Fyysinen levy ei kuole koskaan

Wincave-Lauri avasi tänään pelin: ”Vuosi 2014 on minulle vuosi, jolloin vihdoin ymmärsin levyjen ostamisen olevan turhaa puuhaa”.

Päivää ennen huomasin Facebookissa toisen kaverin tarjoavan viidensadan cd:n kokoelmaansa ilmaiseksi – tai muuten levyt siirtyvät kahden päivän jälkeen tunkiolle.

Samana iltana tuskastuin vinyylisoittimeen, jonka kaapelit näyttävät erinäisissä soittopuuhissa ja kanteluissa lopulta vääntyneen käyttökelvottomiksi. Ei ehdi korjauttaa, ei halua ostaa uutta, ei jaksa, ahdistaa, äh.

Ylläolevat jutut saivat minut pohtimaan omaa musiikinkuunteluani. Kuunteluun käytetty aika niin fyysisten kuin digitaalistenkin levyjen kohdalla on vähentynyt huippuvuosistani. Käyn vähemmän keikoilla kuin viisi vuotta sitten. Seuraan musiikkimediaa ainakin jonkin verran vähemmän kuin aiemmin. Suurimman osan päivittäisestä musiikista jota kuuntelen, kuuntelen Spotifysta.

En kuitenkaan haluaisi ajatella, että olen tipahtanut lopullisesti musiikkia kuluttavien kohderyhmästä, vaan olen ehkä saanut asioihin enemmän perspektiiviä. Siksi listaan viisi syytä, joiden takia fyysinen levy ei kuole koskaan ja miksi Lauri Ojanen on väärässä.

Husky Rescue – Nightless Night

Ensimmäinen vinyylilevy, jonka olen ostanut.

1. Luksus

Fyysisen levyn ensisijainen olemassaolon syy ei ole enää sen kuuntelu, vaan sen omistaminen. Turhanpäiväisen muovin varastoiminen on tietenkin typerää, mutta nyt puhutaankin niistä oikeasti tärkeistä albumeista – jos ennen ostin kymmenen peruslevyä kuukaudessa, ostan nyt sen yhden erityisen, jota tiedän kuuntelevani vielä pitkään. Samanlainen käytös johtaa tietysti väistämättömästi siihen, että levy-yhtiöt kuolevat (sori), mutta mitä siitä? Tilalle syntyy vain uusia tulokkaita. Fyysinen levy ei ole enää kulutushyödyke, fyysinen levy on luksustuote. Fyysinen levy ei kuole koskaan.

2. Unelma

Puolitoista vuotta sitten yhtyeeni julkaisi levyn. Oman levyn julkaiseminen oli pitkäaikainen unelma, ihan samalla tavalla kuin ensimmäisen keikankin soittaminen. Jos fyysisen levyn sijaan julkaisu olisi pistettykin vain Spotify-streamiksi, ei julkaisu olisi tuntunut juuri miltään. Se tunne, kun sen oikean levyn sai käsiinsä, avasi muoveista, selasi kansilehdet ja laittoi levyn soittimeen oli huumaava – eikä Spotify-haku ja play-nappulan painaminen sitä voisi korvata. Fyysinen levy ei kuole koskaan.

3. Vaivannäkö

Dj-keikkojen soittaminen on lempihommaani. Erityisen miellyttäviä soittokertoja ovat ne, joissa instrumentteina ovat vinyylit ja cd:t, joskin soittelen monesti myös vain mp3-raitoja. Tuntemattoman tiskijukan valkkailuja katsellessa ero on yhtä selkeä: mp3:sia puhelimestaan valkkaileva dj on valkannut oman listansa ehkä paikan päällä, ehkä vasta siinä hetkessä – levylaukkuaan penkova versio on kerryttänyt kokoelmaansa parhaassa tapauksessa vuosikymmenten ajan.

Dj-hommissa pärjäämisen oleellisin ominaisuus – luonnollisesti hyvän musiikkimaun ohella – on reagointikyky. Se, että levylaukkunsa pakollisestikin rajatusta valikoimasta pystyy kaivamaan seuraavaksi juuri sen täydellisesti hetkeen sopivan levyn, on kiehtovaa. Fyysisten levyjen soittaminen vaatii vaivannäköä, digitaalisten versioiden vai murto-osan siitä. Vaivannäkö on seksikästä. Fyysinen levy ei kuole koskaan.

