Keikkalistalla: Lisa Hannigan with s t a r g a z e, In the Park & Nick Cave

Keikkakalenterissani lukee seuraavan kuuden päivän kohdalla valtava määrä isoja nimiä. Niistä ensimmäisenä tämän keskiviikon kohdalla lukee Lisa Hannigan with s t a r g a z e. Hannigan nousee Huvila-teltan lavalle tänään klo 20:00, osana Helsinki Festivalia. Olen odottanut pienen ikuisuuden, että pääsisin näkemään naisen livenä ja saan vihdoin kokea sen, vieläpä klassisen orkesterin säestämänä.

Ensi viikon maanantain kohdalla kalenterissa puolestaan komeilee nimi Nick Cave.  Australaialaisherra ottaa silloin haltuunsa Musiikkitalon lavan ja Conversations with Nick Cave -konserttikiertue pitää sisällään juuri sitä mitä nimikin lupaa: keskusteluja Nick Caven kanssa sekä tietysti sooloversioita herran kappaleista. Minkäänlaista moderaattoria keikoilla ei ole vaan interaktio toimii puhtaasti Caven ja yleisön välillä. Odotan tätä kuin kuuta nousevaa! Toivon syvästi, että kuulisin livenä yhden suosikkikappaleistani, joka kantaa nimeä As I Sat Sadly By Her Side. Lisa Hanniganin ja Nick Caven konserttien välissä on vielä In the Park (Jade Bird, Richard Ashcroft, Franz Ferdinand, Liam Gallagher), jonne suuntaamme yhdessä Junen kanssa. June suuntaa kanssani myös Nick Caven keikalle.

I have a huge amount of big names on my gig list for the forthcoming six days. First up this Wednesday is Lisa Hannigan with s t a r g a z e. She sings with an orchestra tonight at Huvila-teltta, as part of Helsinki Festival. I’ve waited years and years to see her live and now it’ll finally happen.

The name in my calendar on Monday the 26th is Nick Cave. The Australian legend will perform at Musiikkitalo. His tour ”Conversations with Nick Cave” encases just what the name promises: conversations with the man himself and solo versions of his songs amongst the conversational interaction. I’m soooo looking forward to this! I’m desperately hoping to hear one of my favorite songs: ”As I Sat Sadly By Her Side”.  In between Hannigan and Cave there is also In the Park (Jade Bird, Richard Ashcroft, Franz Ferdinand, Liam Gallagher) where June and I are going together. June will also accompany me to the Cave concert.

Ei kommentteja

Kohti Flow Festivalia

Elokuu, pimenevät illat, yhtäkkiset ukkoskuurot, yli 80 000 ihmistä kolmen päivän aikana, ruuat jotka maistuvat (ainakin siinä vaiheessa, kun saa korianterit noukittua pois); musiikkia, joka viimeistään maanantaina on kaikkien huulilla… Niistä on Flow Festival tehty. Useasti yhdeksi Euroopan mielenkiintoisimmista festareista juhlii viidettätoista syntymäpäiväänsä, startaten Helsingin Suvilahdessa huomenna. Olen tänä kesänä yrittänyt ottaa festarit puolittain chillisti, niin, etten juokse pää kolmantena ja kamera neljäntenä jalkana lavalta toiselle. Olen mielestäni onnistunut siinä ihan kohtuullisesti. Näyttää pahasti siltä, että Flow’n kohdalla ympäri aluetta ravaamiselta on mahdotonta välttyä, kun nähtävää on niin älyttömästi. Paljon on esiintyjiä, jotka olen nähnyt jo aiemmin, mutta mukaan mahtuu jokunen uusikin.

Aikataulusta löytyy paljon relevantteja artisteja, joita ei haluaisi missata – naisten itsetuntoa nostattavaa räppiä Sofalta, tunnelmallista rokkia The Holylta, soulia ja poppia ja jazzia ja Alma ja Ruusut ja M ja Seinabo Sey ja Father John Misty ja Tame Impala. Puhumattakaan The Other Soundin kokeellisen musiikin artisteista tai Front Yardista ja Backyardista, joissa klubitunnelmaan pääsee keskellä kesäyötä. Lisäksi alueelta löytyy tuttuun tapaan taidetta, kuten videoita, runoutta ja genrejä yhdistelevä Pink Space. Ja mitä muuta?

 

The Cure

Legendojen legendat, goottirokin kuninkaat, oman synkän maailmansa luovat edelläkävijät. Sunnuntain pääesiintyjä on ilmiselvä valinta tällä listalla, mutta who cares. Aiemman jäähallikeikan missanneena (myin lipun viime tipassa) odotan tätä pal-jon. Cure on tunnettu siitä, että keikkoihin mahtuu jos mitäkin biisiä, ja Flow’ssakin bändillä on kahden tunnin slotti, mikä on festareille varsin pitkä keikan mitta. Bändi ei kuitenkaan tyydy vähempään saadakseen tarinansa kerrottua. Päälavalla sunnuntaina.

 

Astrid Swan + Stina Koistinen + Owen Pallett

Olen tästä kolmikosta hehkuttanut blogissa pitkin vuotta, ja nyt ainutlaatuinen livesessio realisoituu. Olen nähnyt kanadalaisen monitaituri Owen Pallettin ensimmäisessä Flow’ssani vuonna 2010, ja keikka jätti pysyvät jäljet, jotka ovat säilyneet elävinä vuosia. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, näen hänet yhdessä kahden Teosto-palkitun muusikon kanssa. Tämä on must-see! Tekla Vályn lyhytelokuva tuo musiikkiin vielä ekstraulottuvuuden ja oletan, että upeita visuja on nähtävissä myös lavalla. Lapin Kulta Red Arenalla lauantaina.

