Flow 2018: Perjantai

Flow Festival. Meidän kesämme viimeinen festarimme. Alice oli paikalla perjantain, jonka jälkeen raju flunssa pakotti hänet jäämään petiin loppuajaksi. Itse en osannut uhkailuistani huolimatta tänäkään vuonna jättää Flow’ta väliin edes päiväksi. Vaikka henkilökohtaisten musiikkimieltymysteni suhteen viikonloppu oli kuivin vuosikausiin (hyviä keikkoja oli silti tottakai!), uniikki miljöö, paikalla palloilevat ystävät ja se tunne, kun ajelehdit ex tempore keikalle, josta et tiedä mitään ja jonne et aikonut mennä, ja yllätyt positiivisesti, on jotain, mikä on koettava joka vuosi uudelleen. Ja vaikka perjantaini alkoi nihkeästi, niin sunnuntaina olin jo ihan toisella mielellä. Miksi nihkeästi? Huippukivan Qstockin ja Varjofestivaalin peruuntumispettymyksen jälkeen oli Flow’hun ja kesäloman loppumiseen vaikea asennoitua. Varsinkin, kun mitään übermahtavia huippukeikkoja ei mielestäni todnäk ollut tiedossa, ainakaan sellaisilta, keitä en olisi nähnyt lavalla aiemmin. Taivaalta ripsi ajoittain vettä, söin pahaa ruokaa (ollapa keskellä trendikästä ruokavalikoimaa, kun sattumoisin vihaa korianteria) ja ihmisiä oli yksinkertaisesti liikaa. Jukan sanoja lainaten, Flow lakkasi olemasta altsufestari kauan aikaa sitten. Sen sijaan oma ainutlaatuinen festarinsa se silti edelleen on. Ja aina on niitä huippuja keikkoja. Kun perjantain fiiliksistä selvisi, oli viikonloppu pelkkää nousujohteista (musiikki)humalaa.

Päiväni oli tarkoitus alkaa Töölön Ketterällä, mutta logistiikka sännäten ympäri kaupunkia ystävien luona vei sen verran aikaa, että totesin kiirehtimisen järjettömäksi ideaksi. Ehdin kuitenkin parahiksi Paperi T’hen. Mahtavaa settiä, kuten aina. Paprun debyyttikin toki voitti lukuisia palkintoja ja täytti suomiräpin aukon, jota ei edes tiedetty olevan olemassakaan, mutta Kaikki on hyvin on vielä enemmän. Hiotumpi, älykkäämpi, niin monia arvoituksia sisällään pitävä. En ehkä ole muuta viime viikkoina kuunnellutkaan. Paperi T’n jälkeen hipsin Olavi Uusivirran keikalle Lapin Kulta Red Arena -telttaan, joskaan en hikistä ja vauhdikasta meininkiä kovin kauaa jäänyt katselemaan (täytyy myöntää, etten tiedä miksi en jäänyt, luultavasti aikataulutusten vuoksi?). Taattua Olavia, eli kukaan ei todellakaan jäänyt kylmäksi! Tyyppi on kyllä mieletön esiintyjä. Päälavan Fleet Foxes oli yksi odotetuimmista, vaikka en lopulta heidän tuotantoaan niin kovin hyvin debyyttiä lukuun ottamatta tunnekaan. Keikka oli hyvä ja tunnelmallinen, mutta mielentilaani ja nälän asteeseeni sillä hetkellä jotenkin väärä, enkä jaksanut keskittyä folk-jäppisiin muutamaa kipaletta kauempaa. Valitettavaa, mutta joskus käy näin.

Flow2018-1

Flow2018-2

Flow2018-8

Flow2018-13

Flow2018-7

Flow2018-10

Flow2018-15

Flow2018-16

Flow2018-20

Flow2018-22

Flow2018-32

Flow2018-26

Flow2018-34

Flow2018-35

Flow2018-36

Flow2018-40

Flow2018-41

Flow2018-43

Flow2018-42

Flow2018-46

Flow2018-49

Flow2018-47

Rockin ikoni Patti Smith sen sijaan piti otteessaan älyttömän hyvin. Naisella on vielä yli seitenkymppisenäkin ääntä ja lavapreesensiä vaikka millä mitalla, eikä hyvään show’hun tarvita kummoista rekvisiittaa, musiikki riittää. Patti Smith muistuttaa minua Nick Cavesta ja hänen esiintymisestään hurjasti. Jokin näissä ns. vanhan linjan rokkareissa on – he selkeästi nauttivat lavalla olemisesta, tietävät mistä naruista vetää jotta yleisö viihtyy. He ovat ohittaneet mahdollisen leipiintymisvaiheen, ja voivat taas antaa itsestään ihan kaiken. Pattin keikka oli yksi koko viikonlopun parhaimmistosta.

