Skene, osa 2

#TBT-hengessä uskaltauduin selailemaan vanhoja Blogger-päivityksiäni. Vastaan tuli kirjoitus joulukuulta 2009, otsikolla Skene. Aiheena on suomalainen musiikkiblogikulttuuri, jonka tuossa vaiheessa kymmenen kuukautta bloganneena tunsin tietysti läpikotaisin.

Koska skene, alusta ja ihmiset ovat viidessä vuodessa muuttuneet aika lailla, tuntuu nyt siltä, että aiheen kimppuun on pakko käydä uudelleen. Minkälainen on Suomen musiikkiblogiskene vuonna 2014 – verrattuna vuoteen 2009?

Joulukuussa 2009 blogini oli nostettu ehdokkaaksi Voice-radiokanavan järjestämään Web Awards -kilpailuun musiikkiblogikategoriassa. Tuolloisessa kirjoituksessa yritin piilotella innostustani, joka todellisuudessa oli valtaisa – positiivisesta huomiosta kun en tarpeekseni ole ikinä saanut.

”Vaikken ihan Voice-ihminen olekaan, on tuo silti aika siistiä – kiitokset ilmoittajalle / -jille.”

Kategorian muista ehdokkaista löytyy jälkikäteenkin tuttuja nimiä – samoin niistä, joita olisin listalle kaivannut.

”Muista ehdokkaista seuraamiani ja suositeltavia ovat mainiot säv. san. sov. ja Most Sexiest Music – ja kaikki viisi ehdokasta tuntuvat olevan sopivassa suhteessa erilaisia. Itse olisin listalle nostanut ehdottomasti myös Katosblog- ja Indiepäisään-saitit, joista olen löytänyt kuluneen vuoden aikana rutkasti uutta. Echoes ja Paska sohva ovat myös lupaavia.”

Mainittuun säv. san. sov.:iin ja kirjoittajaansa Annaan olin tutustunut tuon vuoden aikana ja suunnilleen noihin aikoihin (?) tavannut myös ensimmäistä kertaa elävässä elämässä. Most Sexiest Musicin takaa puolestaan löytyi tätä nykyä All Earsia luotsaava Mira. Pioneerityötä tehnyt Katosblog hiljentyi sittemmin, valitettavasti. Indiepäisään vaihtui Good’n’Nastyksi. Echoesin Tomi oli mukana perustamassa Rosvoja ja pyörittää saittia edelleen, vaikka blogi jäikin. Paska Sohvan blogittelu on jäänyt vähemmälle, tilalle on tullut dj-hommia ja radio-ohjelmaa.

Tuttuja nimiä siis. Listalla oli varmasti muitakin nimiä, mutta viisi vuotta myöhemmin säkällä koitetun vanhan hyperlinkin takaa löytyi vain Risellan mainos.

”Toisin kuin vaikka käsiin räjähtäneellä muotipuolella, ei suomenkielisessä blogosfäärissä kuitenkaan ole musiikillista ylitarjontaa. Vasta pari päivää sitten selailin Blogilistaa uusien tuttavuuksien toivossa, enkä löytänyt oikeastaan mitään uutta tai kiinnostavaa (paitsi I ask Morrissey for advicen, jo pelkästään artistiyhteydenkin takia).”

En tiedä tahi muista, enkö vuonna 2009 osannut vielä käyttää intternettiä kovin hyvästi, vai olivatko musiikkiblogit tuolloin oikeasti harvinaisia. Pieniä tietysti ainakin. Noihin aikoihin ja pian tuon jälkeen otti haparoivia ensiaskeleitaan moni bloggaaja, joista sittemmin tuli osa Rosvoja.

Tämänhetkinen kotimainen musablogosfääri on oletettavasti kattavimmin kerätty Rosvojen twitterbotin haltuun, jonne on listattu tällä hetkellä 85 kotimaista blogia. Osa on aktiivisempia ja osa hiljaisempia, osa suositumpia ja osa hyvinkin hiljaisia. On uutta musiikkia listaavia blogeja, päiväkirjoja ja esseevarastoja. Katkeransuloinen I Ask Morrissey For Advice ei listalle lopulta päätynyt alhaisen musiikkipitoisuutensa vuoksi, ja kovin hiljaista näkyy silläkin tontilla pitäneen. Vuosiin en ole sitä lukenutkaan.