 

Flohio

Pallolava, eli Nordea Globe Balloon, sijaitsee alueen syrjimmässä kolkassa, ja täyttyy useista keikoista äärimmilleen. Sinne kannattaa siis suunnata ajoissa, mikäli haluaa todella nähdä jonkun setin – esimerkiksi Flohiolta. Brittiläinen 25-vuotias räppäri yhdistää hiphop-rytmeihin grimea, club-soundeja ja jotain hivenen vaaralliselta kuulostavaa. Yhdellä sanalla kuvattuna? Voimakasta. Nordea Globe Balloonilla sunnuntaina.

 

Jonathan Wilson

Jonnekin americanan ja reippaan folkin välimaastoon uppoava Wilson on raikas tuulahdus niille, jotka kaipaavat elektronisten soundien sekaan jotain muuta. Tyyppi on tehnyt yhteistyötä mm. Father John Mistyn kanssa, mikä kuuluu lopputuloksesta. Nordea Globe Balloonilla perjantaina.

 

Jesse Markin

Pysytään vielä sen verran pallolavalla, että nähdään Jesse Markin. Soundin vuoden tulokkaaksi viime vuonna valittu kuulostaa ennen kaikkea kansainväliseltä – asia, joka jaksaa aina hämmentää Suomen kokoisen maan musiikkiskenessä. Vaikka Markinin debyytti ilmestyi vasta toukokuussa, on hänellä kokemusta hiphop-ryhmä The Megaphone Statesta kymmenen vuoden ajalta. Nyt riimit ovat täydentyneet laululla ja indiepopilla. Nordea Globe Balloonilla lauantaina.

 

James Blake

Viime vuonna Flow’n päätös oli paluu vuoteen 2012, jolloin sunnuntain viimeisenä nähtiin St. Vincent. Tänä vuonna mennään vielä hieman taaksepäin vuoteen 2011, jolloin käsittämättömän upea James Blake veti kaikilta muilta maton alta ja jätti kuuntelijoiden sydämet pamppailemaan jonnekin teltan uumeniin vielä pitkään arkeen palaamisen jälkeenkin. Tänä vuonna neljännen albuminsa julkaissut pisti ilmoille juuri sopivasti, alle vuorokausi sitten, tuoreen videon. Dubstep-RnB’n prinssi ei voi heittää mitään muuta kuin loistavan keikan. Lapin Kulta Red Arenalla sunnuntaina.

 

August, dark nights, the spontanious thunders, tens of thousands of people, yummy food (without the coriander that is), music that at the very least is on everyone’s lips on the Monday after… That’s what Flow Festival is made of. The festival beginning tomorrow at Suvilahti, Helsinki, celebrates its fifteenth birthday and is year after year picked up as one of Europe’s most interesting summer event. This summer I’ve tried to take music festivals with a bit of mellowness, not running from stage to stage trying to capture everything. I think I’ve succeeded relatively well. It seems at Flow this kind of slow attitude is pointless and first of all impossible. There’s too much to see! Sure, I’ve seen many artists and bands on the schedule before, but there are newbies there, too. Above are some tips – both old and new – if you don’t yet know what to check out. And all I can really say is go with the flow. You’ll end up at a good soul or rock gig, club vibes or chilling area anyway.

Ei kommentteja

Qstock 2019: Lauantai

Qstockin toinen päivä ei näyttänyt helteen osalta laantumisen merkkejä. Artistikattauksen aloitti Chisu, joskin niin luvattoman aikaisin, että jäi minulta ja varmaan aika monelta muultakin väliin. Qstockin kahden päivän ohjelmaan mahtuu kuudella eri lavalla tapahtumaa niin paljon, kellon ympäri, että tarjonnan saisi helposti venytettyä kolmannelle päivälle. Kuitenkin keskellä kaupunkia olevaa festivaalia on haastava järjestää kovin pitkänä tapahtumana, sillä jo nyt liikennereittejä joudutaan katkaisemaan useaksi päiväksi puitteiden rakentamisen ja purkamisen ajaksi. Lopputulema? Kannattaa herätä aikaisin ja suunnitella lavalta toiselle kiertäminen huolella. Onneksi välimatkat ovat lyhyitä.

Itse saavuin paikalle aikomuksenani suunnata Lxandraan, mutta koska olin mestoilla jo aiemmin, ehdin syömään (bataattiranuja ja kukkakaaliwingsejä, nams) ja tsekkaamaan Ellipsin. Haloo Helsingin taukoillessa Ellillä on ollut aikaa soolomatskulle, joka ammentaa menneiden vuosikymmenien rockista psykedeelisine taustavireineen. Ellipsiä menin katsomaan puhtaasti mielenkiinnosta. En todellisuudessa juurikaan siedä Haloo Helsinkiä, osittain musiikin, osittain solistin vuoksi, joten Ellips ei siis myöskään kuulu kotimaisiin suosikkeihini. Energiaa Elliltä kuitenkin löytyi, mikä oli ihan odotettavissakin. Lxandra sen sijaan, HUH. Niin upeaa ääntä en ollut vähään aikaan kuullut. Eikä laulu hävinnyt livenä milliäkään levytetylle! Niin ikään jonnekin menneisiin kurotteleva musiikki viehätti yleisöä, ja muistutti aavistuksen Amy Winehousea ilman kaikkea sitä sekoilua ja raaimpia pop-elementtejä. Toivon Lxandralle pitkää ja menestyksekästä uraa – sillä äänellä ei vähempää voisi odottaakaan.

