Arrange – Their Bodies In A Fog
Työssäni pidän itseäni useimmiten vankkumattomana minimalistina. Asiat tuntuvat paranevan aina, kun elementtejä poistetaan niin kauan, että jäljellä on enää se oleellisin.
Musiikin suhteen samaa sääntöä on vaikea saada pitämään. Yksinkertaiset asiat, kikat ja koukut viehättävät äänimuodossakin, mutta kun puhutaan oikeasti minimalismista, tuntuvat biisit kuitenkin useimmiten kaipaavan vielä jotain. Mieti nyt, kuinka hyvä tämä olisi sähkökitaran tai tuhdimman rumpuraidan kanssa? Edes bassolla?
Portlandilainen yhden miehen yhtye Arrange onnistuu — ja vielä siten, että kokonaisuus pysyy yhä valtavan mielenkiintoisena. Raitoja on käytössä yksi, kaksi, kolme tai korkeintaan neljä ja niistä otetaan aivan kaikki irti. Yksinkertaisilla jipoilla, arvatenkin.
Viipyilevät, vahvasti efektoidut padit, koukuttavat haikat ja melankolinen ääni pitävät otteessaan erinomaisesti. Aivan ilmeinen vertailukohta on samanlaiseen palettiin ja rytmiikkaan nojaileva the xx, mutta samanlaisia kaikuja voi kuulla myös Silver Swansista ja varhaisempia vaikkapa Cocteau Twinsistä.
35 minuuttia joko streamaten, vapaavalintaiseen hintaan downloadaten tai brooklyniläisen Orchid Tapesin julkaisemana kasettina. Kelpaa.
Ja nuo viikset, aijai.