Viisi ja puoli vuotta sitten maailma oli tyystin erilainen paikka.

Geopoliittiset, ilmastolliset ja laveasti ajateltuna kulttuurillisetkin muutokset sikseen – maailma oman navan ympärillä oli alkukeväästä 2009 kauempana nykyisestä kuin mitä muutaman digitaalin vaihtuminen antaisi olettaakaan.

Tuota yhden ihmisen kokoista mullistusta ei voi laittaa blogin kirjoittamisen piikkiin, mutta ensimmäinen blogikirjoitus oli se ensimmäinen muutos, josta hetken kuluttua seurasi toinen. Ja niin edelleen.

Alussa oli tyhjyys, sitten tuli valo (-> blogi).

* * *

Perjantaina 13. helmikuuta istuin tyhjähkössä vuokrakaksiossa (Kaukajärvi -> Ullanlinna).

Asuin yksin (-> kaksin). Puoltatoista vuotta aiemmin olin eronnut pitkäaikaisesta tyttöystävästäni (Jonna -> Iiris -> Mari), mikä oli ollut erinomaisen hyvä päätös: vanhasta parisuhteesta kun olin itse kaikkien kliseiden mukaisesti kasvanut ulos. Aikajana tuntuu puolta vuosikymmentä myöhemmin hämärältä, enkä ole ihan varma minkä takia entinen avopuolisoni haki vielä kuuttatoista kuukautta eron jälkeen tavaroitaan luotani — mutta niin ensimmäisessä blogikirjoituksessani lukee.

Olo ei ollut katkera tai nostalgisoiva, mutta jostain syystä jälleennäkeminen ja vaivaannuttava keskusteluntapainen eskaloituivat hetkeä myöhemmin ajatukseksi, että jonkun on muututtava. Elämässä voisi kääntyä uusi sivu, jonka voisi latoa vähän tiukemmalla rivivälillä ja kapeammilla marginaaleilla.

Ilman sen suurempaa agendaa istuin läppärin (HP -> Apple) ääreen, kirjauduin Bloggeriin (-> Lilyyn -> Rosvoihin) ja aloitin uuden blogin (->musiikkiblogin -> päiväkirjan -> treffi-ilmoituksen -> tilityslitanian -> pop-toimittajan palstan -> musiikkiblogin). Nettisivujen kanssa työskentelevälle koodaajalle (-> luovalle suunnittelijalle -> graafiselle suunnittelijalle) blogi tuntui juuri sopivan kokoiselta mikrokosmokselta valloitettavaksi. Nimeksi tuli 1000 Sparks (-> Arvoitus on meille poika tuo -> 1000 Sparks).

Selailtuani hetken ajankuvansa ihanan katkeransuloisesti kiteyttävää MySpacea löysin riittävän mielenkiintoisen bändin ja kirjoitin siitä – ja ennen kaikkea kaikesta muusta sen ympärillä – lyhyen katkelman.

Taivas aukeni ja jostain laskeutui alas rautainen eli ironinen esirippu, joka jakoi aika-avaruuden kahteen osaan: ennen ja jälkeen musiikkiblogin.

* * *

Blogin aloittamisen glorifiointi tuntuu vähän hävettävältäkin, mutta sen merkitystä omassa elämässä ei voi ikinä alleviivata liiaksi. Ilman musiikkiblogia olisin eri ihminen.

Ilman musiikkiblogia en olisi tehnyt omaa levyä tai soittanut keikkaa — dj:nä tai osana bändiä. Ilman musiikkiblogia en olisi ryhtynyt graafiseksi suunnittelijaksi. Ilman musiikkiblogia en olisi tutustunut niihin pariinkymmeneen ihmiseen, joiden kanssa tätä sivustoa pyöritän ja huomista syntymäpäivää juhlin. Ilman musiikkiblogia en olisi päätynyt lopulta yhteen elämäni tärkeimmän ihmisen kanssa.

Jos olisin nähnyt viisi ja puoli vuotta sitten ajassa  eteenpäin, olisin valinnut tuon ensimmäisen kirjoituksen loppuun ennustavamman ja kiteyttävämmän kappaleen kuin silloin. Mutta koska blogilla tai bloggaamisella ei ollut agendaa, ei ollut myöskään teemakappaletta.

Retroaktiivisesti voin kuitenkin silloisen soundtrack-pohdiskelun perään embeddailla tämän kappaleen.

Elämän toiseksi tärkein opetus on se, että toista ihmistä ei voi muuttaa.

Elämän tärkein opetus on se, että oman itsensä voi.