Aa että! Flow! Kun 2019 osallistuin elämäni kymmenenteen Flow Festivaliin, mietin tosissani, millä tavoitteella osallistun seuraavien vuosien festareille vai jäisikö kyseinen,  huikean Tame Impalan ja sydäntä lämmittävän The Curen keikat sisältänyt Flöy viimeisekseni. Vähätpä kukaan tiesi, että tähän väliin tulee pakollinen kolmen vuoden tauko. Pieni breikki teki lopulta terää, ja nyt puhkun uutta intoa enkä malttaisi odottaa, että pääsen huomenna Suvilahteen!

Flow Festivalin ongelma on aina ollut järjetön kattaus niin artisteja, oheisohjelmaa kuin ruokaakin. Ongelma siksi, että päällekkäisyyksiltä ja valinnan vaikeuksilta on mahdotonta välttyä. Puhumatta nyt kaikista niistä kymmenistä ja kymmenistä viikonlopun kiinnostavista esiintyjistä, pelkästään kaikkien päivien pääesiintyjät ovat osuneet nappiin.

 

Gorillaz

Gorillaz on siitä hauska bändi, että sen on olemassa vain virtuaalisesti. Nelihenkinen animoitu poppoo on perustettu 1998 brittipop-taituri Damon Albarnin ja sarjakuvataiteilija Jamie Hewlettin käsistä. Menestystä niittänyt bändi soittaa Flow’ssa kahden tunnin setin, ja odotan mielenkiinnolla, millainen (virtuaalinen) show tulee olemaan!

Florence + The Machine

Florence Welchin bändeineen olen nähnyt muutamaan kertaan, kaikki Suomen keikat siis  (ja viimeksi itseasiassa niin ikään Flow’n päälavalla vuonna 2015). Oman tumman, mahtipontisen ja koristellun tyylinsä jo varhain löytänyt bändi julkaisi keväällä viimeisimmän levynsä, jolla omaa soundia on kehitetty edelleen eteenpäin tunnistettaviksi säveliksi. Keikka tulee imaisemaan yleisön puolelleen takuuvarmasti, siitä ei ole epäilystäkään.

Nick Cave & The Bad Seeds

Koko festareiden odotetuin minulle on Nick Cave pahoine siemenineen, jotka toki olen jossain muodossa nähnyt parisen kertaa aiemminkin, mutta jotka ehdottomasti vaativat aina vain uusintakertoja. Nikke Luola on mieletön esiintyjä, joka ottaa kontaktia yleisöön ja jonka huumori uppoaa – tietyllä tapaa vastakohtana synkille biiseille. Settilistalla tullaan todennäköisesti kuulemaan kaikkea uutta, vanhaa, ja myös kahdestaan Warren Ellisin kanssa tehdyn Carnage-levyn tuotantoa.

 

Minä olen paikalla koko viikonlopun, Alice lauantaina ja sunnuntaina. Nähdäänpä siis Suvilahdessa!

 

It’s time for Flow Festival! Tomorrow begins the three-day-event, which in 2019 I thought I might actually never attend again (that was my 10th Flow and I was in a festival burn-out sort of mind). But a mandatory 3-year-break because of a certain pandemic was just the pause I needed, and now I’m full of enthusiasm for the upcoming weekend.

As usual, Flow is so full of musical acts, art, food, and so on it actually becomes a problem, albeit a positive one. One has no possibility to experience EVERYTHING they want to, so prioritising needs to be done. This year, besides all the interesting acts the schedule holds, the main performers of each day (listed above) are really spot on. So see you in Suvilahti!

Huomenna jälleen uusi festariviikonloppu – Varjossa! Kuusisaaressa järjestettävä, leppoisa ja piknik-henkinen (bileitä toki unohtamatta) tapahtuma on Oulussa oikeastaan ainut laatuaan. Indieartisteja, oleskelua, ruokaa ja juomaa. Vähän niinkuin Bättre Folk kaupungissa. Viime vuoden meininkejä voi esim. käydä tsekkailemassa täällä ja täällä.