Samaa ei voi valitettavasti sanoa kesän ainoan Euroopan keikkansa vetäneestä Ms. Lauryn Hillistä, joka ensin odotutti itseään puoli tuntia hiphopia ja reggaeta tuuttaavan DJ’n voimin, ja sitten veti The Miseducation of Lauryn Hill -albuminsa kappaleista sovituksia, joista biisit olivat hädin tuskin tunnistettavissa. DJ olisi ollut ok, jos olisi lopettanut vartin kohdalla, jolloin yleisökin vielä jaksoi olla hypessä mukana. Hesarin artikkelin mukaan Hillille tuli yllätyksenä se, ettei voinutkaan esittää kaikkia aikomiaan (eli mainitun levynsä, joka juhlii 20-vuotissyntymäpäiviään) biisejä lavalla, sillä suomalaisilla festareilla ei noin vain vedetä yliajalle. En silti ole 100% samaa mieltä Arttu Seppäsen kanssa, en Laurynin enkä varsinkaan Pattin suhteen. Keikka ei ollut sitä mitä odotettiin, mutta toisaalta en itse odottanutkaan mitään kummempaa. Hillin äänen upeus ei ollut kadonnut, vaikka livesetti jäikin pahasti tyngäksi.

Päälavan naisten välissä kävin tsekkaamassa uutta sukupolvea edustavan Sigridin. Norjalaispoppari valittiin BBC’n Sound of 2018’n voittajaksi, ja kenties juuri tämän vuoksi yleisöäkin tuntui olevan paikalla varsin mukavasti. Black Tentin soundit kuitenkin olivat epätasaiset, enkä saanut biiseistä kunnon otetta – enhän edes kuullut niitä kunnolla. Tai ehkä vika olikin vain omissa korvissani, sillä muilla ei tuntunut meiningistä päätellen olevan samaa ongelmaa. Päivän lopuksi fiilistelimme vielä Joensuu 1685’n huikeaa meininkiä. Alicen piti kuitenkin ehtiä bussille, joten lähdimme Kurvia kohti jo ennen keikan loppua. Toivottavasti näen kuitenkin tämän trion jossain pian uudelleen! Tässä vaiheessa iltaa fiilis oli jo kohentunut muutaman tunnin takaisesta, joten yöunien jälkeen lauantaihin pystyi lähtemään hyvällä mielellä.

Kuvia tietty lisää Flickrissä!

Flow2018-54

Flow2018-55

Flow2018-57

Flow2018-62

Flow2018-71

Flow2018-72

Flow2018-63

Flow2018-69

Flow2018-70

Flow2018-64

Flow2018-68

Flow2018-75

Flow2018-81

Flow2018-78

Flow2018-84

Flow2018-88

Flow2018-92

Flow2018-95

Flow2018-93

Flow2018-98

Flow2018-104

Flow2018-102

Flow2018-105

Flow2018-100

Flow2018-111

Flow2018-113

Flow2018-115

Flow Festival. Our last festival of summer 2018. Alice was there too on Friday, but unfortunately a punching flu forced her to stay in bed for the rest of the days. I was in Suvilahti the whole weekend. Musicwise this wasn’t as spectacular a Flow for me as in some previous years, but the uniqueness and discovering new music is something that draw me to Flow Festival year after year. Friday was tough though. I had a difficult time adjusting after all the great festivals this summer (and my summer vacay ending), ate bad food (hello coriander, why do you have to be everywhere?!), tried to dodge raindrops and got a bit lot distressed over the huge amount of people. Luckily there were some good gigs. And after the first day, the rest of my festival weekend was a whole lot better.

I was supposed to start off with Töölön Ketterä, but as their slot was pretty early on (and I was way behind my schedule) I missed them and got around to see Paperi T instead. He was as brilliant as always. Can’t imagine Finnish rap scene without him, really. Next up Olavi Uusivirta, whom I didn’t really follow for that many songs, but I’m sure he gave as sweaty and upbeat rock performance as usual. Fleet Foxes was already starting on main stage. I was quite expecting to see the band, but somehow the time and my mental state (and my rumbling stomach) were wrong for the lovely folk tunes. Thus I couldn’t concentrate the whole gig. Too bad, but sometimes this just happens.

Rock icon Patti Smith on the other hand caught me to the bones. The lady still has her voice and intensity at over 70 years old, and she somehow reminds me quite a lot of Nick Cave on stage. Somehow these older rockers know which strings to pull to make the audience enjoy themselves and they really seem to enjoy themselves singing and playing live. Patti’s gig was one of  Flow 2018’s best in my opinion. The same can’t unfortunately be said of Ms. Lauryn Hill’s performance. Although this lady too has a magnificent voice, the set was a mess. First, a DJ played hip hop and reggae tracks for half an hour – this would’ve been ok if he’d stop after 10-15 minutes when the crowd had reached its peak of hype – and then Hill sung tracks of The Miseducation of Lauryn Hill (which celebrates its 20th birthday), which really couldn’t be recognized as the same songs as on the album. Uh-oh. Apparently it also came as a surprise that at a Finnish festival you really can’t do overtime, and she had to leave a lot of songs out from the set. I can’t say the gig was all bad. But it wasn’t that good either.

In between these main stage women I saw Sigrid, a pop chick from Norway who earlier this year won BBC’s Sound Of 2018. A talented young woman I’m sure, but the sounds at Black Tent were somewhat fuzzy and I really couldn’t make up a lot from the songs. Maybe the fault was in my ears, who knows. My day ended with Joensuu 1685 which sounded absolutely brilliant. Alice couldn’t miss her bus so we had to leave a bit early. At this point my mind was already a lot brighter than a few hours previously, so after a night’s sleep Saturday dawned with a pretty good vibe.

More pics of course at Flickr!

Ei kommentteja

Woman power

Festarikesä on ohi. Nyyh. Ennen kuin päästään viime viikonlopun Flow-muisteloihin, otetaan torstain kunniaksi pieni katsaus upeiden naisten luomaan musiikkiin.

