Bloggaaja lähti gaalasta kotiin – et ikinä usko, mitä seuraavaksi tapahtui

Ainoaksi kosketuspinnakseni Lost In Musicin viralliseen tarjontaan jäi lopulta vain Industry Awards -gaala. Rosvot ei omassa kategoriassaan instituutioille pärjännyt, mutta kokemus oli silti positiivinen – ainoa varsinainen pettymys oli Tampere-talon heikohko ruokatarjoilu.

Gaalaselfiet siinä vaiheessa, kun kädet vielä tärisivät.

Aiempi ennustukseni osui siinä oikeaan, että oma oloni gaalaväen parissa oli edelleen melkoisen hukassa. Muutamia tuttuja naamoja oli hauska jututtaa, mutta se varsinainen sosiaalinen perhostelu on itselläni edelleen melkoisen hakusessa. Lavalla piipahti viihdyttävä Robin, masentava Lovex ja laulajatar, jota en tunnistanut. Palkintoja saivat ihmiset ja instanssit, joista osan tunnistin.

Gaalan jälkeen – tai jo viimeisten kiitospuheiden aikana – suuntasin jo kohti O’Harasia ja Jukan järjestämää #kovaapaskaa-varjoklubia. Päätös oli erinomainen.

Lavalle ensin kivunneen Freeweightsin olin nähnyt viimeksi vuosi sitten ja siitä oltiin tultu taas mukavasti eteenpäin – yhtye alkaa olla melkoisen mainiossa keikkatikissä. Uudet kappaleet olivat erityisen lupaavia.

Illan jälkimmäinen akti, Satan’s Fingers herätti mielenkiintoni Antin blogautuksen perusteella jo kauan sitten, mutta livenä en ollut parivaljakkoa aiemmin nähnyt. Ilta jää muistiin.

Satan’s Fingers soitti setillisen käsittämättömän laadukkaita kappaleita, joissa ei ainoastaan ollut ainesta, vaan jo koko paketti. Riisutuista elementeistään huolimatta – tai pikemminkin sen takia – kappaleet pitivät aivan täydellisesti otteessaan ja sitä alun jännittynyttä lavapresenssiä seurannut täydellinen kemia niin soittajien välillä kuin yleisönkin kanssa oli uskomattoman hienoa. Vertailukohdaksi en osaa keksiä äkkiseltään kuin the Velvet Undergroundin, mikä ei kokonaista kuvaa toki millään tavalla kerro.

Kun komean riisuttu yhteissoitto naittui seuraavankaltaisiin lyriikoihin (hataraan ulkomuistiini luottaen), oli olo kertakaikkisen myyty.

“I had a big crush
it ended up as something great
a great motherfucking mistake”

Jessus. Saatana. Tulossa olevaa levyä ja seuraavia keikkoja en malta odottaa.

Jos gaalassa tunsin olevani hukassa, oli jatkoilta huikeaa löytää itsensä täsmälleen oikeasta paikasta. Pienestä ja ahtaasta keikkakatsomosta, lupaavien ja nousevien yhtyeiden parista. Näihin paikkoihin minä kuulun. Näillä paikoilla on väliä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.