Seuraavaksi aikataulussa oli slotti, jonka valloittivat yhtäaikaa Sanni, Anna Puu sekä Kingston Wall by Jjylli, Kuoppis & VHB. Päätökseni suunnata ensin Anna Puuhun kannatti. Säkenöivä Anna oli yhtä hymyä lavalla, ja jos Vesala oli avaruusprinsessa taistelijan tarmolla, edusti Anna sitä avaruusprinsessan pehmeämpää puolta. Aurinkoinen Rytmiranta huojui biittien tahdissa hokien tarvitsevansa vielä yhden yön aikaa, ja lavan kimallus ylsi pitkälle yleisömeren yli. Teltan ohi kulkiessani kuulin myös Kingston Wall -settiä (joka ei sinänsä innosta, mutta VHB on ollut yksi suosikeistani jo vuosien ajan, joten edes pieni vilkuilu oli paikallaan) ja suuntasin kohti päälavaa. Sanni heilui punaisessa pitkässä tukassaan soittaen hittiä hitin perään. Tai pitäisikö pikemminkin sanoa, että hittipotpurria potpurrin perään. Osasta kipaleita oli nimittäin tämän kesän kiertueelle tehty erilaisia sovituksia ja yhdistelmiä, kokeellisiakin, mikä varmasti on pitänyt mielenkiinnon yllä niin muusikoilla kuin yleisölläkin. Toki kokonaisia levyversioitakin kuultiin varsinkin uusimman, kesän alussa julkaistun Trippi-albumin biiseistä.

Maustetytöt herättivät menneenä talvena paitsi ihastusta omintakeisella tyylillään, myös vastakkaisia reaktioita sanoituskohustaan. Niin tai näin, viehätyksen kyllä ymmärtää. Kaksikon biiseissä on jotain hyvin yksinkertaista ja samalla oivaltavaa – miksi tehdä kaikki aina monimutkaisimman kautta? Pieni pilke silmäkulmassa auttaa asiaa. Kuuma teltta ja loppuillan tuleva tiukka kombo pakotti allekirjoittaneen tauolle, sillä sen jälkeen todellakin mentiin eikä meinattiin.

 

Qstock2019-247

Qstock2019-147

Qstock2019-145

Qstock2019-149

Qstock2019-151

Qstock2019-158

Qstock2019-152

Qstock2019-157

Qstock2019-159

Qstock2019-161

Qstock2019-164

Qstock2019-162

Qstock2019-167

Qstock2019-170

Qstock2019-173

Qstock2019-160

Qstock2019-174

Qstock2019-182

Qstock2019-177

Qstock2019-180

Qstock2019-192

Qstock2019-196

Qstock2019-194

Qstock2019-198

Qstock2019-200

Qstock2019-204

Qstock2019-205

Qstock2019-202

Qstock2019-206

 

Illan ja koko festarin vaikein päällekkäisyys osui lauantain alkuiltaan: nuoruuden suosikkini Apulanta, Suomen parhaita keikkoja vetävä Olavi Uusivirta, ja viimeistä kesää livenä kiertävä Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, kaikki päällekkäin. Voi perse! Ei siinä, valintoja oli tehtävä, ja tällä kertaa valintaa auttoivat venuet ja niiden sijoittumiset. Olavi Uusivirta, I’m coming for you. Ja kuten aina, Olavi ei pettänyt, vaan hiki lensi ja jossain vaiheessa jo mietin, räjähtääkö teltan katto irti vai mitä tässä tapahtuu. Pitissä kuvaamisen jälkeen tosin oli turha yrittää seurata keikkaa kovin läheltä, sillä Sirkusteltta oli tupaten täynnä. Tyydyin tuijottelemaan kauempaa teltan ulkopuolelta ja siirtymään sitten RTBB & Julkisen Sanan kautta kohti Kaleva-lavaa. Sinänsä harmi, sillä Olavin seurana lavalla nähtiin fiittaajia, ja olipahan tuttu paidaton crowdsurfingkin ohjelmassa. Kaleva-lavalla kuitenkin pikkuhiljaa aloitteli Don Huonot, jota odotin kuin kuuta nousevaa, ja joka valitettavasti jäi superlyhyeksi spurtiksi osaltani. Donkkarit olen viimeksi nähnyt Ruisrockissa vuonna 2010 – jotenkin kuvittelin mielessäni, ettei siitä nyt niin kauaa ole, mutta niin… Yhdeksän vuotta on aika pitkä aika. Bändillä oli alusta asti hyvä meininki, joka lämpeni lisää joka tahdilla. On suorastaan hämmentävää, miten Kalle Aholan ääni voi edelleen soida yhtä kuulaana kuin reilu parikymmentä vuotta sitten. Suojelusenkelin ja Pyhimyksen missaaminen harmittaa, mutta sentäs ehdin kuulla mm. Sydänpuun ja Seireenin. Toivottavasti näen kokonaisen klubikeikan vielä tulevaisuudessa!

