Lost In Tampere

Tampereen-vuosinani Lost In Music oli tapahtuma, jota odotin aina innolla. Keikkanarkkarin kelpasi, kun kotikaupunki oli viikonlopun ajan täynnä hyviä artisteja halpaan hintaan.

Keikkoja leimasi kuitenkin aina niiden showcaseaspekti, joskus hennommin ja joskus vahvemmin. Osa bändeistä soitti keikkoja kuten aina ennenkin, osa tullakseen löydetyksi.

Bändi tekee keikan, mutta yleisön vaikutusta toimivuuteen ja etenkin ikimuistoisuuteen ei voi vähätellä. Lost In Musicissa liian montaa keikkaa leimasi aina se vienohko vastenmielisyys, mitä musabisnes edustaa. Eturivissä fanitettiin, takarivissä vedettiin americanpsychoja käyntikorttiperformansseja, spekuloitiin potentiaaleja isoon ääneen kovat kaulassa tai tyydyttiin vetämään kerrankin luvallisella ördäystyylillä. Lopputulos oli monesti lopulta vain lavastettua teatteria, jossa keikkakokemus ei ollut aito – ja ehkä sellaista ei haettukaan. Tavallisiin keikkoihin verrattuna olo yleisön edustajana oli jälkikäteen aina tyhjempi.

Tänä vuonna palaan rikospaikalle monen vuoden tauon jälkeen, nyt jo osittain pimeän puolen edustajana. Lauantaina jännäilen Annan kanssa Rosvojen ehdokkuutta Industry Awards -gaalan Vuoden verkkomedia -kategoriassa. Satakahdeksankymmentäkuusi euroa oli joskus kolmen kuukauden ruokabudjettini, nyt sillä saa chimichurrikastikkeessa marinoitua rinkirunkkausta ja rajatun määrän alkoholia. Sitä ainakin isojen poikien puheiden perusteella pelkään.

Musiikkibloggaajana olen aina ollut varsinaisessa musiikkibisneksessä – kuten musiikkijournalismissakin – ulkopuolinen. Edelleen, nyt osana isompaa instanssia on olo samanlainen. Toisin kuin suurin osa gaalailijoista tai seminaariväestä, en työskentele musiikkialalla ja sitä kautta ulkopuolinen olo onkin ihan totuudenmukainen tilannekuvaus. Silti tässä yhteydessä tuntuu siltä kuin vilkuilisi ulko-oven kynnykseltä sekä kotibileisiin että ulkopuolelle – eikä olisi ihan varma siitä kumpaan suuntaan haluaa astua.

Ehkä yhtenä iltana musiikkibloggaaja / medianomi onnistuu larppaamaan mume-porukassa suhteellisen uskottavasti. Tai ehkä olo tulee olemaan kuin lavastettua teatteria seuraisi – nyt esiripun toisella puolella.

3 kommenttia kirjoitukseen Lost In Tampere

  1. Jukka Tulensytyttäjä Jukka Tulensytyttäjä kommentoi:

    Onnea gaalaan! Jos joku tuntee olonsa mumessa kotoisaksi on hän joko sosiaalisilta lahjoiltaan englantilainen tai ihan vitun kännissä.

    1. Jyri Jyri kommentoi:

      Jos Anna hoitaa sen ensimmäisen, niin mä voin klaarata tokan? #eioikeesti

  2. Joonas kommentoi:

    Juuri tuolta se ikävä kyllä parilla keikalla on tosiaan taas tuntunut. En tiedä, oonko ollut aiemmin jotenkin enemmän haltioissani musiikista, mutta itse en ole kiinnittänyt vastaavaa huomiota niin isosti aikaisemmin.

    Kuten kirjoitin, niin erityisesti esim. NEØVin keikan lyhyys ja sellainen suoritettu läpisoitto jäi vähän harmittamaan. Toisaalta samalla tavalla kävi sääliksi BWR:n jätkiä, kun suurin osa Musiikki & Media -väestä lähti ennen keikkaa Doriksesta pois.

    Ei pitäisi antaa noiden periaatteiden jyllätä niin vahvasti, onneksi monta hyvääkin keikkaa on näihin festareihin mahtunut, ja tänään jatkuu. Tsemppiä gaalaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.