Musiikin osalta valikoima on laaja, ja ainakin omalta osaltani kovimmat odotukset kohdistuvat Jesse Markiniin, Mallaan, Rosa Costeen, Chisuun ja Mando Diaoon. Viimeiseksi mainittu ei koskaan ole ollut mikään ultimate lempparini, vaikka Dance With Somebodyn tahtiin on tullut tampattua kerta jos toinenkin. Ja tänä vuonna ilmestynyt uusi EP:hän kuulostaa hyvältä! Artistit esiintyvät vuorotellen kahdella vierekkäisellä lavalla, joten on helppoa kokea kaikki vailla päällekkäisyyksiä. Rannassa sijaitsevalla Kelluvalla lavalla tosin on esiintyjiä myös samanaikaisesti – yleensä pienempiä paikallisia akteja, DJ-settejä, ja muuta mukavaa.

Varjon ideana on alunperin ollut pohjoinen varjofestivaali Flow’lle. Siispä anti ei suinkaan koostu ainoastaan musiikista. Alueelta löytyy myös taidetta ja installaatioita, vastuullisia myyntikojuja (yleensä paikallista designia ja vintagea) sekä muitakin esiintyjiä kuin muusikoita. Tänä vuonna nähdään Hanna Moisalan sekä Race Horse Companyn nykysirkusta. Jälkimmäisen kokonaisen show’n joskus todistaneen ei voi muuta kuin suositella, huikeaa osaamista!

Toivokaamme sääennusteelle samaa kuin viime viikonloppuna: piti sataa kaatamalla, mutta tunti tunnilta ennuste helpotti ja vesikuurot olivat lopulta mitättömiä. Ihanaa festariviikonloppua kaikille, nähdään siellä!

 

 

P.S. Varjolla on myös oma Spotify playlist!

 

Tomorrow it begins – yet another festival weekend at Varjo! The chill picnic-vibe-sort-of festival is one of a kind in Oulu. With loads of Finnish indie acts and a couple of foreign performers music is one reason to head out to Kuusisaari. Other reasons are everything happening amongst gigs: modern circus acts, local design, installations and other art pieces, food & drink obviously, meeting friends, and the overall feeling. Hope to see you there!!

 

P.S. There’s a Varjo playlist in Spotify, check it out!

A friendly reminder: click all the pics open in Flickr to see them in a better resolution. Also more photos in Flickr anyway!

 

Qstock-lauantaina herääminen oli edellisen päivän jäljiltä hieman tuskaista. Unta tuli riittävästi, mutta sen laatu ei ylikierroksilla käydessä ollut kovin optimaalinen. Vaan kun pääsin jo puoli yhdeltä (!) aloittavan Saran keikalle, oli helppo todeta että kannatti herätä. Esiintymisslotti on ehkä se kaikista epäkiitollisin mitä voi olla – festareiden toisen päivän ensimmäisenä. Yllättävän kivasti ihmiset olivat kuitenkin jaksaneet kömpiä lämpimien peittojensa alta ja suunnistaa Sirkustelttaan. Oli ihanaa nähdä itselle rakas bändi pitkästä aikaa livenä! Mutka oululaisen The Southgatesin kautta (oli mitä mainioin piristys, lunasti siis odotukset ja fanilaumakin iloitsi pienen lavan edustalla!) ja takaisin telttaan, jossa paikkansa lunasti Moon Shot. Kinkerit olivat kovat viime vuoden Qstockissa, ja eipä tämän lauantain setti jäänyt häviölle. Kunnia kaikille bändin jäsenille, mutta kyllä Jussi Ylikoski vetää kitaroineen tässä pisimmän korren, huh.

Alun ehkä raskaampien settien jälkeen iltapäivällä aloitinkin melkoisen suomipop-kimaran… Ensimmäisenä Lauri Tähkä päälavalla. Tähkän musiikkiahan ei todellakaan tule kuunneltua kotona. Vuosia, vuosia sitten näin hänet sivusilmällä Ruisrockissa, ja silloin vaikutuin esiintymisestä. Pieni osa minusta halusi ehdottomasti nähdä sitä meininkiä uudelleen. Ja sitähän oli! Tyyppi ravasi vähän väliä lavalta yleisöön laulaen tietysti samalla, ja jossain vaiheessa soitti erään fanin puhelimellä tämän äidille, kaikkien kuullen siis. Showmies todellakin, ja viihdyttävä esitys, vaikkei biiseistä niin välittäisi. Vielä kovemmat bileet pisti hetken päästä pystyyn Olavi Uusivirta, tuttuun tapaansa. Olavinkin keikoilla toistuvat usein tietyt elementit: juokseminen yleisön luo setin toisessa kappaleessa, veden heittäminen kaaressa; jossain vaiheessa paita lähtee pois ja kenties crowdsurfataan. Jos sopiva kanssasolisti löytyy, vedetään Nuori ja kaunis hänen kanssaan – tällä kertaa oululainen Emilia Aarnio sai tämän kunnian. Olavin keikoilla viihtyy takuuvarmasti! (P.S. Olavilta ilmestyy uusi albumi ensi kuussa.)