4. Evoluutio

Evoluutio laukkaa ja iso osa fyysisistä levyistä kuolee pois – hyvä. Samalla julkaisuista, etenkin pienten julkaisijoiden kohdalla, tulee uniikimpia ja mielenkiintoisempia. Fyysinen levy voi olla muutakin kuin postissa halki mennyt jewelcase. Se voi olla musiikin olennainen jatkumo ja taidetta itsessään. Spotify-levy on aina postimerkin kokoinen neliökuva ja kappalelista. Fyysinen levy ei kuole koskaan.

5. Nostalgia

Loppuun on tietysti pakko romantisoida edes hiukan. Kun levy on fyysinen, voi siihen liittää muitakin muistoja kuin itse musiikin kuuntelemisen. Oman, ei-niin-massiivisen levykokoelmani kohdalla osaan sanoa jokaisen yksilön kohdalla, missä ja milloin olen sen käsiini saanut. Yhden ostin kaupasta, jota ei enää ole. Toisen sain tärkeältä ihmiseltä. Kolmannen pakkasin matkalle mukaan. Samalla tavalla ei voi muistaa vuosienkin jälkeen sitä hetkeä, kun klikkasin albumin kohdalla Add to playlistia. Eihän? Fyysinen levy on enemmän kuin kappaleidensa summa – ja siksi se ei kuole koskaan.

Jesse – Music For Emotions

Viimeisin vinyylilevy, jonka olen ostanut.

Avainsanat: , ,

9 kommenttia kirjoitukseen Fyysinen levy ei kuole koskaan

  1. Lauri Lauri kommentoi:

    Vastaan.

    1) Tähän ei oikeastaan voi sanoa mitään vastaan, koska omistaminen kuuluu keräilyyn ja minulle musiikin kuluttaminen ei ole keräilyä vaan kuuntelua. Samoin luksustuotteeksi muuttumisen aiheuttamat hinnat ovat minulle kynnyskysymys. Myöskin pidän sitä merkkinä siitä, että fyysisen musiikin kuluttaminen elitisöityy ja aiheuttaa vain lisää kahtiajakoa ns. oikeasta musiikin kuluttamisesta.

    2) No joo, itsekin artistihaaveissani haaveilen levystä, joka tulee kauppoihin ihan fyysisenä esineenä. Vähän vaikea sitä on bittiavaruutta fiilistellä.

    3) Sunnuntaina heräsin järkyttävään selkäkipuun, koska kannoin repullisen muoviesineitä baariin soittamista varten, jossa vain tajusin parin levyn puuttuvan ja kesken setin olisi ollut kiva soittaa paria tuoreempaa biisiä, jota ei fyysisenä ole vielä missään tarjolla. Ois ollu ihan kiva vaan tuoda puhelin mukaan ja hoitaa sama setti sieltä. Lopputulos olisi luultavasti ollut täysin sama. Paitsi että selkään ei olisi seuraavana päivänä sattunut.

    4) Kts. kohta 1.

    5) Oma esimerkkini on Frank Oceanin Channel Orange. Pidän sitä vuosikymmenen parhaana levynä. Minulla on siitä lukuisia hyviä – ehkä jopa romanttisia – muistoja, mutta en sitä ole koskaan fyysisenä esineenä omistanut. Ei ole haitannut. Kun sisältö on priimaa, on ihan sama tuleeko lopputulos ulos stereoista muoviselta esineeltä vai internetistä. Moniin levyihin liittyy romanttisia muistoja ja niitä on kiva muistella, mutta kun niinä aikoina ei ollut vaihtoehtoja, niin muistot liittyvät niihin fyysisiin esineisiin.

    Lopputulemana tässä voidaan ehkä vetää johtopäätöksiä siitä, että niin kauan kuin on fyysisiä levyjä romantisoivia ihmisiä olemassa, pysyy fyysinenkin levy hengissä. Homma vain näivettyy marginaaliseksi. Siitä minulla ei oikeastaan ole mielipidettä. Lähinnä se vain vaikuttaa siltä, että se ei ole mun juttu.