 

Cat Powerin uusi biisi on juuri sopivan melankolinen ja raukea alkaviin syyspäiviin. Woman feat. Lana Del Rey kuitenkin mielestäni hivenen vajoaa kertsissä, ja taipuu enemmän keskinkertaisen rockin puolelle. Mutta säkeistö, se on upea. Lanaa kuullaan taustavokaaleissa, varsinaista fiittausta hänellä ei ole.

Frank Frank Frankin ylistys kaikenlaisille bikinivartaloille ja itsensä hyväksymiselle nojaa ysärieuropopin biittiin ja hauki on kala -efektiin. Joidenkin aivosoluja renkutus taatusti myös ärsyttää, minut kipale lähinnä laittaa tanssimaan! Eritoten viimeinen minuutti stemmalauluineen ja salsarytmeineen on onnistunut. Toivottavasti tämä löytää tiensä klubien tiskijukkien repertuaariin.

Flow’ssa kutkuttanut D.R.E.A.M.G.I.R.L.S -kollektiivi esitteli kasan suomalaisia (nais)räppäreitä. Kovasta keikasta lisää myöhemmin, mutta ensin esittelyyn F, joka oli itselleni kyseisestä setistä uusi tuttavuus ja varsin positiivinen sellainen. Jos kuulisin tämän radiosta, en voi sanoa että noteeraisin biisiä välttämättä ainakaan ensimmäisellä kuuntelulla. Mutta kun näkee jotain tällaista livenä lavalla, siitä ei voi olla pitämättä.

Some new songs – either new for the whole World or just new to me – from some kick-ass female musicians! 

Ei kommentteja

Kohti Flow Festivalia

ALICE // Meidän molempien osalta tämän kesän viimeinen festivaali eli Flow Festival lähenee pikavauhtia. Odotan eniten näiden upeiden naisartistien keikkoja: Ms. Lauryn Hill, Patti Smith ja Charlotte Gainsbourg. Gainsbourgin uusinta levyä en ole kuunnellut kovinkaan paljon, koska se ei ole säväyttänyt siinä määrin kuin edelliset. Olen muuten edelleen katkera siitä, että Gainsbourgin keikka vuoden 2012 Garden Partyssa peruuntui, koska erikoissoittimet eivät olleet saapuneet. Tämän vuoden settilistoja tutkittuani luulen, että lemppareistani (Anna, IRM, All the Rain, The Operation, Voyage, Trick Pony) ei soiteta ainuttakaan. Jos olen oikeassa, niin tulen varmaan vain entistä katkerammaksi. Täytynee tehokuunnella uusinta albumia koko ensi viikko, jotta saan keikasta mahdollisimman paljon irti!

 

JUNE // Alice, älä katkeroidu! Ihanien menestyneiden naisartistien lisäksi Flow’sta nimittäin kuitenkin löytyy tuttuun tapaan p a l j o n kaikenlaista – yli sata artistia ja bändiä kymmenellä eri esiintymisalueella. Ja niin ikään edellisvuosien tapaan elektroninen musiikki on harvinaisen hyvin edustettuna. (Toivotaan muuten, että tänä vuonna päästään Back- tai Front yardille tanssahtelemaan niiden tahtiin – eikä käy kuten viime vuonna, jolloin jalkamme jo veivät rytmin tahdissa kohti DJ-settiä, kun se karmea myrsky iski täysillä romahtaen päälle.) Ja jottei menisi liian elektronispainotteiseksi, löytyy niin indietä, folkia, rappia, kokeellista settiä kuin musiikkia ympäri maailmaa. Yllä mainittujen lisäksi tässä muutama muu tärppi, joita itse odotan:

Mio – jossain pilven reunan ja maan pinnan välillä kulkeva kotimainen naisoletettu, joka tekee ja tuottaa elektronisia unelmia meille tavan tallaajille.

Fleet Foxes – vanha suosikki vuosien takaa, keinuvaa folkia rentoon chillailuun ja grillailuun.

St. Vincent – kuvankaunis Annie Clark, joka lavalla on kaikkea muuta kuin seinäruusu. Hänen keikkansa vuoden 2012 Flow’ssa oli päätä huimaava, ja sama slotti Lapin Kulta Red Arenalla sunnuntain viimeisenä lupaa hyvää tällekin vuodelle.

Muita, mitä kannattaa lisätä listalle: Kamasi Washington, jazz-velho, joka heittää festareilla sunnuntaina peräti kaksi keikkaa peräkkäin ja jonka settejä on kehuttu maasta taivaisiin – Kendrick Lamar, koska mitä tahansa tämä Pulitzerilla palkittu räppäri lavalla tekeekään, se todennäköisesti on katselun ja kuuntelun arvoista – Noname, joka yhdistää räppiä ja runoutta letkeästi toisiinsa – D.R.E.A.M.G.I.R.L.S -kollektiivi, joka on lähtöisin juontaja-DJ’den Taika Mannilan ja Lina Schifferin käsistä ja joka tulee sisältämään elektroa yhdistettynä hiphopiin upeiden suomalaisten naisräppärien siivittämänä – sekä tietenkin Arctic Monkeys, jonka 12 vuoden takaisen debyytin jokainen itseään kunnioittava sen ajan indierokkari osaa ulkoa. Pääsisiköhän tällä alkuun?