Viikonlopun kovin (ja Qstockin historian kallein) esiintyjä oli ilman epäilystäkään Thirty Seconds To Mars. Neljän hengen altsurock-bändistä kahden hengen elektromaustetuksi kokoonpanoksi kutistunut bändi otti yleisön haltuun tutulla tavallaan – laulattamalla, huudattamalla, heittelemällä yleisöön erilaisia ilmalla täytettyjä palloja ja otuksia sekä nostamalla ihmisiä kanssaan lavalle bailaamaan. Vaikka 30STM on kaksi veljestä, pysyttelee Shannon Leto hyvin pitkälti rumpusettinsä takana hiljaa piilossa, antaen kultapaitaan ja pitsiviittaan pukeutuneen Jaredin johdattaa karismallaan show’ta. Shannon kipusi etualalle kuitenkin laulamaan viime vuoden America-levyllä kuultavan, akustisen soolobiisin Remedyn (vaikkakin hieman vaivaantuneena – ei ole spotlight introveriltä vaikuttavan Shannonin paikka ei) sekä ottamaan yhteiskuvat yleisön kanssa. Olen nähnyt marsilaiset parisen kertaa aiemmin ja tiesin kyllä, mitä odottaa. Silti olin hurmoksessa. Harvinaisesti kuvaajat saivat olla etualan pitissä koko keikan ajan, mutta runsas kuvasaldo kärsi kyllä reippaasti siitä, että hypin ja lauloin puolet biiseistä. Jaredin ääni toimi livenä paremmin kuin muistin (keikkatranssillani saattoi olla jotain vaikutusta tähän mielikuvaan). Ei hän missään nimessä mikään maailman taidokkain vokalisti ole, mutta viihdyttävä esiintyjä henkeen ja vereen – ja siitä 30STM koostuukin, viihdyttävästä show’sta. Jared veti kouluikäisen pojan kanssa flossausta ja toi ison Suomen lipun lavalle. Ne ovat asioita, joita kaikki muusikot eivät edes harkitse tekevänsä. Ensimmäisten levyjen biiseistä soitettiin ainoastaan The Kill (Bury Me), mutta jo This Is Warilta kuultiin useampi kipale. Puolitoista tuntia tuntui vartilta, ja keikan jälkeen piti istahtaa hetkeksi keräilemään itseään. Huh!

Kaksi päivää festareilla kului älyttömän nopeasti. Minne ihmeeseen aika katosi? Ainakin laulamiseen, fiilistelyyn, etsimen läpi tuijotteluun. En vaihtaisi sekuntiakaan pois.

 

Päiväni pähkinänä:

  • Upeimmat vokaalit: Lxandra
  • Hurmoksellisin hetki: laulaa The Killia yhdessä Jaredin ja muutaman tuhannen muun kanssa
  • Surkein tuokio: kävellä pois kauemmas Donkkareista ;____;
  • Jään odottamaan tulevia juttuja: Maustetytöt

 

Lisää kuvia Flickrissä – ja kannattaa nämäkin postauksen kuvat klikata parempilaatuisiksi. :)

 

Qstock2019-207

Qstock2019-214

Qstock2019-220

Qstock2019-226

Qstock2019-217

Qstock2019-231

Qstock2019-235

Qstock2019-241

Qstock2019-238

Qstock2019-223

Qstock2019-208

Qstock2019-237

Qstock2019-244

Qstock2019-245

Qstock2019-267

Qstock2019-275

Qstock2019-250

Qstock2019-258

Qstock2019-260

Qstock2019-266

Qstock2019-251

Qstock2019-268

Qstock2019-270

Qstock2019-277

Qstock2019-278

Qstock2019-283

Qstock2019-281

Qstock2019-285

Qstock2019-290

Qstock2019-286

Qstock2019-294

Qstock2019-301

Qstock2019-314

Qstock2019-324

Qstock2019-325

Qstock2019-329

Qstock2019-333

Qstock2019-344

Qstock2019-354

Qstock2019-351

Qstock2019-364

Qstock2019-369

Qstock2019-387

Qstock2019-389

Qstock2019-378

Qstock2019-337

Qstock2019-381

Qstock2019-418

Qstock2019-411

Qstock2019-421

Qstock2019-359

 

On the second day of Qstock Festival the weather didn’t seem to cool of even an inch. So festival-goers were again advised to drink enough water. Saturday started off with Chisu, who unfortunately performed so early I had just gotten out of bed and missed her slot. Luckily some had gotten to festival area on time though. Qstock has gigs on six different stages around the clock, and based on that the festival could actually go on for a third day. But organizing a big festival in the midst of the city for three whole days is a bit tricky – even now some roads have to be closed down for several days during the building and unbuilding of the venue. So what do I recommend? Get up early, plan your schedule and you’ll see the gigs you want to. Luckily the routes between stages are short.

My initial plan was to get to see Lxandra, but I arrived in time to both eat (sweet potato fries and cauliflower wings, yum!) and see Ellips. Now Ellips isn’t really a favourite of mine (neither is her band Haloo Helsinki! which is on a break atm), but I wanted to see her perform live. Good performer, still don’t like the music or the singing. Lxanrda on the other hand was gorgeous. That voice! She truly is something to look forward to in the future. I hope she’ll have a long and successful career. Other Finnish female poppers I saw: Anna Puu (what a joyful person she was on stage! If Vesala is the warrior princess of pop, Anna is more on the soft side), Sanni (she’s always inventing new things, which this time meant new arrangements and combinings of her old hits) and Maustetytöt (a funky duo with simple yet insightful songs). After them I needed a break, since the toughest part of the day was still yet to come.

Scheduled on top of each other were Apulanta (an ooold favourite), Olavi Uusivirta (a high-end performer with sweaty gigs) and Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana (fun big band tunes combined with rap, this is their last summer playing live). Headed to Olavi, since he’s a showman you don’t want to miss. And yet again, he delivered – sweat, singing, dancing, shouting, crowdsurfing etc etc. Unfortunately Sirkusteltta was so full that after taking photos I had no chance to get back inside. Had to watch a bit from outside the tent, then. Next up: Don Huonot. I waited for this (yet another old) favourite like hell, ’cause the last time I’ve seen them was in Ruisrock 2010. Too bad because of circumstance my gig experience was cut short, but I did hear some good ol’ faves (and didn’t hear some, bummer). The gig was awesome from the start and I really really wish I’d see them live at a club somewhere soon!

