Bättre Pop: Colleagues, The Mary Onettes, Summer Heart
Huhtikuun tarkastus Pohjanlahden tuolle puolen: kolme ruotsalaisaktia, jotka ovat erityisen kiinnostavia juuri nyt.
Colleagues
Olo Colleaguesia ensimmäistä kertaa kuullessa on tyrmistyneen huvittunut — paketissa kun on kasassa jo aivan kaikki ainekset mihin asti vain. Uudessa, käsittämättömän kovassa Tears-raidassa on roppakaupalla Phoenixia ja vanhempaa Cut Copya, eli koukkuja satelee vasemmalta ja oikealta. Tuore video vanhemmasta Parent’s House -biisistä Roy Andersson -kuvastoineen ei ole hassumpi sekään.
The Mary Onettes
Labradorin kelkassa kulkeva The Mary Onettes -nelikko on ollut lemppariosastoa jo pitkään, mutta lopullinen isomman yleisön breikkaus on kuitenkin antanut odottaa itseään. Laadusta ei ole kysymys, sen verran komeasti taas uusikin materiaali kajahtelee. Uusi seitsemän kappaleen minialbumi Portico kaikuu vielä tavanomaistakin dream popimmin, paikoin jopa vähän beachhousesti.
Summer Heart
Yhden miehen projekti Summer Heart on sellainen, jonka olemassaolon aina tasaisin väliajoin unohtaa, mutta jonka uudelleenlöytämisestä ilahtuu joka kerta. Kesän korvilla toki erityisesti. Ihanan simppelisti koukutteleva uutuusraita U Got All I’m Looking 4 kelluttelee tyylipuhtaissa post-chillwaveissa. Loppuun suotakoon vielä parin vuoden takainen kesäanthem tulevien lämpöaaltojen kunniaksi.