Elysium

Sateinen maanantai-iltapäivä Berliinissä kului elokuvateatterissa — valitettavasti. Näin siksi, että nähty elokuva oli lupaavista lähtökohdistaan huolimatta valtava pettymys.

Neill Blomkampin Elysium piti sisällään elokuvahistorian tahattomasti koomisimman pääpahiksen, järkyttävää ylinäyttelemistä, juosten kustun juonen ja köykäisintä käsikirjoitusta hetkeen. ’Because the hippo wanted a friend’, voi luoja.

Elokuvan ainoat hyvät hetket tulivat muodosta. Elysium, rikkaiden ihmisten avaruudessa kelluva koti, näytti parhaimmillaan huikean lumoavalta — eikä ihmekään, kun tyylissä oli vahva Syd Mead -leima.

Syd Mead

Syd Mead

Kuvat: polycount.com

Myös musiikkivalinnoista löytyi toimivia hetkiä. Vanhan lempparilafkan Ninja Tunen moderni tuotanto ei iske enää vanhan lailla, mutta nämä rosterista tehdyt neljä tuoretta poimintaa osuivat kohdalleen.




Viime kerralla revin Berliinissä elokuvateatterissa hiuksia päästäni David Cronenbergin Cosmopolista katsoessa. Miksi ne ainoat kerrat, kun olen halunnut kävellä teatterista ulos, ovat sattuneetkin juuri tuolla? Ehkä kolmas kerta sanoo toden — tapahtui se sitten uloskävelyn tai hyvän elokuvan myötä.

Neill Blomkamp’s Elysium has got to be one of the worst movies I’ve ever seen — a huge disappointment after a promising set-up. Some great-looking sceneries and fine selections on the soundtrack, but overall a waste of time and money.

3 kommenttia kirjoitukseen Elysium

  1. Joonas kommentoi:

    Itse pidin elokuvasta aivan hillittömästi. En muista, milloin olisin ollut vastaavan tunnelatauksen valloissa elokuvan päättyessä kuin tuon nähdessäni. Siitäkin huolimatta, että olen vältellyt Matt Damonin elokuvia aika lailla.

    En edes tiennyt, että musiikkina on Ninja Tunea, ehkä se oli sitten se juttu :) Mutta mä jouduin istumaan hetken lopputekstien alkaessa ja haukkomaan happea. Olin aivan täpinöissäni.

    1. Jyri Jyri kommentoi:

      No hitto, menipä sitten ristiin! Olihan se iso ja olihan siinä komeita kuvia, mutta moni juttu jäi itselläni vain rassaamaan. Vähän pökkelö Oblivionkin kolahti enemmän.

      1. Joonas kommentoi:

        Oblivionia en ole nähnyt, M83 soundtrackin kyllä kuunnellut. Mutta Elysiumissa tosiaan visuaalit oli se isoin juttu, ja tykkäsin myös sen humaanista teemasta.

Vastaa käyttäjälle Jyri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.