Radiohead – Kid A Mnesia, Foo Fighters – Medicine at Midnight, The Staves – Good Woman, Nick Cave & the Bad Seeds – B-sides & Rarities..

Useamman artistin kohdalla vuonna 2021 julkaistu albumi on mennyt minulta joko ihan täysin ohi tai sitten en vain ole saanut aikaiseksi kuunnella uutta levyä kunnolla. Tällä listalla ovat muun muassa Sneaker Pimps – Squaring The Circle, Astrid Swan – D/Other, Eva & Manu – III, Emma Ruth Rundle – Engine of Hell, Billie Eilish – Happier Than Ever, The Black Keys – Delta Kream ja Jónsi – Obsidian. Pettymyksiäkin oli muutama. Odotin Ben Howardin Collections From The Whiteoutia todella paljon, mutta levy ei valitettavasti yltänyt läheskään edellisten tasolle. Valitettavia pettymyksiä olivat myös Steven Wilsonin The Future Bites, London Grammarin Californian Soil ja Jóse Gonzálezin Local Valley.

Vuoden 2022 odotetuin albumi on omalta osaltani PM4 eli Post Malonen neljäs pitkäsoitto. Jos jotain saisin tulevalta vuodelta toivoa niin sitä että festarit toteutuvat suunnitelmien mukaisesti ja pääsen näkemään Postyn livenä. Muita erityisen odotettuja albumeja ovat Daniel JohnsFutureNever, Machine Gun KellyBorn with Horns (ja se nimeämätön toinen albumi, josta herra on maininnut), PlaceboNever Let Me Go ja Porcupine TreeClosure/Continuation. Suomalaisista odotan, että Pambikallio julkaisisi albumin. Olen RAKASTANUT kolmea tähän mennessä julkaistua singleä.

Photo by Jutta Juvonen
Gettomasa, Varjo 2021.

JUNE //  2021 oli osaltani henkilökohtaisella tasolla melko kamala. Kaikkien omien ja lähipiirin sattumusten jälkeen uupumus otti vallan, pakotti pysähtymään. Niissä hetkissä vanha, tuttu lempimusiikki tuo eniten lohtua. Vuosi on kulunut kuunnellen paljon mm. Suedea, Kentiä ja Placeboa. Ensimmäiseksi mainittu liittyy olennaisesti myös Qstockin keikkaan. Sillä vaikka viimeiset 12 kuukautta ovat olleet nihkeitä, pääsin kesällä nauttimaan peräti kolmista festareista! Qstock päätyi blogiinkin asti, Varjo (mukaan lukien Varjo Piknik) sekä Simerock ovat vielä työn alla, kun jaksaminen on ollut kortilla. Kaikkiin festareihin liittyi paljon upeita livesettejä ja myös paljon valokuvaamista. Mainitun Sueden lisäksi Blind Channelin livekunto on kuin onkin KOVA, The Tallest Man On Earth oli ihan supersymppis, ja kun tauon jälkeen pääsi näkemään Antti Tuiskun kotikaupungissaan, ylitti keikka jopa omat korkeat odotukseni. Samaan aikaan toki harmittaa lukuisat perutut keikat ja festarit. Olisiko meillä ensi vuonna onnekkaampaa?

Pakollisen keikkatauon aikana useat artistit ja bändit ovat aktivoituneet studiossa ja julkaisseet uutta materiaalia. Osa päätyi itsellä tehosoittoon asti, osa unohtui samantien. Parhaiden listalle päätyivät mm. Karo Bromanin odotettu debyyttilevy (jossa ihanasti kuuluu tuttu Manboy-henki), Astrid Swanin kunnianhimon uudelle tasolle nostanut D/Other, sekä kahdeksan muuta makuhermoja kutkuttavaa pitkäsoittoa.

Antti Tuisku: MASTER WORKOUT
Astrid Swan: D/Other
CHVRCHES: Screen Violence

girl in red: if i could make it go quiet
Halsey: If I Can’t Have Love, I Wan’t Power
Karo Broman: Osasto 7
Mogwai: As The Love Continues

Nick Cave & Warren Ellis: Carnage
Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen

Weezer: OK Human

On vaikeaa katsoa kohti ensi kesää, kun pandemia lukuisine rajoituksineen tuntuu loputtomalta. Jos hyvin käy, niin saamme kuitenkin nauttia keikoista ja kesäfestareista. Tällä hetkellä eniten kutkuttavat Nick Cave ja Gorillaz Flow’ssa sekä tietysti Post Malone Weekendissä. Viime vuodelta siirretty Faith No More kiinnostelee myös, joskin tällä hetkellä näyttää siltä, että Mike Pattonin sairausloma saattaa pitää bändin poissa Suomesta koko ensi vuoden ajan. Ensi kesänä pitäisi toteutua vihdoin myös moneen kertaan siirretyt Antti Tuiskun Bailantai-stadionkonsertit.

Tänä vuonna julkaistavien levyjen osalta odotetuimmat ovat hyvin pitkälti samat kuin Alicella – Postya, Porcua, Placeboa. Kolme kovaa peetä siis. Kesää kohti aikomuksena on myös saada vanhoja festarikuvia eetteriin (niitähän siis löytyy julkaisemattomana myös vuodelta 2019). Mutta sitä ennen, nauttikaamme hetki vuoden 2021 albumeista!

 

2021 was as horrible as 2020. Or to be honest, even more horrifying. Too many things besides the freakin’ pandemic unsettling our days, taking all energy and giving only sorrow. So new music hasn’t played a huge role in our lives recently. Old favourite tunes give comfort. Not to mention live gigs – even though I = June got to go to actual THREE FESTIVALS last summer! Qstock is on the blog, the others aren’t, thanks to clinical burnout and several other factors. But towards the light we go etc. So look into the future, it may hold a few festival reports with photos.

Anyway, we did compile a familiar playlist with both of our TOP 10 albums of 2021 listed into one. Please enjoy! And let’s hope for a better 2022. At least there’s heaps of new albums to look forward to – ones from Placebo, Post Malone, Porcupine Tree, Daniel Johns, Machine Gun Kelly to name a few.