Päälavan valtasi bileillään seuraavaksi JVG. En seurannut settiä kovinkaan kauaa, mutta sen verran kuitenkin, että ehdin nähdä Sini Sabotagen vierailevan lavalla ja koko poppoon vetävän Levikset repee -biisin (jossa siis virallisestikin fiittaa VilleGalle). Myös ilotulitukset lentelivät lavalla (!). Bileitä tuntui olevan kaikkialla – vaikka Maustetytöt x Agents toki ottivat hieman rauhallisemmin. Tutut iskelmämelodiat ja Annan ja Kaisan tunnettu lakoninen esiintyminen olivat jotenkin mahtava yhdistelmä. Oulu2026-lavalla Good Luck Million veti ihmisiä puoleensa, ja Kaleva-lavalla hetkeä myöhemmin Vesala. Siinä on kyllä niin ikään nainen, joka tietää paitsi miten esiinnytään, myös miten tehdään tarttuvia melodioita ja osuvia lyriikoita. Vesalan keikka jäi omalta osaltani lopulta puolitiehen, sillä päälavalle ihmismassojen läpi kulkemiseen kannatti varata jonkin verran aikaa.

Illan – ja koko festarien – viimeiset bailut järjesti kukas muukaan kuin Suomen kovin popstara Antti Tuisku. Vuoden sisällä Antsan pari kertaa nähneenä setti ei tuonut juuri mitään uutta, mutta se ei poistanut viihdyttävyysarvoa tai tanssittavien kappaleiden tenhoa. Show oli joka tapauksessa viimeisen päälle hiottu ja tanner tärisi yleisömeren alla. Huge appreciation myöskin tanssijoille, kuten aina! Keikan lopuksi ammutut, Qstockin tutut ilotulitukset olivat kirsikka kakun päällä komealle viikonlopulle.

…Ja silti, kaikkien keikkojen lomassa, yksi parhaimpia asioita oli nähdä jälleen tuttuja kuvaajia ja vaihtaa muutamia sanoja. Huijarisyndroomasta kärsivälle on valtavan tärkeää, että kokee edes hieman kuuluvansa joukkoon. Näin mieli rentoutuu, ja livemusiikistakin pystyy nauttimaan täydellä sydämellä. Koko viikonloppuna luvatun kaatosateen sijaan saatiin pari pikku kuuroa, alueella ihastuttivat uusi kotimaisten laatutuotteiden kojuista koostuva Design Street sekä ruokatarjonta (erityismaininta Fafa’sille). Subwayn kojulla oli lisäksi hilpeyttä herättänyt silent disco. Qstock ei välttämättä ole Suomen suurin festari, mutta vuosien kokemus on tuonut laatua. Festari, johon osallistuu mielellään!

Ja vielä muistiin viikonlopun tilastot.
Kävellyt askeleet: 30.000+
Pyöräillyt kilometrit: 30+
Otetut raakakuvat: 3.400+

 

Saturday of Qstock was a 12-hour-day for me, as my day started of with old favourite Sara and moved on via The Southgates and Moon Shot towards a Finnish pop orientated afternoon and evening. No doubt there were loads of gig with entertainers knowing their thing. And even though one might not enjoy the music so much, they can always admire a brilliant show! And of course at the end of the day the biggest party was held by no other than Antti Tuisku. The evening ended with annual huge fireworks.

My festival weekend was as lovely as ever – good music, good vibes and meeting other photographers familiar for some years now. I love it! I took over 30.000 steps during the weekend and rode a bike for over 30km, and yes, took way over 3000 photos. Qstock might not be the biggest music festival Finland has to offer, but it has a certain quality in all arrangements and offers in the area (Design Street being one specialty this year – full of Finnish quality handicrafts and design). So it’s an event one is happy to attend!