Musiikin ohella ei unohdeta kokonaisuutta, joka Flow todellakin on: ruokaa, taidetta, elokuvia, juomaa, glitteriä, oleilua, lasten sunnuntaita, kestävää kehitystä, ja kirsikkana kakun päällä niitä omia ystäviä. Olkoon meillä kaikilla erittäin hauska viikonloppu!

 

The awaited Flow Festival opens its gates this Friday and offers a whole lotta love to our weekend. That’s to say music, food, friends, art, movies, what else. Here are a few tip you don’t want to miss!

Ei kommentteja

Tammerfest 2018: Lauantai

Tammerfest_2018-90

Palataan vielä takaisin Tammerfesteille, lauantaihin. Kävin ennen alueelle suuntaamista lounaalla ystävän kanssa. Olimme onneksi liikkeellä auton kanssa, sillä erittäin rankka sadekuuro ropisi taivaalta hieman ennen JVG:n keikkaa. Onneksi pahin sade laantui tihkuksi ja ehdin alueelle juuri, kun JVG aloitteli tokaa biisiänsä. Noita kahta hyvin liikkuvaista herraa on muuten melko vaikea kuvata, kun tuntuu, että on itse aina väärässä paikassa. Olen nähnyt JVG:n livenä jo lukuisia kertoja, joten keikka ei sinänsä ollut itselle mitenkään erityinen. Hyvä se oli, kuten aina.

Päivän – ja itse asiassa koko Tammerfestin – odotetuin keikka oli omalta osalta lapsuuteni /  nuoruuteni supersuosikki Nylon Beat. Kuvasaldo varsinkin tältä keikalta on kovin laiha, sillä enhän minä nyt kyennyt kunnolla kuvaamaan, kun oli liian kiire laulaa ja tanssia! Vaikka olin useita vuosia elämästäni todella ova Nylon Beat -fani, en ole nähnyt Nylon Beatia keikalla kuin yhden kerran elämässäni. Se oli 1990-luvun loppu ja olin arviolta 12-vuotias. Pääsin ystäväni ja tämän isän kanssa ruotsinlaivalle, ja siellä Nylon Beatin keikalle. Keikan jälkeen jonotin innokkaana nimmareita sekä itselleni että ystävälleni, joka ei uskaltanut tulla nimmareita pyytämään.  Nuo nimmarit ovat edelleen jossain laatikoiden kätköissä vanhempieni luona. Ja se keikka Tammerfesteillä?  Täydellistä, en halunnut sen ollenkaan loppuvan! Tuntui, kuin olisin ollut taas se 12-vuotias lapsi, joka näki maagiset idolinsa lavalla.

Nylon Beatin jälkeen oli vielä luvassa festivaalin ainut ulkomainen vahvistus, tanskalainen Mew. Kuvasin keikan alun pitistä ja kolmen biisin jälkeen kävelin muiden valokuvaajien mukana pois lavan edustalta, ja ketkäs siinä hengailivatkaan lavan lähistöllä: Nylon Beatin Jonna ja Erin! Juttelin hetken naisten kanssa ja sain muistoksi myös fanikuvan, jonka Joanna räpsäisi (kiitos!). Olin tästä fanikohtaamisesta niin häkeltynyt ja innoissani, että oikeasti unohdin Mewn soittavan edelleen lavalla! Sain onneksi suunnattua fokuksen takaisin Mewn keikkaan ja fiilistelin kahden ensimmäisen levyn biisejä, joita tuli aikoinaan kuunneltua hyvinkin paljon. Mewn soittaessa viimeistä biisiä minun oli jo pakko lähteä juoksujalkaa (kirjaimellisesti) kohti rautatieasemaa, jotta ehtisin junaan. Sateesta huolimatta oli mukava Tammerfest, ensi vuonna varmasti taas uudelleen!

Tammerfest_2018-92

Tammerfest_2018-94

Tammerfest_2018-113

Tammerfest_2018-117

Tammerfest_2018-116

Tammerfest_2018-118

Tammerfest_2018-121

Tammerfest_2018-120

Tammerfest_2018-115

Tammerfest_2018-104

Tammerfest_2018-103

Tammerfest_2018-97

Tammerfest_2018-112

Tammerfest_2018-108

Tammerfest_2018-109

Tammerfest_2018-101

Tammerfest 2018, Saturday meant three gigs for me: JVGNylon Beat and Mew.  There was a horrendous rain shower before JVG’s gig but luckily the worst of it ended just a few minutes before they started to play. I’ve seen JVG live before, so the gig wasn’t anything that special to me. It was good, as always. The most anticipated gig of the whole Tammerfest was Nylon Beat. I was a huuuge fan of theirs when I was young and saw them live when I was approximately 12 years old. That gig was such a memorable experience for me -and especially meeting them after the gig and getting autographs – that I still remember it vividly. The Tammerfest gig was perfection, I didn’t want it to end at all! I felt like a 12-year-old kid again.

After Nylon Beat it was time to listen to some foreign music in the form of Mew. I photographed the first three songs from the pit and as I walked away from the front of the stage I saw Nylon Beat’s Jonna and Erin hanging around on the side of the stage.  I got to talk to them for awhile and got a photo of me and them together. I was so stoked about this encounter that I actually forgot that Mew was still playing! I managed to regain focus and watched Mew’s gig almost until the end. I had to leave during the last song because I had a train to catch. Despite the rain this year’s Tammerfest was great and I’ll surely go again next year!