The cherry on top of the whole weekend (and Qstock’s most expensive act ever) was Thirty Seconds To Mars. Now I’ve seen them live a couple of times before so I knew what to expect, but still – the set was mind-blowing. Like usual, Jared Leto got the crowd’s attention 100% with sing-alongs, balloons, getting fans on stage to dance with him… Meanwhile Shannon Leto was mostly behind the drums, except for his solo song Remedy from last year’s album, and some group photos. Still, Shannon didn’t seem so comfortable coming up front, he seems so much more introverted than Jared, who’s charisma really steals time limelight every time. Unlike usually, photographers were allowed to stay in the pit for the whole gig, and so I did – although most of the pics are just way too blurry ’cause I kept jumping and singing along all the time. Had a blast! Jared’s voice worked better live than I remembered (or maybe it was the gig trance talking), but he definitely isn’t the best singer in the World. That doesn’t matter – 30STM is all about the show, the feeling, the music. Jared was flossing with a school boy and brought a big flag of Finland on stage too. How may musicians do that for the fans? The Kill (Bury Me) was the only old track played in the one-and-a-half-hour gig which went by SO FAST. After it all I just had to sit down for a minute. Phew!

All-and-all two days went by fastforwarded. Where did the time go? To singing, feeling, looking through the lens. Wouldn’t change one bit. 

My day in a nutshell:

  • Most amazing voice: Lxandra
  • Biggest drop of ecstasy: singing The Kill alongside with Jared and a few thousand others
  • Crummiest bit: walking away from Don Huonot ;____;
  • Keeping eyes + ears open for the future: Maustetytöt

More pictures ofc at Flickr – and I recommend clicking these bigger/better as well. :)

Ei kommentteja

Qstock 2019: Perjantai

Viime perjantaina lämpömittarin kivutessa kolmeenkymmeneen Celciukseen suuntasivat oululaiset ja oulunmieliset kohti Raattia ja Kuusisaarta, jossa heinäkuun loppua juhlistettiin perinteisin menoin Qstock-festivaaleilla. Festariviikonloppu myi loppuun ennakkoon ties monettako vuotta peräkkäin, eli yhteensä 40.000 lippua. Aluetta oli tänä vuonna kehitetty niin, että Sirkusteltta ja Koomalava (pieni teltta) oli vaihdettu päikseen, jolloin yleisömeri ei keikkojen ja lavojen välissä päässyt aiempien vuosien ruuhkaksi asti. Kuusisaaren ja Raatin välille oli myös rakennettu uusi, leveä silta kulkemisen helpottamiseksi. Silta sijaitsi hieman sivussa totutulta kulkuväylältä, ja festaroijilla kestikin hetki tajuta sillan olemassaolo. Kuitenkin esim. Rytmirannalle kulkiessa se oli paras reitti, ruuhkaton ja jouheva. Oheistoimintaa alueelta löytyi edellisten vuosien tapaan. Vesipisteitä oli runsaasti ja ainakin Ruisrockissa aikoinaan nähty hienojakoinen vesisuihku oli tuotu Qstockiinkin antamaan lisäviilennystä helteeseen.

Qstock2019-7

Qstock2019-40

Qstock2019-6

Qstock2019-5

Qstock2019-3

Qstock2019-2

 

Oma perjantaini oli artistikattaukseltaan varsin kotimaapitoinen The Offspringin ollessa ainoa, joka rikkoi kaavaa. Portit olivat auenneet jo parisen tuntia aiemmin ennen kuin saavuin alueelle –  pienen Peltokurki-piipahduksen jälkeen suuntasin heti ensalkuun päälavalle, jossa Vesalan oli määrä aloittaa settinsä. Olen nähnyt naisen soolona kerran aiemmin muutama vuosi sitten, ja silloin show ei sen kummemmin vakuuttanut (biisit kyllä). Tällä kertaa tilanne oli toinen. Kokonaisuus oli skaalattu suurelle lavalle sopivaksi, ja tokihan vuosien saatossa monet Paula Vesalan biisit ovat nousseet hiteiksi asti ja varmuutta myös soolona esiintymiseen karttunut. Moderni poppi iski yleisöönkin, jota tuntui olevan kohtuuaikaiseen ajankohtaan nähden mukavasti paikalla. Vesala on kuin Leia, avaruusprinsessa ja taistelija, vahva ja teräväreunainen, mutta säteilevä.

Hieman myöhemmin paikallisia esittelevällä Oulu-lavalla Jokrates räppäsi menemään suorassa auringonpaisteessa. Spotifysta saamani synkän riimittelijän kuva karisi täysin (osittain toki myös neonvärisen asun vuoksi…) mielettömän energian ja tanssittavan musiikin takia. Biisejä löytyi laidasta laitaan karrikoiramaisista rytmeistä perinteisempään räpäyttelyyn. Koska minuun iski nimenomaan se synkkyys, harmitti keikan erilainen sisältö hieman ja suuntasin samaan aikaan Koomalavalla soittelevan Ylva Harun pariin. Ja kuten aina, setti oli herkkä ja tunnelmallinen, mutta ei kuitenkaan melankolinen vaan toiveikas ja lämmin. Ihmiset silminnähden viihtyivät. Ylva Haru mainitsi tulevansa klubikeikalle Ouluun lokakuussa, joten se kannattaa laittaa jo nyt kalenteriin! Ylva Harun jälkeen yritin päästä Rytmirantaan tsekkaamaan Teflon Brothersin meininkiä. Turha toivo. Koko lavan alue oli tupaten täynnä, ja keikkaa piti tyytyä katsomaan kaukaa. En siis jaksanut edes yhtä biisiä loppuun. Jälkeenpäin kuulin, että mm. Kalevauva.fi oli fiittaamassa keikalla. Olisi siis kannattanut jäädä.