Jälleen kerran, loppuunmyyty Qstock-viikonloppu. Kaksi täyttä päivää Oulun Kuusisaaressa ja Raatin saaressa. Kun puhun täydestä, tarkoitan todellakin täyttä – molemmat festaripäivät alkoivat harvinaisen aikaisin heti puolenpäivän jälkimainingeissa. Koko festarin ajaksi luvattu vesisadekin väistyi hetki hetkeltä niin, että yleisö sai niskaansa lähinnä muutaman kuuron kevyttä ripottelua. Ei Qstockille tuttua hellettä ja auringonpaistetta, mutta se ei tuntunut meininkiä haittaavan. Tällä kertaa 40 000 -päinen yleisö sai pääesiintyjien osalta nauttia kotimaisesta osaamisesta, kun Limp Bizkit joutui perumaan koko kiertueensa. Näytti tosin kaikin tavoin siltä, että perjantain Haloo Helsinki ja lauantain Antti Tuisku eivät olisi voineet vetää viimeisen esiintyjän slottejaan enää paremmin. Yleisö söi kädestä.

Perjantai, Kaleva-lava, kello puoli kaksi iltapäivällä. Olin varma, että paikalla on siihen aikaan vasta kourallinen ihmisiä. Ja miten väärässä olinkaan! Pääosin alle parikymppisistä koostuva ihmismassa oli heti alusta asti messissä jyväskylän suurimman rap-suuruuden geimeissä. Gettomasa veti suvereenisti pyrojen säestämänä homman kotiin. Ajankohta aiheutti sen, että fiilis ei ollut ihan sama kuin viime vuoden Varjossa, mutta festarit ainakin saivat hyvän startin. Hieman mutkaisen reittini vuoksi missasin Anssi Kelan 50v-bileet, ehdin jonkin aikaa vilkaista Stoned Statuesia, kunnes Blind Channel jo kutsui. Bändi on nyt esiintynyt uransa aikana Qstockin kaikilla lavoilla, lukuun ottamatta Rytmirantaa. Eikä päälava ollut siis yhtään liian suuri kuusikolle. Jo tutuksi muodostunut järjetön energia, nostalgiaa uhkuva mättö sekä hitit ja tulevat sellaiset eivät kaikuneet kuuroille korville. Tykkään siitä, miten vuosien kovan työn tehneet jäbät ovat avoimesti ylpeitä siitä, mitä ovat saavuttaneet. Oikein.

Blind Channelin kanssa kiertänyt Electric Callboy oli minulle uusi tuttavuus. Toki tsekkasin etukäteen mitä on luvassa, mutta tyyli ei iskenyt. Lopulta viihdyin todella hyvin tämän metallin alalajeja ja Scooteria yhdistelevän menoa ja meininkiä tihkuvan setin parissa (sidenote: mistään muualta kuin Saksasta ei voi tulla tällaista). Myös festarikävijät ottivat bändin hyvin vastaan. Sannia en kovin kauaa jaksanut katsoa, mutta päälavalla esiintynyt punatukkainen oli silminnähden hyvällä tuulella. Ja Sannin jos jonkun hymy on sellainen, joka tarttuu!

Päivän aikana käväisin muutamien biisien ajan reilusti omien genrejeni ulkopuolella. Sekä saksalais-ruotsalainen hevibändi Lucifer että legendaarinen Radiopuhelimet olivat kaukana omasta teekupistani, mutta utelias mieli vie välillä mitä kummallisimpiin paikkoihin. Tanskalainen Lukas Graham ei sekään ole levylautaselleni eksynyt, mutta hyväntuuliset pop-biisit jaksoivat pitää otteessaan koko keikan ajan. Myös tämä trio on sellainen, jonka epäilin pystyvän vetämään porukkaa päälavan eteen. Mutta kyyyllähän itseä reilusti nuoremmat oikeasti tunsivat biisit ja lauloivat mukana. Taidan olla virallisesti tippunut kelkasta.