Ei kommentteja

Tammerfest 2018: Perjantai

 

Tammerfest_2018-13

Sanainen arkkuni ammottaa edelleen melko lailla tyhjyyttään, joten turvaudutaan kliseisiin ”lyhyestä virsi kaunis” ja ”annetaan kuvien puhua puolestaan”. Tänä vuonna tieni kävi Tammerfesteille perjantaiksi ja lauantaiksi. Saavuin alueelle suoraan Mikael Gabrielin keikkaa katsomaan. Sen jälkeen vuorossa oli iki-ihana tehomimmi Sanni,  jonka keikan toisen biisin jälkeen taivas repesi järkyttävään kaatosateeseen! Yleisö bailasi kaatosateesta huolimatta, itse sujahdin kamera kaulassa lavan reunalle/alle suojaan kaikkein pahimman sateen ajaksi. Illan kolmas keikka osaltani oli Apulanta,  jota en ole nähnyt elämäni aikana kuin pari kolme kertaa, vuosia vuosia sitten. Tykkään hirveästi bändin uusimmasta singlestä Toinen jumala, ja onneksi sekin kuultiin keikalla. Yhden biisin aikana kuultiin myös lyhyt pätkä Ilonaa (!!!). Varsin upea keikka, ja upeat sen puitteetkin!

Illan viimeisenä lavan otti haltuunsa Tiktak. Tammerfestin keikka oli hetkittäisen paluun kesän 2018 festarilavoille tehneen bändin viimeinen keikka, ja mahtava sellainen. En silloin 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa ollut koskaan varsinaisesti Tiktakin fani, vaikka muutamasta biisistä tykkäsinkin. Osasin silti lähes kaikista keikalla soitetuista biiseistä vähintäänkin kertosäkeen ja fiilis koko keikan ajan oli  aivan uskomaton! Naisista paistoi yhdessä esiintymisen riemu ja onnellisuus, ja se välittyi myös yleisöön, josta suuri osa oli varmasti odottanut tätä keikkaa sen kymmenen vuotta. Illan paras keikka, aivan mieletöntä naisenergiaa!

Tammerfest_2018-4

Tammerfest_2018-11

Tammerfest_2018-6

Tammerfest_2018-14

Tammerfest_2018-21

Tammerfest_2018-27

Tammerfest_2018-24

Tammerfest_2018-15

Tammerfest_2018-29

Tammerfest_2018-53

Tammerfest_2018-37

Tammerfest_2018-41

Tammerfest_2018-40

Tammerfest_2018-39

Tammerfest_2018-38

Tammerfest_2018-44

Tammerfest_2018-46

Tammerfest_2018-52

Tammerfest_2018-59

Tammerfest_2018-75

Tammerfest_2018-60

Tammerfest_2018-64

Tammerfest_2018-71

Tammerfest_2018-70

Tammerfest_2018-78

Tammerfest_2018-80

Tammerfest_2018-85

Tammerfest_2018-89

Tammerfest_2018-84

Yeah, my brain’s still not really able to form long textual content so I’ll keep this short. This year I went to Tammerfest for Friday and Saturday. First up was Mikael Gabriel and after that Sanni. After two songs into her gig the sky opened and the rain fell, hard. I ran to the side of the stage/under it for cover and stayed there for the worst of the rain shower.  The gig itself seemed to get more fuel from the rain and the audience didn’t care. Or at least they partied through the rain. The third gig for me was Apulanta, whom I haven’t seen in yeeeaars! Actually I’ve only seen them two or three times in my entire life. I really like their new song called Toinen jumala, and luckily they played it.  A huge and the best kind of surprise was when they played a clip of Ilona during another song!  Apulanta’s gig was a really great one! 

Last but not least was Tiktak. The Tammerfest-gig ended their short return to the stages and it was simply awesome.  I was never really a huge fan of Tiktak back in the day but I knew at least the choruses to pretty much all the songs they played. The atmosphere at the gig was just incredible and those women on stage were so overjoyed to be performing together, you could feel it. The best gig of the day, such awesome girl power!

Ei kommentteja

Qstock 2018: Lauantai

Heinäkuun viimeisenä lauantaina oli tiedossa pitkä päivä, yhteensä yli kellon ympäri festareilla juoksentelemista ja kuvaamista, kun Qstockin toinen osa alkoi. Aurinko sen kun jatkoi porottamistaan, ja päivä oli osaltani lähes täysin kotimaisen musiikin juhlaa. Pohdin etukäteen, näinköhän porukkaa saapuu ollenkaan päivän starttiin, sillä ensimmäinen esitys alkoi laittoman aikaisin – jo klo 11.30…! The Comedians kuitenkin veti ihmisiä Kaleva-lavalle yllättävän kivasti stand-upia ja musiikkia yhdistävällä show’llaan, nimekkäät koomikot etunenässä.