    1. Jyri Jyri kommentoi:

      1) Luksuksella en viittaa rahaan, vaikka sen tulkinnan tuosta hyvin pystyi vetämäänkin. Tuo faneilta rahat pois -meininki on vastenmielistä, esimerkiksi taas viimekertaisia RSD-julkaisuja katsoin moneen otteeseen enemmän inhon kuin innostuksen kautta. Fyysisten julkaisujen väheneminen ei tarkoita jäljelle jäävien hintojen älytöntä nousua – tai ainakaan sen ei tarvitse. Elitismi (myös paikoin vastenmielisenä ilmiönä) taas on osa faniutta, sitä on ollut musiikin kulutuksessa aina eikä se mihinkään katoa, mutta tuskin räjähtää käsiinkään. Digitaalinen musiikkikaan ei tee yleisöstä tasa-arvoista.

      3) Tuttu kipu. Monta kertaa olen myös raahannut hikeä valuen soittopaikalle parin vinyylikassin lisäksi oman levarin. Joskus on kiva vetää ilman stressiä vaikka sitten puhelimitse, mutta fyysisten levyjen (erityisesti vinyylien) soittaminen on niin miljoona kertaa nautinnollisempaa, että vertailu on omalla kohdalla aika turhaa. No pain, no gain.

      5) Hyvä esimerkki ja oivalsin tietysti samassa hetkessä omistavani itsekin monta hyvää muistoa kokonaisista albumeista, joita en ole koskaan omistanut. Musiikki ei muutu itsessään miksikään, oli media sitten fyysinen tai digitaalinen. Mutta edelleen – fyysisen levyn kohdalla kokonaisuus voi olla enemmän kuin pelkkä musiikki, digitaalisen kohdalla vain se.

      Johtopäätös on helppo todeta faktaksi vaikka kirjojakin katsomalla. Fyysiset kirjat eivät katoa mihinkään, vaikka niiden tekeminen ja omistaminen on nykyaikana melkeinpä vielä järjettömämpää.

      1. Lauri Lauri kommentoi:

        1) Itse taas olen katsonut hintakehitystä ihan eri kantilta. Kun aloitin levyharrastukseni, olivat cd:t poikkeuksetta nykyistä halvempia. Uutuudesta ei missään nimessä kannattanut maksaa 18 euroa enempää, koska jostain erikoisliikkeestä sen sai siihen takuuvarmasti 18 eurolla maksimissaan. Nykyisin alle 20 eurolla et saa uutuuslevyä lähes mistään. 21,90€ voi olla ihan perusjulkaisusta normihinta. Muualta kuin Amazonista ostettaessa siis. Kun kysyntä laskee, on katetta saatava pienenevän myynnin takia hinnalla.

        Samoin tuntuu siltä, että vinyylistä voidaan ottaa hyvää hintaa juuri sen takia, että se on ns. premium-tuote, jota myydään rajoitetulla saatavuudella ja paremmalla arvon säilyvyydellä. Siksi levykaupatkin tilaavat niitä kysynnän mukaan suoraan asiakkaalle, eikä hyllyyn. Ja tässä vaiheessa haluan muistuttaa, että kokemukseni rajoittuvat viimeiseen puoleen vuoteen, jossa kävin levykaupoissa ehkä kahdesti ja molemmilla kerroilla tuli törmättyä samaan ilmiöön. Ja myös voisin muistuttaa vinyyliharrastukseni olevan varsin tuore, joten ehkei kaikkea ole koskaan saanut suoraan hyllystä. Se vain yllätti, ettei Junglea ja Twigsiä saanut edes CD:nä mistään ilman erillistä tilausta. CD:n luulisi olevan ihan peruskauraa.

        Siinä sulla on vissi pointti, ettei digitaalinenkaan musiikki tee yleisöstä tasa-arvoista. Palvelut haluavat omansa ja toiminta saattaa hyvinkin pirstaloitua moneen eri suuntaan vielä tulevaisuudessa. Spotifykaan ei ole luotettavimmasta päästä sen suhteen, että musiikki siellä säilyisi.

        3) Mulla on vielä ensimmäinen kokonaan digikeikka vetämättä. Saa nähdä kuinka miksaukset ja oikean kohdan etsimiset sujuu, kun käytettävissä on vain kosketusnäytön kömpelö slaideri. Vinyylin tatsi on dj-keikoilla ylivertainen, siihen voin helposti yhtyä kanssasi.