Koska olen viisastunut vuoden 2019 seitsemästä festarikokemuksesta (!) ja kaiken kaikkiaan yrittänyt opetella kuuntelemaan itseäni (!), yritän myös vetää festareita enemmän fiiliksellä – katsoa kiinnostavat keikat kokonaan, vaikka valokuvauksen kannalta se tarkoittaisikin jonkun toisen missaamisen. Siispä jätin Haloo Helsingin suosiolla väliin. Ei liene yllätys, etten oikein jaksa bändiä. Toki kuulin, että keikka oli ollut kova ja faneille se varmasti tarjosi paljonkin. Itse sen sijaan nautin ensin oululaisen Kas Kanin elektronisesta setistä Oulu2026-lavan edustalla, jossa ihmiset ja ohikulkijat intoutuivat tanssimaan. Sitten suuntasin vielä Sirkustelttaan Vestan keikalle. Vaikka artisti ei jotenkin innosta enää, oli tämä Qstockin veto taas kummallisella tavalla Bättre Folkia intiimimpi ja hyvämielisempi (onko se edes sana?), jos niin voi tässä vertailussa edes sanoa. Joku vain vetosi tällä kertaa enemmän. Eikä vähiten Vestan hyväntuulisuus.

Etukäteen ajattelin perjantain olevan lauantaita tylsempi päivä. Ja ehkä se tavallaan keikkoja ajatellen olikin, mutta lopulta saldo oli perjantailtakin aika mojova. Ainakin seuraavana aamuna jalkoja särki tuttuun tapaan niin, että ainakin jotain oli edellisenä päivänä tullut tehtyä. Olin kotiin päästyäni totaalisen loppu, mutta niin onnellinen, että olin päässyt taas festareille! Vaikka keikkakuvauksessa olleen tauon vuoksi se puoli olikin välillä melkoista haparointia. Mutta tämä oli vasta alkua loppukesän festarikimaralle, puhumattakaan seuraavasta Qstock-päivästä.

 

(P.S. Muistakee klikata kuvat auki Flickriin, ovat siellä parempilaatuisia!)

 

Apparently I’m nowadays just way too lazy to translate everything into English. But hey, that’s life. In any case, a rainy Qstock weekend in Oulu turned out to be not so rainy, and very much full of great gigs – and a bunch of those gigs as well, which I didn’t that much like, but as a curious person went to see anyways. On Friday Blind Channel did what they always do with such energy that I’m surprised anyone survived the show, and Electric Callboy was a positive surprise which I actually enjoyed. Both Lukas Graham and Kas Kan were new to me – the first a Danish band with catchy pop tunes and the latter an artist from Oulu with electronic beats. Overall a great day to start my proper festival season this summer! And yes, my whole body ached the next morning, but that’s how it goes when you’re closer to being middle-aged than a teen. Saturday coming up later, so stay tuned! And please click on the photos to see them in a higher quality in Flickr.

Festarikesä ei ole tähän mennessä sujunut ihan odotetulla tavalla. Toki Alice pääsi nauttimaan Törnävänsaaressa mm. KoRnista, mutta meikäläisellä ei ole mennyt ihan putkeen. Ensin Post Malone perui Weekend-settinsä. Pettymys oli karmea eikä rahojaankaan saanut takaisin, viikonlopun muiden pohjoismaissa vedettyjen keikkojen katsominen teki kipeää. Ajattelin korvata Postyn Queen + Adam Lambertilla, jotka muutoin osuivat vähän hankalasti kesken kuumimman festarikauden, ja olin siksi jättämässä niitä väliin. Lippuja en kuitenkaan saanut siihen hätään enää mistään. Harmittaa, show on ollut somen perusteella juuri niin upea kuin muistelinkin vuosien takaisesta kokemuksesta. Talking about fomo.

Sitten oli ihana Bättre Folk, jonne oli tarkoitus suunnata toiseksi päiväksi. Ja suunnattiinkin. Mutta vasta illaksi. Aamulla bussiasemalla huomasin, että olin vahingossa ostanut väärään Hailuodon bussiin liput, eli edelliselle päivälle. Itkun jälkeen sain liput seuraavaan bussiin missä oli vielä tilaa, mikä tarkoitti sitä, että missasin sen ainoan artistin jonka todella halusin nähdä (Antti Autio). Ilta luodolla oli nannaa, mutta seuraavat kaksi päivää olinkin sitten vatsataudissa/ruokamyrkytyksessä/jossain.