Myös tänä vuonna debyyttinsä julkaissut ja sitä myötä runsaasti radiosoittoa saanut parivaljakko Ida Paul ja Kalle Lindroth veti yleisöä telttaan heti puolenpäivän jälkeen. Tässä on kyllä duo, joka osaa paitsi toki laulaa ja tehdä biisejä, omistaa myös täydellisesti toisiinsa yhteen sointuvat äänet. Idan ja Kallen jälkeen käväisin pienemmässä teltassa eli Kooma-lavalla, jossa Litku Klemetillä oli aamubileet käynnissä. Iloisesti seitkytluvulle vievä rokkenroll sai pää ja jalat nytkymään tahdissa, vaikken täysin voikaan sanoa musiikkityylin olevan lemppariani. Raivokas ja energinen esiintyminen kuitenkin vakuutti. Litkun jälkeen tiedossa oli lisää nousevia tähtiä, kun Oulu-lavalle asteli LANAI. Ensimmäistä levyään viimeistelevän duon rauhalliset folk-henkiset biisit ja ajoittaiset räväkät kitarasoolot sopivat hyvin hieman hitaasti käynnistyvän päivän rauhallisiin fiiliksiin. Sopiva breikki pogoamiseen, täytyyhän energioita välillä kerätä jaksaakseen koko päivän. Sitä debyyttialbumia innolla odottaessa!

Qstock2018-157

Qstock2018-147

Qstock2018-142

Qstock2018-144

Qstock2018-150

Qstock2018-163

Qstock2018-158

Qstock2018-167

Qstock2018-178

Qstock2018-193

Qstock2018-208

Qstock2018-184

Qstock2018-215

Lissää oululaista verta oli tiedossa heti seuraavaksi, kun Satellite Stories veti uransa viimeisen festarikeikan. Mm. jäähyväispuheen ja paljon tanssittavaa indietä sisältävä keikka olisi harmikseni ollut sopivampi illan hämärään, minkä vuoksi päätinkin säästää omalta osaltani paukut nelikon viimeisiin klubikeikkoihin ensi lokakuussa. Satelliittien jälkeen tie vei jälleen Sirkustelttaan Paperi T’n luo. Vaikka olen Henri Pulkkisen nähnyt muutamaankin kertaan livenä, osui tämä taas jotenkin äärimmäisen hyvään saumaan ja syvälle – osittain varmasti venuen vuoksi, sillä Paprun angsti toimii parhaiten sisätiloissa, ei aurinkoisella ulkolavalla. Rakastan sitä ristiriitaa, mikä syntyy Pulkkisen hymyilevästä olemuksesta biisien välissä ja itse räpäytyksen riipivästä tummuudesta. Toki rakastan myös itse riimejä, ja nimenomaan passiivis-aggressiivinen tai melankolinen rap on se, joka minuun kolahtaa. Kaikki On Hyvin -albumi on sen verran ollut kuulolla soittimessa koko kesän, että hämmästyksekseni lyriikat olivat tarttuneet minunkin hataraan päähäni varsin hyvin. Muukin yleisö oli äärettömän hyvin messissä, enkä ihmettele miksi.

Teltasta ei päästy pois vielä seuraavaksikaan, kun vanha suokkari Von Hertzen Brothers aloitti melodioilla ryyditetyn progepläjäyksensä. En ole pitkään aikaan nähnyt kolmikkoa bändeineen livenä, saatikka edes kuunnellut mitään rämisevään rokkiin vivahtavaa kunnolla kuukausiin, ja ai että nautin! Ei kikkailua, ei konebiittejä, rehellistä rokkia mielenkiintoisilla rytmeillä. Mikkokin taisi lopulta leppyä, vaikka hajoavat kamat saivatkin hänet keikan alussa kiukun partaalle. Tästä tuli fiilis, että näkisipä VHB’n taas pian uudelleen. Päälavalla alko Hertzenien jälkeen sellainen nostalgiapläjäys, että huh. (The) Rasmuksen keikka oli nimittäin ihka ensimmäinen rokkikeikkani ikinä! (Ja meinasin saada slaagin, kun tajusin, että se oli vuonna 1996 eli KAKSIKYMMENTÄKAKSI VUOTTA SITTEN…) Olin bändin fani pitkään, mutta rumpalin vaihduttua ja The-etuliitteen ilmestyttyä nimeen tipahdin jotenkin kelkasta. Niitä omia suosikkejani ensimmäiseltä kolmelta albumilta ei kovin montaa lauantainakaan soitettu, mutta jälleen kerran hämmästytin itseni osaamalla myös Intolta ja Dead Lettersilta soitettujen kipaleiden sanoja ulkoa. Hiljattain uuden albumin julkaissut poppoo on tätä nykyä huomattavasti suositumpi ulkomailla kuin kotimaassaan, ja Qstockin keikallakin yleisö tuntui hurmioituvan eniten vanhoista hiteistä. En ole ihan satavarma, miten bändin keikkakunto kuitenkaan sopi tähän päivään. Toisaalta oli ihanaa kuulla vanhoja yläasteaikaisia lemppareita, toisaalta jotain jäi selkeästi puuttumaan. Onneksi Eero vaikutti yhtä lupsakalta kuin ennenkin. Eikä Laurin duracelina ympäri lavaa poukkoileminen ollut sekään jäänyt menneisyyteen.