        5) Ehkä tulen vähän oudosta suunnasta musakeskusteluun, kun olen leffojen kohdalla seurannut ja osallistunut digi vs. filmi -keskusteluun sisältö edellä. Formaatilla ja muodolla ei pitäisi olla katsoessa väliä, ainoastaan sisällöllä. Olen samaa mieltä musiikista. Toki kannet ja paketointi tekevät musiikista enemmän kuin musiikkia. Olen aina ilahtunut levyä ostaessa, kun artisti tai bändi on jaksanut nähdä vaivaa paketoinnin eteen. Silti, olenko valmis maksamaan ja näkemään vaivaa enää niiden eteen, jos haluan kuunnella jotain levyä. Nykyisin vastaus on en, koska vaihtoehdot ovat lisääntyneet ja parantuneet.

        Se on ihan toinen keskustelu, kuinka paljon kansilla ja muilla ulkomusiikillisilla seikoilla on merkitystä musiikin sisältöön. Siinä saatan jopa olla jossain määrin puolellasi, koska hienoja kansitaiteita fiilistelee mielellään ja ne saattavat tuoda parhaimmillaan jotain lisää musiikkiin.

        Tästä juuri All Ears-Mikon kanssa keskusteltiin ja mielestäni kirjat ovat ihan eri suhteessa musiikkiin. Kirjojen lukeminen on aina fyysinen kokemus. Kirja on aina jollain tavalla käsissäsi ja siksi siihen tulee fyysinen tunneside. Kirjan tatsilla on siis oikeasti merkitystä lukukokemukselle. Musiikki tulee aina jostain. Musiikkia ei koeta kuin kuulemalla. Toki siihen voidaan yrittää lisätä fyysistä tai visuaalista elementtiä kansilla, videoilla tai muilla, mutta silti peruskokemus on aina auditiivinen. Siksi keskustelu digikirja vs. digimusa esimerkeillä on minusta vielä hieman kaukaa haettua myös sen takia, ettei digikirjoille ole vielä Spotifyn kaltaista todella merkittävää palveluntarjoajaa. Katsotaan sitten, kun Suomeenkin rantautuu aidosti kattava, edullinen ja valikoimansa säilyvyyden puolesta luotettava digikirjapalvelu. Silloin voi kirjastolaisellakin olla hieman erilaiset puheet.

  2. Juhani Juhani kommentoi:

    Näin sivukommenttina voisin mainita tuohon Jyrin pointtiin fyysisestä kopiosta, että miten se voi olla enemmän kuin pelkkä musiikki. Tässä viitattiin varmaan kansitaiteeseen ja ylipäätään konkreettisen asian hypistelyyn, mutta omassa binge-kuuntelussa on se erikoisuus, että kuuntelen käytännössä koko ajan jotain, mutta kun todella haluan rauhoittua ja keskittyä albumiin, striimiä tarjoavat laitteet sammuvat ja analoginen hyppää kehiin. Tällöin kaivetaan fyysiset kopiot esiin, erityisesti siis tällöin, mutta valitettavasti tuntuvat nämä hetket harventuvan.

  3. Linus Lassus kommentoi:

    Tämäpä mielenkiintoinen keskustelu! Itse olen pohtinut samaa viime aikoina. Sanoisin, että ei fyysinen levy kuole tuotteena, mutta musiikin jakeluformaattina kyllä. Sanoisin jopa, että albumi taidemuotona häviää (tai pitäisi ainakin…).

    Minusta siirrytään yhä enemmän siihen suuntaan, että levystä tulee enemmän ”artefakti” kuin väline, jolla kuunnellaan musiikkia. Siis se on ikään kuin musiikin fyysinen muoto, jota halutaan hiplata, syystä tai toisesta. Itse musiikki voidaan saada toisin keinoin kuunneltavaksi.

    Se on faktaa, että muusikin kuluttaminen (kuunteleminen) on n. kymmenssä vuodessa muuttunut aivan erilaiseksi kuin miltä se näytti 90-luvulla, jolloin myytiin enemmän levyjä kuin koskaan ennen, CD-formaattin takia. Läpi vuosien ollaan julkaistu musiikkia formaatin mukaan; vinyyli-singleistä 75 min. CD:ksi. Nyt on formaatti taas muuttunut digitaliseksi, mutta sekä artistit että levy-yhtiöiden tapa ajatella keskittyy edelleen levy- ja albumikokonaisuuksiin. Jopa kuluttajat ajattelevat samalla tavalla, vaikka myöntävät, ettei ne kuuntele musaa albumi tai levy kerrallaan enää.