Mainstagen otti seuraavaksi haltuun jo festarikonkareiksi tituleerattavat Jare ja VilleGalle. En ole koskaan nähnyt JVG’tä livenä omalla keikallaan, ilman kameraa, mikä kieltämättä houkuttelisi ihan bilefiiliksen vuoksi. Mutta kyllähän sitä elää sen verran kameran takana, ettei osaisi olla ilmankaan. Viime vuodelta muistan aavistuksen väsyneen ja etäisen oloisen kaksikon, mutta tällä kertaa tyypit pursusivat energiaa ja läsnäoloa. Ehkä semiaikainen slottikin vaikutti asiaan, sillä kun yleisö ei vielä alkuillasta ole järjettömässä humalatilassa, keikka ei ole pelkästään bilekeikka. Lisäksi pitkään jatkunut kiertue näkyy muusikoissa lähes aina, halusi sitä tai ei. Tällä kertaa autourheilusta ammentava teema kiertueen ympärillä toimi, ollen sopivan hillitty mutta silti täysin näkyvä. Elastinen kävi fiittaamassa lavalla ja muuan Jare Tiihonenkin lymyili bäkkärillä.

 

Qstock2019-52

Qstock2019-34

Qstock2019-37

Qstock2019-8

Qstock2019-22

Qstock2019-15

Qstock2019-25

Qstock2019-16

Qstock2019-38

Qstock2019-45

Qstock2019-42

Qstock2019-61

Qstock2019-41

Qstock2019-59

Qstock2019-46

Qstock2019-48

Qstock2019-47

Qstock2019-57

Qstock2019-58

Qstock2019-56

Qstock2019-62

Qstock2019-63

Qstock2019-67

Qstock2019-81

Qstock2019-91

Qstock2019-92

Qstock2019-89

Qstock2019-98

Qstock2019-75

Qstock2019-84

Qstock2019-94

Qstock2019-103

 

Yksi kesän 2019 kiireisimmistä yhtyeistä on taatusti Agents kera solistinsa Ville Valon. Parrasvaloihin palannut, freesi ja hyvinvoivan oloinen Valo puhututti aiemmin tänä vuonna, mutta oli syy sille hampaat tai mikä tahansa, mies osaa laulaa. Ja kyllähän sitä pehmeää, syvää ääntä on vuosien aikana kaivattukin! Keikka alkoi parilla instrumentaalilla biisillä, ennen kuin Ville Valo astui lavalle muiden jatkoksi. Agents ei sinänsä kuulu omiin suosikkeihini, mutta suomalaiseen kesään se istuu loistavasti. Illan pääesiintyjä kuitenkin jo odotti, joten VV&A-setti jäi valitettavasti nysäksi. Kauas kuitenkin kuulin, kun he lopuksi soittivat HIMin When Love And Death Embracen. 14-vuotias minä huokaili onnesta.

Päälavan edessä yleisömeri kasvoi, kun stagelle odotettiin skeittipunkin konkaria, The Offspringia. Dexter Hollandin luotsaama yhtye on yhtä vanha kuin minä (!), mutta nousi kuitenkin suuren yleisön suosioon vasta 1990-luvulla Smashin myötä. Muistan, kun se ala-asteella alkoi soida ensin luokkamme poikien Walkmaneissa, ja myöhemmin about kaikkien muidenkin soittimissa ja korvissa. ”I know she’s playing with me / That’s okay ’cause I’ve got no self esteem” on laini, jonka jokainen on joskus kuullut. Keski-ikäistymisestään huolimatta bändi tuntui olevan vedossa ja kuulosti livenä yllättävän hyvältä – siis lähes samalta kuin levyillä vuosia, vuosia sitten. Suuntasin muutaman kipaleen jälkeen Sirkustelttaan, mutta kuullessani myöhemmin kauempaa pätkiä, tuntui meininki olevan katossa. Yleisö otti bändin hyvin vastaan ja antoi sille vastavuoroisesti energiaa takaisin. Itse suuntasin telttaan katsomaan Ruusuja, jonka kyllä olen nähnyt tähän päivään mennessä jo jokusenkin kerran, mutta joka aina vaan on niin hyvä. Savuverhon takaa Ringan tuttu kuulas ääni lauloi Bubosta ja Toyota Celicasta ja kuuman kesäpäivän kosteus tuntui iholla vielä keskellä yötäkin. Aivan hyvä!

 

Päiväni pähkinänä:

  • Yllättävästi paras: JVG
  • Viilentävin juoma: vesi
  • Ihanin nostalgiatrippi: pieni hetki HIMiä

 

Lisää kuvia Flickrissä!

Qstock2019-111

Qstock2019-119

Qstock2019-122

Qstock2019-114

Qstock2019-106

Qstock2019-118

Qstock2019-124

Qstock2019-105

Qstock2019-123

Qstock2019-127

Qstock2019-125

Qstock2019-129

Qstock2019-130

Qstock2019-131

Qstock2019-136

Qstock2019-137

Qstock2019-134

Qstock2019-132

Qstock2019-135

Qstock2019-143

Qstock2019-141

Qstock2019-139

Qstock2019-140

Qstock2019-142

 

Last Friday when the thermometer was chasing the skies, people of Oulu headed to the traditional end-of-July feast, Qstock Festival. The weekend was sold out as it has been for several years now, with 40.000 sold tickets. The area itself had gone through some minor changes: the circus tent and Kooma stage were switched with one another  so that overcrowding between stages and gigs could be minimised. There was also a new bridge built. Sure, it took a while before festival goers actually found it, since the bridge was located a bit further away from the usual main road. But it was very convenient especially when heading to the beach stage. The heatwave was well handled with lots of water stops to fill up your bottle and a rain shower thingie to cool off warm skin.