Festarikesäni starttaa siis kunnolla vasta nyt, kun jälleen kerran loppuunmyyty Qstock valtaa Oulun Kuusisaaren ylihuomenna. Toki pettymyksiltä ei olla voitu välttyä sielläkään – Limp Bizkit joutui Fred Durstin terveydentilan vuoksi perumaan koko loppukiertueensa, siis myös Qstockin lauantain pääesiintyjän slottinsa. Voi rähmä!

Viikonlopuksi on kuitenkin luvattu leppoisaa säätä ja kovasta kotimaisesta kattauksesta pystyy nauttimaan kaksi kokonaista päivää ihan kevyesti. En malttaisi odottaa, että portit aukeavat! Mutta mille lavalla sitten kannattaa suunnata? Suosittelen ainakin aloittamaan molemmat päivät aikaisin, sillä perjantaina ensimmäisenä starttaa Gettomasa ja lauantaina Sara. Missata ei kannata ainakaan Moon Shotia, Olavi Uusivirtaa, Vesalaa tai lauantain pääesiintyjäksi siirrettyä Antti Tuiskua, jotka taatusti pistävät pystyyn mielettömät showt. Ainoa todella suuri harmitus on Antsan ja Ruusujen päällekkäisyys, sillä molemmat haluaisin ehdottomasti nähdä. Suurten nimien sekä lukuisten (kaikenkokoisten) metallipumppujen lisäksi alla muutama pienempi, jotka kannattaa tsekata!

 

Tanskalainen Lukas Graham on kasvattanut uraansa kotimaansa lisäksi myös kansainvälisesti, ja ehtinyt esiintyä mm. Ellenin ja Jimmy Kimmelin vieraana rapakon takana. Jos tykkäät Ed Sheeranista, tykkäät todennäköisesti myös Lukasista. Tätä taidokasta poplaulajaa ei joka tapauksessa kannata missata, päälavalla perjantaina.

 

Stoned Statues julkaisi debyyttilevynsä keväällä, ja se otettiin hyvin vastaan. Punkahtava trio tuottaa mielleyhtymiä jostain ysäriltä, ja kitaravetoista livekuntoa odottaa mielenkiinnolla. Koomalavalla perjantaina.

 

Elektronista settiä (mm. Daruden lisäksi) edustavat Kas Kan ja Good Luck Million, joita kumpaakaan on vaikea lokeroida mihinkään ahtaisiin muotteihin. Näiden tahtiin on hyvä uppoutua. Oulu2026-lavalla perjantaina (KK) ja lauantaina (GLM).

 

The Southgates on kenties nuorin esiintyvä poppoo koko festareilla, vaikka bändin soundi viittaakin enemmän 1980-luvun brittiläiseen new waveen. Tässä on mahdollisuudet seuraavaksi Lemonatoriksi, joten jään mielenkiinnolla seuraamaan. Oulu2026-lavalla lauantaina.

 

S(k)eneä seuranneille Sexmane tuskin on tuntematon nimi, ja tällä tahdilla tuskin kellekään muullekaan. Chilliä ja modernia musaa, eli täydellistä Rytmirannalle lauantai-iltapäivänä.

 

Phew! My festival season hasn’t begun very smoothly – first the Post Malone cancellation, then some errors with the bus ride to Hailuoto’s Bättre Folk, and after actually getting to the island (meaning I didn’t see the one act I actually awaited for), I caught a bug and was left with a stomach flu for two days. Not to mention I didn’t get to see Queen + Adam Lambert amongst this all. Damn!

And yes, Limp Bizkit had to cancel the rest of their whole tour (doctor’s orders), so Qstock didn’t survive without sad news either. But luckily we’re almost there and a festival weekend in Oulu can begin! Two days’ worth of music and photographic, can’t wait!!

