Graafikkorakkaus: Peter Saville

Graafikkorakkaus-sarjassa listataan designereita, joiden musiikkiin liittyvät tuotokset ilahduttavat tätä suunnittelijaa.

Aiemmat neljä idolipostaustani ovat olleet melkoisen tuoreita tapauksia, joiden ura on tuskin vielä lakipistettään saavuttanut.

Aktiivinen on edelleen myös tämänkertainen sankari, vaikka omasta mielestäni parhaat työnäytteet ovat syntyneetkin 80-luvulla. Sen jälkeen mukaan on mahtunut myös paljon epäonnistuneita kokeiluja – kenellepä 90-luvulla ei. Välillä nykyäänkin näkyvät välähdykset esimerkiksi vakiobändi New Orderin kanssa ovat kuitenkin edelleen mestarillisia.

Tällä kertaa graafikkorakkautta saa siis osakseen legendaarinen manchesterilaishahmo Peter Saville. Ison osan urastaan kulttilafka Factory Recordsin perustajana ja hovigraafikkona (ja logosuunnittelijana) tehnyt Saville on kollaboroinut tiuhaan esimerkiksi Joy Divisionin, New Orderin ja Orchestral Manœuvers In The Darkin kanssa.

Savillen parhaimmissa töissä yhdistyvät ajaton, äärimmäisen minimalistinen aihe ja vahva typografia. Ei liene sattumaa, että miehen ensimmäinen levyostos, Kraftwerkin Autobahn brittikansilla teki hänestä juuri modernin graafisen suunnittelijan. Omassa työssäni voisin epäröimättä poimia samanlaiseksi vaikuttimeksi Movementin kannen.

New Order – Movement

New Order – Round And Round

Orchestral Manœuvres In The Dark

Orchestral Manœuvres In The Dark

Joy Division

Joy Division

New Order – Blue Monday

New Order – Substance

Martha And The Muffins

Suede – Lazy

Pulp – We Love Life

New Order

Factory Haçienda

Factory Records

Sarjassa aiemmin:

Bobby Evans
Jason Munn
Leif Podhajsky
Samüel Johnson