Qstock2018-223

Qstock2018-228

Qstock2018-225

Qstock2018-238

Qstock2018-237

Qstock2018-243

Qstock2018-251

Qstock2018-247

Qstock2018-314

Qstock2018-317

Qstock2018-316

Qstock2018-255

Qstock2018-262

Qstock2018-267

Qstock2018-269

Qstock2018-261

Qstock2018-273

Qstock2018-275

Qstock2018-281

Qstock2018-282

Qstock2018-283

Qstock2018-286

Qstock2018-279

Viime vuonna Flow’ssa Balloonilla ihastuttanut Skott ihastutti nyt entistä enemmän Qstockin Sirkusteltassa. Neidon ääni on jotain ihan käsittämätöntä! Alunperin norjalaisartistin tilalle Qstockiin buukattu Skott keräsi kuuntelijoita pikkuhiljaa teltan uumeniin, vaikka aluksi mesta tuntui aivan liian tyhjältä ja hiljaiselta. Yleisö tuntui myös pitävän kuulemastaan – ainakin suosionosoituksista päätellen. Skottin jälkeen koitti ilkeä dilemma, kun päällekkäin soittivat Bad Religion, Don Johnson Big Band sekä SOFA. Ensimmäisen skippasin, kun totesin, että tiedän heiltä tasan sen yhden suurimman hitin ja that’s it. Suuntasin SOFAan. Meinasin tosin jo hermostua alkuunsa, kun intro kesti kymmenisen minuuttia, ja halusin ehtiä vielä Johnsoneitakin kuvaamaan tai ainakin katsomaan. SOFAn mimmit ottivat kuitenkin röyhkeästi lavan haltuun samalla sekunnilla, kun astuivat sille, eikä Kooma-lavalta tehnyt edes mieli lähteä pois. Mahtavaa! Kävin toki lopulta rannalla vilkuilemassa DJBB’täkin. Kuulemani biisit olivat kuitenkin kaikki sen verran uudempia, etten niitä tuntenut, enkä siten päässyt täysin setin syvimpään olemukseen kiinni. Aikaisempina vuosina bändi on kyllä vetänyt sellaista humppaa, etten yhtään ihmettele, että eturiveissä on varmasti jalat huutaneet hoosiannaa tälläkin kerralla.

Lauantain suurimmaksi yllättäjäksi paljastui Disco Ensemble. Miksi yllättäjäksi, en suoraan sanottuna tiedä – olen toki nähnyt bändin vuosien varsilla useaan kertaan, viimeksi Jyväskylän Sataman Yössä tämän vuoden kesäkuussa, ja tiesin, mihin he pystyvät. Olen pitänyt bändistä, mutten koskaan ole ollut mikään hc-fani. Ja vaikka bändin lopettamispäätös oli surullinen uutinen, en itkenyt viikkoa putkeen enkä edes hankkinut lippua viimeisille keikoille. Liekö siis juuri uran tuleva päättyminen vai mikä syynä sille, että bändi veti Qstockin settinsä aivan järjettömällä energialla ja intensiteetillä, lennättäen hikeä joka suuntaan. Pompin ja lauloin mukana, sen minkä kameran kanssa pystyin. Tajutonta tykitystä!

Qstock2018-297

Qstock2018-301

Qstock2018-309

Qstock2018-295

Qstock2018-313

Qstock2018-318

Qstock2018-323

Qstock2018-335

Qstock2018-329

Qstock2018-322

Qstock2018-338

Qstock2018-339

Qstock2018-345

Qstock2018-344

Qstock2018-350

Qstock2018-357

Qstock2018-360

Qstock2018-367

Qstock2018-370

En olisi halunnut poistua teltasta DE’n luota sekuntiakaan liian aikaisin, mutta oli pakko valmistautua illan viimeiseen, ja samalla minunkin viimeiseen keikkaani tältä tyypiltä ikinä – Cheekiin. Toisaalta ei ehkä olisi kannattanut. Tiesin aiemmista kokemuksista, että Cheekiltä voi odottaa kunnon show’ta ja vauhdikasta meininkiä. Sitä sen sijaan en tietenkään ajatellut, että näin viimeisen kesän kiertueella settilista tulee koostumaan suuresti radiohiteistä ja vuosien takaisista räpeistä, kun taas minun Cheekini on Alpha Omega. En pidä muista levyistä, vain tästä yhdestä. Ei siis mennyt siltä osin ihan nappiin. Show’n kuitenkin sain – Cheek pörräsi pitkin lavan ulkopuolisia reittejä, crowdsurffasi, toi stagelle huikeat lavasteet ja fiittaajia (mm. Elastisen kanssa vedettiin Profeettojen Sinuhe). Tiihosen Jare on osittain ehkä kylmähköstä julkisuuskuvastaan huolimatta lavalla hymyilevä ja eläväinen, mitä on aina ilo seurata. Lisäksi kuten DE’llä, Cheekilläkin lopettamispäätös on tuonut uutta puhtia ja intoa myös live-esiintymisiin. Harmittaa vietävästi, etten pääse viimeisille keikoille Lahden mäkimonttuun katsomaan, kun valot sammuu. Siis senkin vuoksi, että silloin olisin voinut suosiolla jättää tämän keikan väliin, ja nauttia muutaman viikon päästä täysillä sukupolvikokemuksesta.