Tämä postaus oli jo kirjoitettu ja ajastettu, kunnes somessa tuli vastaan ikävä ilmoitus. Festarikausihan on jo alkanut, vaikka melkolailla jo vakkariksi muodostunut Sideways jäi tänä vuonna meiltä molemmilta väliin. Myös Oulussa rokattiin Pikipopissa ja Turussa jo viikkoa aiemmin Kesärauhassa. Meidän oli tarkoitus lähteä ensi viikonloppuna korkkaamaan oma festarikesämme, uhmaamaan jaksamistamme helteeseen ja 18-vuotiaiden jalkoihin Weekendiin. Anything for Post Malone! Olisimme menneet paikalle puhtaasti kokemuksen perässä, ilman kameroita. Weekend kuitenkin ilmoitti sunnuntai-iltana, että Posty ja pari muuta ovat peruneet Suomen keikkansa logistiikkaongelmien vuoksi. Uskokoot syyn ken tahtoo, mutta pettymys on valtaisa. Val-tai-sa.

Alice festaroi siis torstaina ja perjantaina myös Provinssissa, jossa rokataan mm. KoRnin, Deftonesin, Opethin, Antti Tuiskun, Von Hertzen Brothersin, Ruusujen ja monen, monen muun tahtiin (Alicen erikoismaininnat myös Louie Bluelle ja Arpalle – tsekkaa festarikesä 2022 -soittolista tästä). Ruisrock ja Ilosaarirock skipataan tänäkin vuonna (EDIT. Alice erittäin todennäköisesti lähteekin perjantaiksi Ruisrockiin, koska girl in red. Yritimme muuten epätoivoisesti lähteä Tukholman Lollapaloozaan katsomaan Postya, mutta reissu olisi tullut niin kalliiksi, että siihen ei kummallakaan ole valitettavasti varaa). Turku ja Joensuu ovat valitettavasti omilta reiteiltämme sen verran kaukana, että vaadittaisiin joku must-artisti, että niihin tulisi raahauduttua. Toki Ruississa lavalle nousevat mm. nostalgiaa herättävät The Ark ja Tehosekoitin, jotka olisi mahtavaa nähdä! Arkin keikat olivat aikoinaan maailman parhaimmistoa.

Kalenterissa ensimmäisenä festarina minulla nyt sitten siintää Bättre Folkin lauantai. Ihanaa päästä taas luodolle tauon jälkeen! Toivon muikeaa säätä, hyvää fiilistä ja loisteliasta Antti Aution keikkaa. Lisää pohjoista voimaa nähdään sitten heinä-elokuun taitteessa, kun ensin juhlitaan Qstockissa (myönnän että Limp Bizkit ja bändin nykyinen livekunto kiinnostaa, viimeksi näin heidät eturivistä 21 vuotta sitten (härregyyd!)) ja sitten Varjossa. Suurten festareiden kauden meillä virallisesti päättää Flow Festival, jossa on sellaisia ikisuosikkeja kuin Nick Cave ja Florence Welch.

Loppukesästä palataan kuitenkin vielä valoisaan elokuun yöhön, kun historian kolmas Ostarifestari järjestetään paikallisen pienen ostarin sisäpihalla. Niin symppis tapahtuma! Sen sijaan Rovaniemen Simerock jätetään tänä vuonna valitettavasti järjestämättä. Näistä molemmista löytyy kuvallisia muistoja viime vuosilta, ja trust me, joskus ne löytävät tiensä vielä blogiinkin asti… Alicen tie käy elokuun lopulla vielä Tampereella järjestettävään Festivaaliin.

Mainittujen lisäksi Suomen suvi on toki liuta erilaisia puistotapahtumia, Suomipoppia, 50 Cent Blockfesteillä ja raskaan musiikin tapahtumia (mm. Faith No Moren keikka olisi kiinnostellut, mutta omaksi onnekseni se siirtyi ensi vuodelle, joten ainakaan tänä kesänä järkyttävää fomoa ei pääse syntymään). Kotimaisia bändejä ja artisteja näkyykin ilahduttavan pitkä liuta kaikilla festareilla näin parin koronakesän jälkeen. Ja vielä suurella variaatiolla niin, että saa hiki otsalla pähkäillä, mitkä keikat priorisoi kun aikataulut menevät kuitenkin päällekkäin.

Ylen toimittaja taannoin puhui kaikkien aikojen festarikesästä, ja sitä se todella vaikuttaa olevan. Syksyksi ennustavat uutta virusaaltoa, joten nautitaan nyt, kun vielä voidaan. Nähdäänhän festareilla?

 

Finally the pandemic gives us a chance for a full summer of festivals and other musical events! Here’s a few to mention – hope to see you somewhere. :)