    Eli minun mielestäni levyn fyysisessä julkaisussa ei ole enää mitään järkeä. Ei suurille yhtiöille eikä pienille autotalli-bändeille. Mutta enemmän kuin koskaan ennen on järkeä siinä, että nauhoittaa, julkaisee ja jakelee musiikkia, koska ei ole koskaan nimittäin ollut helpompaa. Fyysinen levy jää sitten artefaktiksi. Sillä ei tienata paljon rahaa, eikä sillä jakella musiikkia.

    Tämä meni nyt vähän liiketalous-suuntaan, mut niinhän tämä maailma pyörii. Vähän perspektiiviä, ehkä! :)

    1. Jyri Jyri kommentoi:

      Aiheellisia huomioita!

      Mielenkiintoinen pointti juurikin tuo että levystä tulee vain hiplailtava esine, eikä väline jolla kuunnellaan musiikkia. Entä jos fyysisen albumin mukana ei tulisi varsinaista levyä ollenkaan – pelkästään download-koodi?

  4. triani kommentoi:

    Physical will never die purely because the artists themselves won’t let it. They will always want some form of physical format that represents what they do (and importantly sounds/ looks/feels/smells great). No band I know gets excited at the prospect of a Spotify (etc) stream. It’s just another way to reach an audience (but not the full expression).
    Physical dying in Finland in a mainstream sense however is really happening. It’s not reflected in most other countries. Gig sales, direct to customer/web sales (most indie labels of repute sell this way) and the second hand market is booming and probably means physical music will be around for an age (and these are just the ways of obtaining physical music not covered by Nielsen Soundscan- the official stats people). You have to wonder about how official music figures work when an album was purchased last week a million times and did not make any official chart/list yet easily outsold all other releases last week. Streaming? The latest fad till the next one comes along (and there will be new developments, there always are). A vinyl, if looked after is for life.

  5. June June kommentoi:

    Paljon hyviä pointteja tullut sekä puolesta että vastaan. Loistava avaus, Jyri! Et saa enää koskaan jäädä minkäänlaiselle kirjoitustauolle, kun nää viimeaikaiset jutut on olleet niin huippuja!!

    Oon Juhanin kanssa samaa mieltä siitä, että fyysisen levyn kuunteleminen vaatii rauhoittumisen ja päinvastoin. Mutta se, että fyysinen albumi ei olisikaan albumi, vaan jokin muu hiplailtava esine, jonka mukana musiikki sitten tulee, on vähän riskialtis toteutettava. Parhaimmillaan lopputulos on mieletön taideteos niin visuaalisesti kuin korvillekin. Pahimmillaan se alentaa musiikin arvoa, kun kuluttaja menee ostamaan sitä kapinetta ja saa levyn ikään kuin vain kaupan päälle. Toki siinä tapauksessa tämän kapineen pitäisi olla jokin yleishyödyllinen tavara, eikä taidetta itsessään. Mutta jos kapine on puhtaasti taidetta, ostaako naapurin Martta sitä yhtään sen varmemmin kuin CD-levyäkään?

    Mielestäni vinyylilevyt ovat tällä hetkellä mainitun taiteen ja yleishyödyllisen kapineen kultainen keskitie – kaunista kansitaidetta tarpeeksi suuressa koossa (siis eihän jostain CD-levyjen kansista nyt vaan saa MITÄÄN selvää) ja musiikkia muodossa, joka toimii silloinkin, kun armaan tietokoneen sanoo poks. :)

    1. Jyri Jyri kommentoi:

      Haha, kiitti Jutta! ^_^

      Joo, vähän kaukaa haettu voi olla tuo erillisen esineen ja pelkän download-koodin kombo. Mutta kiinnostava olisi joku tuollainenkin paketti nähdä, kokeilla näitä koko julkaisukäsitteen rajoja. Varmasti moisia jo löytyykin.

      Kuten taisin jo jossain toisaalla sanoakin, niin vinyyli + download on henkkohtaisesti se mielekkäin julkaisuformaatti. Best of both worlds.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.