Nite Flights
Kaksi vuotta sitten jaoin Lahden Seurahuoneella lavan ruotsalaisakti Azure Bluen kanssa. Oma keikka stressasi, kuten aina. Setupin ja hermojen kasailun jälkeen tulin katsomaan illan pääesiintyjää.
Hienosti vetivät ja hyviä tyyppejä olivat – vähän ylimielisiä, mutta hyvälle bändille ripauksen sellaista voi suodakin.
Nyt Tobias Isaksson marssittaa esiin uuden sooloprojektin, The Walker Brothers -albumin mukaan nimetyn Nite Flightsin. Mainion HYBRIS-lafkan juuri julkaisema kolmiraitainen ensi-ep täyttyy kerrostetuista syntetisaattoreista ja orjallisen tarkkaan sekvenssöidyistä rummuista. Vokaaleja ei kuulu, ainakaan vielä.
Vaikka soundimaailma onkin kliinistä, henkii kappaleissa sympaattinen makuuhuonetuotanto. Jumittavat kappaleet rakentuvat kerros kerrokselta yksinkertaisuudellaan brassailevaksi hansavierteliksi. Kelpaa kyllä, tämäkin.