”1000 Sparks on ollut alusta asti tietynlainen 500 Days of Summer -leffan blogillinen vastine – popmusiikilla kuorrutettu ihmissuhde- ja -suhteettomuusraita indie-ihmisille. Tarkoituksenani ei ole toimia vain korostetun neutraalina uutiskanavana, enkä toisaalta paikoittaisesta itsepalveluvietistänikään huolimatta koe kirjoittavani pelkkää päiväkirjaa.”

Kuvaus nolostuttaa jälkikäteen hiukan, mutta ei osu kovin kauas maalista. Noihin aikoihin blogi oli isoa astetta runopoikaisempi verrattuna esimerkiksi Lily-vaiheen kuivakkaaseen uusien musiikkilöytöjen raportointiin.

Nykyistä vaihetta on vaikeampi määritellä. Ihmissuhteet ovat haastavampi aihe, jos kirjoittaa ihmisestä eikä ihmiselle. Ja niin hurmaavaa kuin se tietty ei-musiikillinen positiivinen huomio tuolloin olikin, olisin sen suhteen tätä nykyä paitsi vähän hämilläni, myös jo menetetty tapaus.

”Olen joka tapauksessa siinä uskossa, että useampi minulle entuudestaan tuntematon ihminen on onnistunut täältä löytämään uutta ja hyvää musiikkia – joka on tietysti aika kivaa. Jatketaan samalla linjalla, siis.”

Samat sanat.

Pari päivää sitten luin Jussi Mäntysaaren blogista ansiokkaan kirjoituksen suomalaisen musiikkimedian innostuksen puutteesta. Vaikka teksti onkin suunattu pääosin oikeaan muuhun musiikkimediaan, sivutaan musiikkiblogeja kappaleen verran:

”Miten musablogien lukemisesta saataisiin yhtä suosittua kuin vaikkapa äitiys- tai muotiblogien? Musiikki koskettaa varmasti suurempaa määrää ihmisiä kuin äitiys, mutta musiikkiblogeilla ei ole lähellekään niin suuria kävijämääriä. Miksi? Miksei musiikki aiheena kiinnosta ihmisiä, vaikka melkein kaikki KUUNTELEVAT musiikkia? No, siksi radiot ovat suosittuja, meiltä musiikin voi vain kuunnella, ei tarvitse välttämättä olla siitä muuten kiinnostunut.”

Musiikkiblogien heinäsirkkayleisö on asia, joka on hämmentänyt minua vaikka kuinka pitkään. Oma blogini on ollut yksittäisiä piikkejä lukuunottamatta suosituimmillaan silloin, kun olen itse uinut niissä syvimmissä vesissä – ja kirjoittanut niistä. Samat kävijämäärät nykyaikana, pelkällä ei-kosiskelevalla musiikkiaiheisella kirjoituksella jäävät haaveeksi. Muiden aihepiirien kaltaisista kävijämääristä ei ole puhettakaan, vaikka musiikin uskoisi kiinnostavan ihmisiä ihan yhtä paljon, kuten Jussikin toteaa.

Uusia blogiportaaleja putkahtelee esiin kuin sieniä sateella, mutta musiikkiblogeja on niistä turha etsiä (Jussin vapaamuotoista Image- / Suomen Blogimedia -kytköstä huolimatta, blog. huom.). Itse A-Lehtien palkollisena en taannoin musiikkisisällölläni kahdessa vuodessa shareholdereille varmaan hirveästi hilloa kerännyt, klikkimäärät kun olivat vain pisara siinä meressä.

Musiikkiblogeista isoimman profiilin blogeja ovat vuonna 2014 oletettavasti Also Sprach Jussi ja lainatusta artikkelista vastineensa kirjoittaneen Nalle Östermanin Rocktoimittajan päiväkirja. Näiden lukijamäärät ovat rosvoblogeja isompia, mutta sisältökin on enimmäkseen  erilaista (korjatkaa jos olen väärässä) verrattuna Rosvoihin. Osaksi trafiikkia voi toki laittaa sen piikkiin, että molemmat ovat jo entuudestaan tunnettuja hahmoja, mutta toimittajataustainen ihminen osaa toki myös valita aiheita, jotka vetävät lukijoita.

