The Døn uusi tuleminen laittaa vanhat meriitit halki, poikki ja pinoon

Suomalais-ranskalaisista duoista se mieluisampi on ehtinyt itseltäni unohtumaan pitkäksi aikaa. Juuri nyt näyttää siltä, että naftaliinit on syytä the Døn harteilta (sic) karistaa.

The Dø

Olivia Merilahden ja Dan Levyn muodostama yhtye julkaisee kolmannen albuminsa tammikuussa omalla Siamese Squids -labelillaan. Shake Shook Shaken -otsikkoiselta levyltä on ulkona jo muutama kappale, joista uusin, tuoreella videolla varustettu Despair, Hangover & Ecstacy on suorastaan herkullinen. Näennäisen yksinkertaiseen kaahailuralliin  on saatu juuri sopiva määrä sähäkkyyttä halki sen koko audiovisuaalisen spektrin.

Pari aiempaa kappaletta ovat lupailevia nekin. Loppuvuodesta yhtye keikkailee Euroopassa, tuossa kiehtovassa maanosassa johon Suomen voi harvoin laskea. Ehkä tammikuussa?

Uusi tuleminen on paikallaan siksikin, että kuusi vuotta tuntuu tehneen läpimurrolle jo vähän hallaa. On My Shoulders tuntuu tässä aamussa auringonpilkahduksen sijaan astetta tylsemmältä länkytykseltä, joka oli pakko pausettaa ennen vielä yhtä kertsiä. Uusmateriaalin energia tuntuu tämän rinnalla riemastuttavalta. Aika aikaansa.

2 kommenttia kirjoitukseen The Døn uusi tuleminen laittaa vanhat meriitit halki, poikki ja pinoon

  1. Joonas kommentoi:

    Toi on kyllä kova biisi (piti itsekin postata, mutta katsotaan nyt… jonoa on :) Toivotaan, että uusi levy on samaa, hyvin erilaista linjaa mitä aiempi tuotanto. Mulle tuli tosta biisistä hiukan mieleen Chairlift.

    Vanhoista biiseistä Too Insistent taitaa olla lempparibiisi.

    1. Jyri Jyri kommentoi:

      Joo Chairlift! Todellakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.