My Friday was pretty much made from Finnish music – Vesala (the talented pop princess slash space fighter), Jokrates (a local rapper whose material I thought to be a lot darker than it really was), Teflon Brothers (saw only one song because of the massive crowd), Ylva Haru (I knew she + her band would manage perfectly just like before, with some fairy and woody folk), JVG (partee!), Ville Valo & Agents (the World has been waiting to hear Valo’s soft and dreamy voice for years, and early this year their prayers were answered) and last in the evening, Ruusut (seen many times, but worth seeing several times more).

The only act I saw that day that’s not from Finland was The Offspring. The crowd was already waiting anxiously to see these skate punk veterans and were giving all their energy onto the stage. The musicians threw it right back. Even though heavily middle-aged, Dexter Holland + folks sounded surprisingly very much alike to their 20 years prior and the gig seemed to vibe positively over everyone. I only watched a couple of songs since I wanted to see Ruusut as well, but everything I heard from far later on sounded as energetic as in the beginning.  After all, there probably wasn’t one soul at the festival who hadn’t heard the line ”I know she’s playing with me / That’s okay ’cause I’ve got no self esteem” before, anywhere, ever.

The hot summer day was coming to an end, but Saturday was full of joy which I didn’t have a clue about yet.

My day in a nutshell:

  • Surprisingly the best: JVG
  • Coolest drink: water
  • Loveliest pinch of nostalgy: hearing Agents & Ville Valo play HIM’s When Love And Death Embrace (even though just a glimpse from far away)

More pics at Flickr!

Ei kommentteja

Kohti Qstockia

Toistan itseäni, mutta niin toistaa myös Qstock – tänäkään vuonna ei nimittäin helteistä ole festariviikonloppuna Oulussa puutetta. Huomenna starttaava kaksipäiväinen festari on kesän odotuslistalla korkealla, sillä fiilis siellä on aina poikkeuksellisen hyvä.

Line-up on Qstockissa aina lähes aina selkeästi neljään kategoriaan jakautuva: suuret nimet pääesiintyjinä, kotimaiset popin vakiokasvot, metalli ja rock, sekä indie-artistit ja muut tulokkaat (myös paikalliset pumput). Pääesiintyjinä nähdään tänä vuonna perjantaina The Offspring sekä lauantaina Thirty Seconds To Mars. Jälkimmäistä en olekaan nähnyt nyt muutamaan vuoteen, ja voi pojat voin sitä kyllä suositella! Jared Leton ääni ei ehkä kanna täydellisesti, mutta bändi ottaa yleisön haltuun 110% intensiteetillä. Yes this is a cult.

Bileitä jos etsii, niin tarjolla on JVG’n ja Asa & Bandin lisäksi mm. Mouhous ja Stereo, jotka ehkä vielä rakentavat artistiuttaan, mutta jotka tuotannon perusteella tanssittavat yhtä hyvin kuin suuremmatkin nimet.

Mitä muuta sitten kannattaa alueella katsoa näiden, ja parin muun ennalta-arvattavan (Ville Valo & Agents, Olavi Uusivirta, Ruusut) lisäksi?

 

Ylva Haru

Tätä blogia lukeneet eivät voi olla tietämättä, kuka on Ylva Haru. Herkkää ja tunteikasta folkia, joka laittaa ajatukset liikkeelle. Koomalavalla perjantaina.

Lxandra

Hyvinkin kansainväliseltä kuulostava nuori nainen kuvailee itse musiikkiansa yhdistelmäksi Berliinin katuja ja suomalaisia hirsimökkejä. Voisiko parempaa olla? Uskomaton ääni yhdistettynä klassisen vetäviin pop-kipaileisiin, toimii. Sirkusteltassa lauantaina.

Jokrates

Uskoako tuota, että listallani on suomiräpin edustaja? Jos nyt tämän kerran. Jokrates on uusi fresh lupaus, jossa on jotain erityistä. Jonkin aikaa pohdittuani keksin, mikä se erityisyys on – synkkyys. Synkkä rap kyllä osuu meikäläiseen, aina. Oulu-lavalla perjantaina.

Barbe-Q-Barbies

Viidestä naisrokkarista koostuva energinen yhtye. Ei ehkä kuulu normaalisti omaan repertuaariini, mutta jokin tässä viehättää ja uskon, että livemeininki on juuri niin messevää kuin olettaa saattaa. Koomalavalla lauantaina.

Don Huonot

Näin Donkkarit aikoinaan heidän edellisen isomman kiertueensa aikaan Ankkarockissa, joka silloin vielä järjestettiin vuosittain Vantaalla. Don Huonot kuuluivat olennaisena osana teiniyteeni, ja Hyvää Yötä ja Huomenta -levyn jokaiselle biisille on kehittynyt oma merkityksensä. Ja, no, loistavien biisien lisäksi Kalle Ahola nyt vaan sattuu olemaan kuuma. Kaleva-lavalla lauantaina.

 

Qstock is starting tomorrow! And as usual (I actually say this every year) – the heat is on and it’s probably gonna be couple of warmest days in Oulu this whole summer. Just in time for the festival. Above are listed some must-sees this weekend. Go enjoy the sun, the music, the people – and remember to drink enough water!

