Parasta. Suomesta. ’13
Lilyn puolella keräsin kahtena itsenäisyyspäivänä (2011, 2012) vuoden kotimaiset kappaleet yhdeksi soittolistaksi. Sama päivä, sama idea, eri blogi. 50 hienointa suomalaista biisiä, jotka SoundCloudista löytyvät.
Itsenäisyyspäivä on hyvä hetki muistuttaa siitä, kuinka hienoa musiikkia meillä pienissä piireissä tehdään. Aiemmin syksyllä kaivelin ulkomuistista vielä levyttämättömiä kotimaisia bändejä — niitä sellaisia, joilla olisi jo vähän nostetta takataskussaan. Kriteerit täyttäviä tuntui mieleen tulevan yllättävän vähän, vähemmän kuin aiempina vuosina. Kun soittolistaa ryhdyin kasaamaan, tuntui joka puolelta löytyvän kuitenkin kiinnostavia juttuja. Uusia ja tuttuja, omaehtoisia ja tulevien aikojen isoja nimiä. Tämän vuoden nimistä useampi tuntuu seisovan jo ponnahduslaudan reunalla — sitä lopullista breikkiä odottelemassa.
Ennen kaikkea, musiikki on hienoa. Ääneen siis vanhat suosikit ja uudet tuttavuudet.