Cut Copy — Free Your Mind
Neljän päivän Berliinin-piipahdus on ohi, festarirepparia on luvassa loppuviikolle. Ensi hätään kuitenkin lomaltapaluukahlailuiden yllättävä ykkönen.
Jostain syystä odotukset Cut Copyn uutta tulemista olivat skeptisen puolella — toistellen patternia edelliseen albumiin kohdistuneista ennakkoluuloista. Vaikka ihan hyvähän se Zonoscopekin oli.
Marraskuussa julkaistavan Free Your Mind -albumin nimikkokappale toimii kuitenkin erinomaisesti. Maailman yksinkertaisin bassolinja on raivostuttavan tarttuva, rumpuosasto toimii ja atmosfäärikikkailu on herkkua. Vokaalit ärsyttävät alussa, mutta päästähän ne eivät lähdekään sitten millään.
Jostain syystä vokaalipuolelta tuntuu tulevan Happy Mondays -viboja. Eipä sillä, että se väärin olisi.