Ei kommentteja

Provinssi 2019: Perjantai

Provinssi_2019_156

Provinssi-perjantaina minulla oli hyvä aikomus mennä alueelle jo kahden maissa Pyhimyksen & Saimaan keikalle. No, arvaatte varmaan kuinka siinä kävi. Aivan niin aikaiseen aloitukseen en kyennyt, mutta Sannin keikalle sentään ehdin. Punaiseen haalariin sonnustautunut tehomimmi otti päälavan haltuunsa varmin ottein ja energiaa riitti loppuun asti. Heti seuraavaksi Vesala – haalariin pukeutunut hänkin – aloitti Woodland-lavalla pari tanssijaa seuranaan. Tanssijat taipuivat sellaisiin asentoihin, että itse taittaisin vain niskani jos yrittäisin moisia. Vesalan viimeisen biisin aikana kiiruhdin päälavalle valmiina seuraavaan keikkaan: Ville Valo & Agents. Kuvasin keikan alussa lähempää, mutta siirryin sitten kauemmas, koska olin sopinut tapaavani ystäväni tietyllä paikalla. Fiilistelin sieltä loppukeikan, voi mitä hymyn huulille nostattavaa nostalgiaa! Isäni kuunteli erityisesti Agentsia ja Topi Sorsakoskea aina automatkoilla ollessani pieni, joten kappaleet ovat tallentuneet syvälle sisinpääni. Agents ja Topi Sorsakoski ovat oikeastaan ainoata iskelmää, mitä välillä itsekin ihan mielelläni kuuntelen. Ville Valon & Agentsin yhteislevyn olin jo tietenkin ennen keikkaa kuunnellut useaan otteeseen, mutta jotenkin en osannut odottaa myös niitä kaikkia lapsuudestani tuttuja kappaleita kuten Surujen kitara ja Illan varjoon himmeään.  Olin koko keikan, varsinkin tuon yllättävän osuuden, aivan fiiliksissä! Toivoin, että isäni ja veljenikin olisivat olleet paikalla. Vile Valon ääni kuulosti aivan upealta ja soi kauniisti. Viimeisenä biisinä keikalla kuultiin HIM-cover When Love and Death Embrace. Täydellistä!
Provinssi_2019_155
Provinssi_2019_157
Provinssi_2019_171
Provinssi_2019_166
Provinssi_2019_165
Provinssi_2019_169
Provinssi_2019_162
Provinssi_2019_164
Provinssi_2019_161
Provinssi_2019_5
Provinssi_2019_194
Provinssi_2019_188
Provinssi_2019_190
Provinssi_2019_189
Provinssi_2019_196
Provinssi_2019_193
Provinssi_2019_192
Provinssi_2019_246
Provinssi_2019_153
Provinssi_2019_78
Provinssi_2019_250
Provinssi_2019_245
Provinssi_2019_249
Provinssi_2019_209
Ruokatauon jälkeen luvassa oli Apulanta. Toni kimalteli lavalla omituisessa, vaikkakin näyttävässä, violetissa paljettiverryttelypuvussa. Tykkään bändin uusimmasta Make Nu Metal Great Again -EP:stä (toki siis myös vanhasta tuotannosta) ja onneksi siltä kuultiin pari biisiä, vaikka suosikkini Numero jäikin uupumaan. Apulannan keikalta singahdin suoraan Anna Puuta katsomaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin uudistuneen, galaktisen Anna Puun esiintyvän ja tykkäsin kyllä. Keikan jälkeen ehdin taas hieman katsastaa festarin ruokatarjontaa. Illan toiseksi viimeinen keikka itselleni oli vanha suosikkini Sara. Keikalla kuultiin suurimmaksi osaksi uusimman levyn biisejä, mutta myös pari vanhaa kappaletta. Kamerani ei oikeasti ole tarpeeksi valovoimainen pimeässä kuvaamiseen, joten olin taas kerran valmis heittämään sen kaivoon. Suurin osa koko festareiden kuvasaldosta on omasta mielestäni täyttä huttua, mutta olisin varmaan samaa mieltä, olisi minulla sitten millainen kamera hyvänsä. Nyt kuitenkin takaisin varsinaiseen festariin. Perjantaina viimeisenä oli vuorossa omalta osaltani koko festarin odotetuin esiintyjä eli nuoruusvuosieni suosikki Limp Bizkit. Keikka ylitti odotukseni ja voi kuulkaa mikä nostagiaryöppy kulki kehon lävitse! Lyriikat tulivat jostain selkärangasta ja lauloin ja hypin kuin teininä konsanaan. Edellisen ja ensimmäisen kerran näin Limp Bizkitin vuonna 2001 samaisella päälavalla. Provinssi tosin tunnettiin vielä silloin nimellä Provinssirock.
Provinssi_2019_202
Provinssi_2019_212
Provinssi_2019_211
Provinssi_2019_215
Provinssi_2019_216
Provinssi_2019_204
Provinssi_2019_210
Provinssi_2019_178
Provinssi_2019_174
Provinssi_2019_184
Provinssi_2019_186
Provinssi_2019_182
Provinssi_2019_226
Provinssi_2019_228
Provinssi_2019_227
Provinssi_2019_234
Provinssi_2019_232
Provinssi_2019_239
Provinssi_2019_238
My Provinssi Friday in a nutshell: SanniVesalaVille Valo & AgentsApulantaAnna PuuSara and Limp Bizkit. The best and most anticipated was Limp Bizkit, a teenage favorite of mine. All the lyrics just came back and it was such a nostalgic rush! The previous and the first time I saw them was on that very same stage in 2001 when Provinssi was still known as Provinssirock. Another highlight of the day was Ville Valo & Agents. My dad listened to a lot of Agents and Topi Sorsakoski when I was young, and well, pretty much my whole life. It’s actually basically the only schlager I like to listen to sometimes on my own. I’d listened to the album by Ville Valo & Agents many times and knew to expect those songs from the gig. What I didn’t expect were the old Agents-songs that weren’t on that new album. Oh I was so happy to hear them! I just wished my dad and brother could’ve been there. Ville Valo’s voice was so beautiful and clear. And the last song, a HIM-cover ”When Love and Death Embrace” was perfect.

Ei kommentteja