Alvvays, syksyn paras lohtumusiikkilevy

Syksyn ajan päiväni ovat rytmittyneet tiukasti arkipäivisin pyörivän MasterChef Australian ympärille. Maailman paras televisio-ohjelma käynnistyi tällä kaudella vähän yskähdellen, mutta on sittemmin osoittanut taas hienoutensa – sitä katsoessa ei voi olla kuin yhtä hymyä.

Fine diningien ohella MasterChef Australiassa osataan arvostaa myös comfort foodia, lohturuokaa. Sitä sapuskaa, joka on tuttua ja turvallista, helpohkosti syntyvää ja syötävää, hyvän mielen ruokaa. Allegoria on suoraviivainen: ohjelma itsessään kun on lohtutelevisiota.

Levyhyllystä on helppo niputtaa yksilöitä lohtumusiikki-termin alle. Albumeita, jotka on helppo laittaa soimaan, helppo kuunnella uudestaan ja uudestaan. Ne eivät varsinaisesti vanhene ja saavat aina olon astetta kevyemmäksi. Lohtumusiikilla on merkityksiä, mutta ne eivät kerää ympärilleen myöskään niin paljon muistoja, että kuuntelukokemuksesta tulisi raskas: erolevy ei voi olla lohtumusiikkia.

Kuvaukseen istuvia levyjä itselleni ovat esimerkiksi The Shinsin Oh, Inverted World, The Flaming Lipsin Yoshimi Battles the Pink Robots ja Magenta Skycoden IIIII. Uusia vastaavanlaisia kohtaan harvakseltaan, ja siksi ne jäävätkin yleensä soimaan.

Alvvays – Alvvays

Torontolainen Alvvays tuli hiljan vastaan Marry Me, Archie -videollaan ja ihastutti välittömästi. Elokuussa julkaistu eponyymi debyyttialbumi on lohtumusiikkia parhaimmillaan. Semimelankolista, sopivan hiomatonta ja täydellisen helppoa laittaa soimaan vielä toisenkin kerran edellisen pyörähdyksen perään. Lopputulos kuulostaa kömpelöllä vertauksella Best Coastin löytäneeltä Camera Obscuralta – lohtulevyjä heilläkin vyöllään.

Yhdeksässä raidassa on lähes yhtä monta erinomaista – tämänhetkinen suosikkini on suloisen epävireinen Party Police. Vahva suositus tälle levylle – etenkin jos kaipaat syksyysi jotain uutta, mutta samaan aikaan sopivan tuttua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.