Haluan edelleen uskoa, että uusi musiikki – se, josta itse pääasiassa kirjoitan, koskettaa isohkoa ihmisjoukkoa. Käyhän esimerkiksi Flow’ssa paljon ihmisiä, joiden uskoisin lähtökohtaisesti olevan samoista asioista kiinnostuneita. Onko uuden musiikin seuraamiseen musiikkiblogi kuitenkaan enää vuonna 2014 se relevantein tapa? Ja jos ei ole, niin mikä on?

Johtopäätöksiä.

Musiikkiblogiskene voi vuonna 2014 sikäli paremmin, että blogeja on enemmän. Missään vaiheessa ei ole kuitenkaan tapahtunut sitä kävijämäärien ja kaupallisen intressin räjähdystä (joista jälkimmäisestä en aina osaa olla myöskään pahoillani), jota jo viisi vuotta sitten odottelimme. Kadulla pysäytetyistä kohdeyleisöihmisistä tuskin kovin moni osaisi listata useampaa musiikkibloggaajaa – kun taas tietyistä lifestyle-bloggareista on tullut ilmiselviä household-nimiä. Kaikkea ei onneksi kuitenkaan mitata klikeissä.

Kun rakensin Rosvojen esiasteen kesällä 2011, oli ajatuksenani buustata koko kotimaista musiikkiblogikenttää. En kysellyt lupia enkä pyytänyt mitään vastineeksi – kun en mitään voinut varsinaisesti luvatakaan. Kun kahta vuotta myöhemmin teimme Annan ja Tomin kanssa nykyistä sivustoa, oli meillä sama kantava ajatus: sivustolle tulisi tietty määrä blogeja, mutta haluamme samalla edesauttaa kaikkien musiikkiblogien löydettävyyttä. Toivottavasti uusia blogeja syntyy lopettaneiden tilalle jatkossakin. Hyvä musiikki ei lopu.

Viisi vuotta sitten upotettiin jutun päätteeksi The Cribsin Hey Scenesters!. Mennään tällä kerralla Blockheadilla, jonka poimiman samplen sisällön jyrkkyydestä en ole aina samaa mieltä. Joskus olen.

Viiden vuoden kuluttua luvassa sitten se kovakantinen musablogosfäärihistoriikki. ”Kansa kuunteli – bloggaajat kertovat.”

Avainsanat: , ,

9 kommenttia kirjoitukseen Skene, osa 2

  1. Jussi Mäntysaari kommentoi:

    Jyri!

    Mahtavaa että sinäkin olet sivunnut tätä aihetta. Oikeastaan blogeista olisin voinut tähdentää sen, että meiltä ei innostusta puutu, mutta yleisöä kyllä, kuten sinäkin tässä toteat.

    Lehdet ovat vaikeassa tilanteessa, blogit mediana kasvattavat edelleen suosiotaan, joten ehkä musablogejakin löydetään isommin tulevaisuudessa.

    Tosin, kuten kirjoititkin, blogeissa henkilökohtaisuus-aspekti on tärkeä. Silloin kun ihminen kirjoittaa myös omasta elämästään suoraan, lukijoita ilmaantuu. Itse en tätä halua juurikaan harrastaa, kuten et sinäkään yleensä, mutta tästä esimerkistä jälleen huomaamme että se kannattaa.

    Hieno välitilinpäätös joka tapauksessa!

    1. Jyri Jyri kommentoi:

      Kiitti Jussi!

    1. Jyri Jyri kommentoi:

      Haha, joo ei uskois!

  2. Anna Anna kommentoi:

    Vastaus kysymysmerkkiisi: vasta puolisen vuotta myöhemmin. Case: Scott Pilgrim.

    1. Jyri Jyri kommentoi:

      Ei kai! Joskus talvellahan me jo nähtiin awkwardisti Valossa. Case: KOHTAAMME SIIS.

      1. Anna Anna kommentoi:

        Tiedän. Toi kuulosti vaan paremmalta kuin ”Case: se kerta kun hihittelin hiprakassa.”

  3. Juhani Juhani kommentoi:

    Todella mainiosti kirjoitettu! Lisää!

    1. Jyri Jyri kommentoi:

      Kiitti! Viiden vuoden kuluttua taas. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.