Pooma – Under The Trees

Kotimaisella Poomalla ja minulla on vähätapahtumainen, mutta yhtyeen ikään nähden pitkähkö suhde.

Kesällä 2007 olin ujostelevana tamperelaisena päättänyt uskaltautua elokuuksi Helsinkiin, Flow Festivalille. Tapahtuman edustama musiikkitarjonta oli alkanut puhutella minua yhä enemmän ja muutenkin tunsin kaipaavani irtiottoa tylsäksi kääntyneestä arjesta ja tiettyä itsensä löytämistä viimeisiään vedelleen parisuhteen kuolonkorinoissa. Ei siis yhden illan juttua, vaan kahden illan festaria.

Kesän aikana tavasin Flow’n ohjelmaopasta puhki. Yhden bändin esittely syöpyi mieleeni niin hyvin, että kun yhtyeen nimen tänään pitkästä aikaa kuulin, oli ensimmäinen assosiaatio sanasta sanaan tekstimuotoinen flashback seitsemän vuoden takaa: ”Pooma on yksi Helsingin musiikkipiirien parhaiten säilyneistä salaisuuksista”.

Vähemmästäkin sitä omaa itsekuvaa hapuileva nuorimies vuonna 2007 innostui. Jännittävä Helsinki kaikkine salaisuuksineen, voiko parempaa lupausta ollakaan.

Odotetusta livestä ehdin lopulta näkemään parikymmentä minuuttia Pepe Deluxé -päällekkäisyyden vuoksi. Osa jutuista innostutti, mutta osa tuntui vielä tuossa vaiheessa itselle kovin vieraalta – eikä itse keikka ole rehellisesti sanottuna päähän kovin vahvasti jäänyt. Yhtye julkaisi jossain vaiheessa levyn, mutta yhteistä kosketuspintaa ei hetkeen löytynyt.

Seuraavana keväänä matkustin toista kertaa Tokioon, jossa tuhlasin loputtomasti aikaa Shinjukun levykaupoissa. Kerrostalojen levykaupat olivat aina lattiapinta-alaltaan pieniä, mutta niissä oli useita kerroksia genreittäin jaoteltuna. Yhdessä pop-kerroksessa tuijottelin hyllyn päädyn levypoimintoja ja bongasin listasta tutun nimen. Pooma – Persuader.

Vielä tuolloin maailma tuntui niin valtavalta paikalta, että suomalaisen pikkubändin löytäminen japanilaisesta levykaupasta oli itselleni täysin absurdi ajatus. Levy oli pakko ostaa, kataganoilla koristeltuine paperireunuksineen kaikkineen.

Kotona uusi levytuttavuus ei vieläkään löytänyt oikein paikkaansa. Kaikki kuulosti hyvältä, mutta kiinnekohtia oli vaikea löytää.

Sittemmin Pooma on tullut vastaan muutamia kertoja, mutta varsinaisia muistoja ei ole enää kertynyt. Tänään yhtyeellä on siihen uusi mahdollisuus.

Pooma

Uusi kappale, Under The Trees, yhdistelee jälleen mielenkiintoisia elementtejä. Vaikka Lynch-pop tuntuukin vähän päälleliimatulta genrekeksinnöltä, on musiikin leimallinen elokuvallisuus vahva innostuttaja. Heimorytmiikan ja synamaalailuiden liitto on eheä ja tuotanto muutenkin mitä komeinta – josta arvattavasti kiitos takuuhuikealle Stereotype Helsingille. Yksinkertainen kappale koukuttaa kaikin puolin vahvasti ja jää päähän leijumaan, etenkin kun naisvokalistin ansiosta mieleen tulee miniäpotentiaalisempi Fever Ray.

Tämän jälkeen on hyvä kuunnella uudestaan se esikoinenkin – ja tehdä uusia muistoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.