 

Lauantai purkitettuna:

  • pitkä päivä täynnä kaikkea kivaa
  • sydämentykytyksiä eniten aiheuttivat ehdottomasti Paperi T ja Disco Ensemble
  • itselle uusia live-elämyksiä tarjosivat LANAI, SOFA ja Litku Klemetti

 

Kaiken kaikkiaan Qstock oli tänä vuonna kenties ihanin kaikista kokemistani. Ei välttämättä juuri artistikattauksen vuoksi (vaikka siinäkään ei valittamista ole), vaan siksi, että se alkaa näin neljäntenä peräkkäisenä vuonna todella tuntua kotifestariltani. Alan tuntea paikat, ihmiset, käytännöt. Silloin kuvatessakin pystyy hyvin rentoutumaan. :) Kiitos Qstock jälleen kerran, ensi vuonna nähdään!

Paljon lisää kuvatuksia Flickrissä.

Qstock2018-373

Qstock2018-380

Qstock2018-374

Qstock2018-386

Qstock2018-390

Qstock2018-388

Qstock2018-395

Qstock2018-409

Qstock2018-406

Qstock2018-412

The last Saturday of July was full of running and photographing at Qstock – a full clock-round to be exact. When my day started at noon I was a bit sceptic whether folks would’ve found their way to the area that early, but both The Comedians (stand up and music combined) and Ida Paul & Kalle Lindroth (which I went to see) gathered a pretty good audience fresh and ready for the day. My festival day two was really almost full just of Finnish goodies. After the talented duo Ida & Kalle I checked out Litku Klemetti with their 70’s style authentic rock ’n’ roll for a while, and then headed out to see LANAI, a duo with their band, hailing from Oulu and just finishing their debut album. So many terrific voices and musicians to start the day with!

Next up some more Oulu blood with Satellite Stories, for whom this was the last festival gig of their entire career. With all the chirpy indie rhythms and even a farewell speech (which came later on when I had already moved on to the next set) I thought the band definitely is more at home on a club night, and decided to save my last love for Satellites for their very final gigs next October. Paperi T’s angsty rap always hits me hard, but even more so this time. I love how Henri Pulkkinen’s smiling and happy habitus is such a contrast compared to the passive aggressive and melancholy rhymes he drops. Just  brilliant. And many others in the audience thought so too.

After rap my day continued with some Finnish rock bands singing in English. First, Von Hertzen Brothers. I hadn’t seen my old favourite for a while, and boy did I enjoy the progressive style guitars and rhythms and melodies and all! No electronic beats, just genuine rock. The Rasmus is an even older favourite, as their gig way back in 1996 was my first rock band gig ever (that was 22 years ago, feeling a bit old here…). I was a huge fan but lost my interest basically when the drummer changed and Rasmus picked up a The prefix. Too bad they didn’t play that many tracks from the first three albums, which are the most dear to me, but I kind of surprised myself with knowing so many lyrics from the next albums’ songs too. It was really nice to take a trip down memory lane, but something was lacking from the gig. Or maybe I’ve grown up. The Rasmus is nowadays in any case bigger abroad than in Finland.

The lovely Swedish songstress Skott was familiar to me, as I saw her last year at Flow Festival. This time as the Balloon stage had changed to a tent, she was even lovelier. Before she began the tent was almost empty, but as her unbelievable voice wandered to the ears of passers-by, people came to listen closer. And seemed to like what they heard. My biggest dilemma regarding schedules was up after Skott: Bad Religion vs. Don Johnson Big Band vs. SOFA. As from the first I really only know one hit song (yes, that one) and SOFA just seemed way too interesting, I headed to Kooma stage. The feminist rap duo had an intro of over 10 minutes which made me lose my mind (’cause I wanted to see DJBB too!), but when they came on stage and opened their mouths I hardly wanted to leave. Something about them hit me really hard! Even though on recorded tracks they’re not giving me that much tickling, but live on stage was a different matter. I still saw a couple of songs from the Johnsons, but they were some newer ones so I didn’t know any of them and thus didn’t really get into the gig that much. But I’ve seen them loads of times during the years, and I know that they really can get you dancing and enjoying the set one hundred percent.

The most positive climax of the day was Disco Ensemble. I’ve known the band for years and years, seen them live (last time this June), liked them a lot, but not enough to cry my eyes out when they informed that they’ll be calling it quits or even get tickets to the last gigs. I don’t know if it’s the fact that the band will be no more after this year or what, but they have this new-found energy and intensity which is unbelievable. I jumped and sang and danced whatever I could with all the camera equipment and didn’t want the gig to end! It was just so… whoah.

Unfortunately I had to leave a bit early still, to get ready for the grand finale – Cheek. I’m not really that much into the guy’s whole repertoire, but I like one of his albums and yes, he’s a massive star in Finland and this was the last time I could see him live, as he too is putting an end to his rap career as early as next month. Also, I know he can put up a really good show. I kinda wish I had stayed at Disco Ensemble though, mostly ’cause Cheek played a lot of his old songs and hits, whereas the one album I like is a newer (and darker, who would’ve thought…) one. Oh well. I still got the full show with crowd surfing, featuring artists and all that. And anyway, he’s something of a generation experience. Or should I say an experience beyond generations.

Saturday in a nutshell:

  • a long day full of good things
  • most skipped heartbeats were cause by Paperi T and Disco Ensemble
  • new acts to see live to me were LANAI, SOFA and Litku Klemetti

Overall from the Qstocks I’ve experienced, this just might’ve been the best one. This year it really felt like my home festival – I know the place, the people, the arrangements. I can relax, even when photographing. And there’s always tons of great acts to see. So thanks everyone involved, see you next year!

And remember, loads of more pics at Flickr. :)

Ei kommentteja