Kun 18-vuotiaana hain ensimmäistä (ja viimeistä) opiskelupaikkaani, en pyrkinyt sille linjalle, jolle olisin halunnut. TTVO:n visuaalisen suunnittelun linja olisi houkuttanut eniten, mutta laskelmoivana nuorena miehenä ynnäilin muutenkin tiukkojen sisäänpääsysaumojen olevan paremmat sisarlinjan puolella, vuorovaikutteisuuden suunnittelussa. Linjaahaan voisi vaihtaa sitten sisäänpääsyn jälkeen.

Hain ja pääsin. Ensimmäisen lukukauden aikana mietin vaihtamista aktiivisesti, toisen aikana vähän vähemmän. Lopulta haikailu sai jäädä, kun nettisivujen kohdalla maistui niin suunnittelu kuin toteutuskin.

Työelämän puolella takki alkoi taas hiljalleen kääntyä. Koodaaminen oli stressaavaa ja leiskaaminen sai silmät syttymään innosta. Tein töitä, opettelin, epäonnistuin ja yritin vähän kovempaa — ja jossain vaiheessa uskalsin sanoa sillä houkuttavammalla linjalla opiskelleelle puolisolleni haluavani itsekin graafikoksi. Muutamaa vuotta myöhemmin olen tässä, onnellisempana ja tyytyväisempänä.

Olen jo pidempään halunnut jakaa blogissa töitä niiltä graafisilta suunnittelijoilta, joita katson ihaillen ylöspäin. Graafikkorakkaus-sarjassa nyt siis ihmisiä, joiden musiikkiin liittyvät tuotokset ovat silmissäni ihan käsittämättömän makeita. Samaa haluan vielä joskus tehdä itsekin.

Lontoo-Melbourne-akselin Samüel Johnson on kuvaukseni arkkityyppi. Johnsonin töissä on ensiluokkaista maalaustaidetta, sommittelua, typografiaa kuin kuvankäsittelyäkin — erikseen ja yhdessä. Levynkannet ja logotyypit hivelevät silmää täydellisen mahdottomassa ajattomuuden ja ajanmukaisuuden origossa. Onpa mies suunnittelut Colvmns-nimisen, törkeän tyylikkään vaatemallistonkin. Oh.